Hupsista vaan, helmikuu on pitkällä ja tälle kuulle on kertynyt vasta kaksi postausta. Jotain olen tässä työn ja kodin pyörityksessä kuitenkin lukenutkin, mm. erään venäläisen klassikon, joka yllättäen löytyi hyllystäni ja josta kerron myöhemmin.
Iltaisin olen lukenut tätä Demickin Suljettua maata käytännössä nukahtaen muutaman sivun jälkeen. (Älkää käsittäkö väärin, kirja ei suinkaan ole ollut tylsä vaan eräänlainen rentoutumisen väline. Tässä iässä kuitenkin vain todella hyvä kirja saa valvomaan puoli yötä.)
Suljettu maa on hyvin kiinnostava ja suo kurkistuksen tuohon erikoiseen maailmaan, jossa nähdään nälkää ja eletään tiukassa yhteiskunnallisessa kurissa. Kaiken syynä on henkilökulttiin perustuvassa juche-ideologiassa, joka korostaa johtajavetoista ja riippumatonta yhteiskuntajärjestystä.
Kirjassa kerrotaan muutamien henkilöiden tarina, esimerkiksi nuorten Mi-ranin ja Jung-sanin rakkaustarina. Mielestäni kirja kuvaa hyvin joidenkin päähenkilöiden varovaista epäilyä siitä, onko Pohjois-Korean systeemissä sittenkin jotain vialla. Eräs rajan yli päässyt lääkäri tajusi, että jopa koirat saavat Kiinan puolella parempaa ruokaa. Päivät kuluivat ravinnon hankkimisen miettimiseen, esimerkiksi keittoon lisättiin ruohoa, että siinä näyttäisi olevan vihanneksia. On hämmentävää, miten tuossa yhteiskunnassa lasten (ja tietysti vanhempienkin) kuihtuminen ja lopulta kuoleminen nälkään ei herätä kapinaa. Kyse on jostain aivopesun ja pelon kokonaisuudesta. Jotkut vahvat loikkaavat Kiinaan ja edelleen Etelä-Koreaan. Mikä surullista, tällöin tietenkin rakkaita perheenjäseniä jää taakse.
Kirjan alkuperäisnimi viittaa tavalliseen elämään Pohjois-Koreassa, mikä kuvaa hyvin kirjan ideaa. Onneksi teos ei kaikessa kurjuudessaan ollut liian raaka; ehkä ennakkoon oletin sen sisältävän kidutuskohtauksia pahamaineisilla leireillä. Tarpeeksi kurjaa ihmisten elämä siltikin on.
Kirja on saanut tietokirjapalkinnon, mutta sitä lukee kuin romaania. Demick on toimittaja, joka on haastatellut loikkareita ja tehnyt matkoja Pohjois-Koreaan. Kirjan henkilöiden tarinat ovat siis tositarinoita. Kaikenkaikkiaan avartava lukukokemus, joskin käsitys Pohjois-Koreasta ei juuri muuttunut, ennemminkin vahvistui.
Kirjasta ovat bloganneet muun muassa Lumiomenan Katja, Jori ja Liisa.
Barbara Demick: Suljettu maa. Elämää Pohjois-Koreassa
Atena, 2012, 422 (s.)
Alkuteos: Nothing to envy - ordinary lives in North Korea
Suom. Antti Immonen
