Rosa Liksom: Hytti nro 6

Tämän luin jo hieman aiemmin, mutta tässä lyhyt kommentti. Palkittu kirja kiinnosti, vaikka en mikään Liksom-fani ole koskaan ollut.  Onhan se terävä idea sijoittaa tarina itään matkaavaan junaan. Tyttö on päähenkilö, mutta kaalikorvainen mies on äänessä. Kerronnallisesti dialogi on miehen yksipuhelua – ei tosin oikein jaksaisi näitä lutka-juttuja lukea. Miksi viihdyttäisin itseäni brutaalilla kielenkäytöllä, vaikka se realismia olisikin? Melkein jätän kirjan kesken, mutta onhan se tosiaan palkittu kirja, joten kahlaan loppuun, jos tässä sittenkin on sitä jotakin. No, edelleen seuraan jotensakin hienoa kerronnallista rakennetta, kun tytön ääni ei kuulu dialogissa vaan hänen ajatuksiaan kuvataan ulkopuolelta. Miehen uhka leijuu ilmassa, josta ylitulkittua metaforaa: ”miehen sänky jäi varjoon, tytön valoon”, mutta uhka kääntyy lopulta toverillisuuteen. Jotenkin en jaksanut tästä kirjasta innostua, vaikka tytön tarinasta itsessään olisin halunnut tietää enemmänkin. Neuvostonostalgiasta on kirjan kohdalla puhuttu, mutta henkilökohtaista tarttumapintaa siihen ilmeisesti sitten ei ole. Rakenteellisesti mielenkiintoinen, mutta henkilökohtaisena lukukokemuksena ei kolahtanut.

Silmään pistävä lause on erään naisen määritelmä: Heikot kaavat, mutta lujasti ommeltu.

Sisäkannen kuvat ovat kiinnostavia, mutta miksi kirjailija haluaa oman kuvansa niin näyttävästi esille takakanteen?   Sisäkannessa on myös aika tyhjentävä kuvaus venäläisen kirjallisuuden emeritusprofessorilta, joka korostaa kerronnan voimaa ja riemua.

Tähtiä 2/5. Valitettavasti riemu ei sykähdellyt minussa. Pitäisikö silti antaa Finlandia-lisää? Pitäisikö lukea uudestaan, että ymmärtäisin, pitäisikö viipyillä tekstin parissa?

Tässä pari uudempaa kommenttia: Nooran sekä Joken ja Tuomon, joissa myös vähän kriitiikkiäkin.