sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Eowyn Ivey: Lumilapsi



Kirjablogi on välillä enemmän tai vähemmän tauolla, mutta ei vielä ihan kuopattu! Nyt syyslomalla olen lukenut niin hyviä kirjoja, että en malta olla kertomatta niistä!

Eowyn Iveyn Lumilapsi kertoo Fainasta, tytöstä, joka elää isän kuoltua orpona Alaskan metsissä. Tämä villi lapsi pikku hiljaa tutustuu Jackiin ja Mabeliin, jotka muuttavat lähistölle ja perustavat maatilan. Heidän tragediansa on oma kuolleena syntynyt lapsi, joka jäi ainokaiseksi. Mabelia painaa kaipuu omasta lapsesta ja Fainan vilahtelut pihapiirissä sekoittavat unta ja todellisuutta. 

Faina on villi luonnonlapsi, herkkä ja kaunis, mutta samalla äärettömän itsenäinen metsästäjä. Menee ja tulee niin kuin itse haluaa. Hän on lähes satua, ja realistisessa tarinassa onkin ripaus fantasiaa.

Tarina sijoittuu 1920-luvun uudisasukkaiden Alaskaan, jossa maasta raivattiin elantoa. Tässä ei voi olla samaistumatta kotimaisiin  "Suo, kuokka ja Jussi" -tyylisiin lähihistoriallisiin kuvauksiin tältä osin, vaikka kirja muuten onkin aivan erilainen. Alaskan vuodenajat samalla tavalla vivahtavat tutulta, kun ensilumen hiutaleita pyydystetään suuhun ja tarvotaan hangessa. Luonto on lähellä ihmistä, on ystävyyttä ketun kanssa, on ahman tai joutsenen pyydystämistä, sienikeitoksia, valkoisia kärppiä ja tilhiparvia puhumattakaan suuresta metsästä, vuorista ja joesta.

Ympäristön kuvaukset olivat lumoavia ja kirja vei minut mennessään toisiin maailmoihin. Tarinassa on Fainan, Jackin ja Mabelin lisäksi myös heidän ystäviään. Lähistöllä asuva Esther perheineen ottaa huolehtiakseen talon asioista muun muassa silloin, kun Jack satuttaa selkänsä. 

Minusta oli jotenkin miellyttävää lukea onnistunutta tarinaa hyvistä ihmisistä, tai oikeastaan ihan tavallisista ihmisistä. Moni viihteelliseksi ja taiteelliseksi ajateltu kirja, elokuva tai tv-sarja pitää sisällään niin paljon väkivaltaa ja petosta, että huomasin välillä epäileväni, kuinka pyyteetöntä Estherin ystävyys lopulta oli. Miten hyvältä tuntui huomata, että tällaista on todellinen ystävyys. Esimerkiksi pari päivää sitten Hesarissa vilahti silmille otsikko "Mistä on syksyn huippusarja tehty? Westworld rakentuu sadistisen väkivallan ja provosoivan alastomuuden varaan". En tiedä tuosta sarjasta tätä otsikkoa enempää, sillä näiden teemojen käsittely ei jaksa kiinnostaa, tuntuu vain, että väkivalta hyppii silmille joka paikasta. On selvää, että kirjallisuuden kautta voidaan käsitellä kaikkea mahdollista, myös ihmisen synkkää ja sadististakin puolta, mutta omat tunnelmat ovat nykyään sellaiset, että mieluummin ruokin itseäni jollakin muulla.

Minulle Lumilapsi oli yksi vuoden parhaimpia kirjoja. Siitä on kirjoitettu monessa blogissa, mutta linkitän tähän yhden esimerkin Katjan (Lumiomena), joka sanoittaa myös omia tuntemuksiani.

Eowyn Ivey: Lumilapsi
Bazar, 2013
Alkuperäinen teos: The Snow Child (2012)
Suom. Marja Helanen

perjantai 21. lokakuuta 2016

Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon



Toni Morrison on kirjailijana tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen esimerkiksi teoksillaan Sinisimmät silmät ja Minun kansani, minun rakkaani, mutta toisaalta olen lukenut häneltä myös vähemmän vakuuttavaa tekstiä, ks. postaukseni teoksesta Tervanukke. Luoja lasta auttakoon menee sinne väliin.

Bride on yönmusta tai sudaninmusta (taisi olla jossain kohtaa lakritsinmustakin) nuori nainen, joka on luonut uraa kauneusbisneksessä. Hän pukeutuu aina valkoiseen korostaakseen mustaa kauneuttaan. Hänen ihonvärinsä oli ihmetys hänen äidilleen, ja Bridesta tuntui, ettei äiti halunnut edes koskettaa häntä pienenä. Tästä kehittyy jonkinlaista traumaa, joka näyttäytyy miellyttämisenhaluna kohtalokkainkin seurauksin.

Kerronta kulkee eri henkilöiden äänellä, Briden, ja lisäksi ainakin hänen parhaimman ystävänsä, poikaystävänsä ja äitinsä. Tarina oli mukaansatempaava ja yllättävän helppolukuinen, kun jotkin Morrisonin teokset ovat olleet tässä mielessä jopa etäännyttäviä. Briden tarinaa maustaa myös ripaus maagista realismia.

Teoksessa käsitellään rotukysymyksiä, mutta lisäksi siinä on rakkaustarinaa, hyväksikäyttöä ja kohtalokkaita onnettomuuksia mielestäni liiaksi asti. Olisiko nyt voinut keskittyä enemmän johonkin? Bride oli henkilöhahmona todella mielenkiintoinen, hänestä olisi mielellään lukenut enemmänkin.

Kirja oli hyvä, oikeastaan todella hyvä, mutta siltikin odotin jotain enemmän, kun kyseessä on Toni Morrison.

Kirjasta on blogattu aika paljon ja linkitänkin tähän vain Saran P. S. Rakastan kirjoja tekstin, jonka kanssa lukukokemukseni oli samansuuntainen ja josta löytyy lisää linkkejä. 

Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon
Tammi, Keltainen kirjasto, 2015
Alkuperäinen: God Help the Child
Suom. Kaijamari Sivill