Aiempien arvioiden pohjalta osasin odottaa kerrontaa arkielämästä, yksityiskohtia, pohjoisen Suomen kuvausta ja jonkinlaista uskonnollista pohjavirettä. Kaikki nämä toteutuivat tässäkin. Jossakin Peräpohjolassa eletään, kun käydään mm. Kemissä.
Alakoulu on kirjoitettu ekaluokalle menevän Paulin näkökulmasta ja jo alkulauseet luovat pohjan koko kirjalle ja sen tyylille: Söin aamulla pöydän luona jauhopuuroa ja ryypin maitoa. Pieni poika havannoi maailmaa ja ihmettelee. Pitkään kuvittelin teoksen sijoittuvan ilmestymisaikansa vuoksi 1950-60-luvuille, mutta ihan lopussa selviää, että eletäänkin sota-aikaa, mikä ei mitenkään näy kirjassa, sillä elämä täyttyy vanhan maalaisyhteisön touhuista, kalastuksesta ja koulusta. Juhlat ja loma-ajat rytmittävät ajankulua. Koulukin jää kuitenkin lopulta melko vähäiseen rooliin, mutta on hauskaa lukea esimerkkejä opetuskeskusteluista: opettaja kysyy, oppilas vastaa. Pauli ihannoi opettajaa. Nostalgista on koulun kuusijuhlan kuvaus joulukuvaelmineen ja virsineen: Kun lauletaan Enkeli taivaan, tuntui kuin luokassa ei ole kattoa ollenkaan vaan lämmintä ja valoisaa!
Alun pitkä kuvaus poikien kalastuksesta on jopa pitkäveteistä luettavaa. Hyryn tyyli tuntuu alkuun töksähtelevän toteavalta. Kirjan juju on kuitenkin minä-kerronta pienen pojan ajatuksista, ja lapsenomainen tapa tutkailla maailmaa vetää mukaansa: Miten tuntuu, että on jo liian iso menemään pimeän pelko pakoon isän viereen yöllä, miten silmissä näkyy tähtiä, kun niitä painaa, miten on kummallista, että aikuiset saavat mennä naimisiin eikä se ole syntikään. Tarinassa on muutama yllättävä poikkeama, eräänlaisia fantasiamaisia kerronnan kohtia, esimerkiksi miten kuusenkaatoreissulla mies sukeltaa kuuseen sisään ja näkee maailmaa ihan eri näkökulmasta. Tämä kuvastaa juuri Hyryn taitoa tehdä tarkkoja havaintoja maailmasta, ottaa tarkkailijan näkökulma ja huomata merkityksellisyyttä jossakin arkisessa asiassa.
Melko usein Pauli rukoilee, että pääsisi taivaaseen. Uskonnollisuus tulee paljon esille ja se on mielestäni selvästi lestadiolaista: käydään seuroissa ja Paulia jännittää, tulevatko tädit taas kysymään Oletko Jumalan lapsi?, sanotaan Jumalan terve ja Saarnaatteko minulle anteeksi. Näkökulma on myös hyvin kategorinen, sillä uskovainen joko ollaan tai ei olla.
Kirjaa toimii lähes kulttuurihistoriallisena dokumenttina ja ajankuvauksena. Lukisinko Hyryä tämän perusteella lisää? Kyllä lukisin. Olisikohan myöhemmissä teoksissa tyyli tästä kuitenkin vielä kehittynyt.
Koetin miettiä kohtaa, joka kuvaisi Hyryn tyyliä. Sen sijaan, että kirjoittaisi Aune otti puuroa, Hyry toteaa Aune otti puuroa eikä saanut sitä putoamaan lusikasta.
Hyry, Antti: Alakoulu
Otava, 1973 (ensimmäinen painos 1965)
252 s.
Hyry on kirjoittanut tämän aika nuorena, muistaakseni 1959 esikoisteos, ja -31 syntynyt, jos ajattelee, että Hyry on lisäksi DI, niin voisi ajatella, että tässä Hyryn ilmaisu vasta kehittyy.
VastaaPoistaMinusta Aitan ja Uunin välillä oli kehittymistä tapahtunut.
Tässä tuntuu olevan uskonnollista ja fantasia teemaa enemmän kuin lukemissani.
Toisaalta tässä kuvataan nuorta henkilöä, kun taas Aitassa ja Uunissa kuvataan isoisäikäistä ihmistä.
Hyvin kiteytit tuon tyylin, juuri tuollaista se on. Minua ihan jännitti alkaa lukemaan bloggaustasi, jos et Hyrystä pitäisikään. Ja kun aina toivoisi, että muutkin pitäisi.
VastaaPoistaHyry on jo Vanha mies, 81-vuotias. Noinkohan jäänee Uuni hänen viimeiseksi romaanikseen?
Jokke, tuo fantasiaosuus oli kuitenkin pieni osuus, mutta tulee mieleen, mihin olisikaan kirjailijana kyennyt, jos olisi sille linjalle lähtenyt. Sen sijaan omaksi tyyliksi tuli arjen ja tarkkojen aistimusten kuvaus.
PoistaUnni, ymmärrän kyllä toisaalta sen, että Hyryn tekstistä ei välttämättä kaikki pidä. Sen kanssa pitää viipyillä ja lukea hitaasti. Saapa nähdä vieläkö kirjailijalta tulee tuotantoa ja jos tulee, jatkuuko samat teemat.