keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut




Halusin nyt joululomalla lukea lapsille (6-10-v.) yhteistä kirjaa. Se ei ole enää kovin helppoa, sillä kymmenvuotiaalla on jo aika paljon vaativampi maku verrattuna eskarilaiseen, jolle käy lähes mikä vaan lastenkirja. Nyt joulun alla oli kuitenkin täydellinen hetki yhteiselle Mestaritontulle.

Pelkäsin, että vanha saturomaani (julkaistu alkuaan vuonna 1919) olisi liian hidastempoinen ja kuvaileva. Kirja murskasi nämä epäilyt saman tien, sillä ei tarvinnut kovin montaa sivua lukea, kun Mestaritonttu oli jo jättänyt paikkansa Satumaan vartijana ja lähti reissulleen, jossa tapasi ensi töikseen noidan. Tämän jälkeen jännittävä suomaa ja Kyöpelinvuori lohikäärmeineen piti kyllä kuulijat otteessaan!

Kirjassa on tyypilliset satuklassikon ainekset ja sopivasti juonenkäänteitä. Paha juoni kirouksiaan ja hyvät taistelivat välillä joutuen ongelmiin. Tai'at ja taikaesineet olivat osa juonenkulkua, kun Mestaritontulle selvisi, että Satumaan kuninkaantytär on vangittuna, kun ei ollut lupautunut morsiameksi Kyöpelinvuoren kuninkaalle. Kuten saduissa yleensäkin, loppu on hyvä ja onnellinen.

Somersalon kieli on lumoavan satumaista. Vanhat sanat - kuten impi tai virvatulet - eivät tuntuneen haittaavan kuulijoita. Välillä selvitimme jonkun sanan merkitystä yhdessä, kuitenkaan vanhalta tuntuvaa kieltä ei ollut ollenkaan liikaa.

Suosittelen kirjaa joululukemiseksi kaikenikäisille, myös aikuisille. Itse latasin sen e-kirjana, kun en enää kirjastosta saanut käsiini.

Ps. Tampereen Työväenteatteri esittää Mestaritonttua musikaalina, joten seuraavaksi sitten sinne, jos vain saamme liput!

Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut
Wsoy, 1919, 2012 (e-kirja)

torstai 17. joulukuuta 2015

Jenni Petänen ja Laura Mendelin: Letille 60 kauneinta palmikkoa ja lettikampausta



Lettibuumi jatkuu edelleen: näemme entistä useammin erilaisia kalanruotoja, lettiruusukkeita ja tvistilettejä eri ikäisten hiuksissa erilaisissa tilanteissa, esimerkiksi lapsilla juhlissa tai urheilijoilla kilpailuissa.

Letitys on ilmiönä vanha, mutta nykyisin melko harva taitaa muutakin kuin perusranskanletin. Letit muoti-ilmiönä onkin herättänyt tarpeen lettiohjeille, mikä on synnyttänyt myös lettikirjabuumin. Petäsen lettikirja vastaa tähän kysyntään erinomaisella tavalla. Kirjan ideana on esitellä kuusi peruslettiä, joita varioimalla voi luoda erilaisia kampauksia. Perusohjeiden jälkeen Petänen on jäsentänyt teoksen mm. söpöihin ja särmikkäisiin sekä jumppa- ja juhlaletteihin.

Laura Mendelinin kuvituskuvat esittelevät lettejä erilaisissa tilanteissa ja antavat sellaisenaan käsityksen lettikampausten mahdollisuuksista. Mallina ovat olleet enimmäkseen Petäsen omat pitkähiuksiset tyttäret; hieman vanhempia teini-ikäisiä malleja olisi muutaman kuvanäytteen perusteella voinut olla enemmänkin.

Etenkin lettiohjeissa kuvien merkitys nousee arvoonsa. Letitysohjeet on laadittu valokuvasarjoin, joissa olennaista on paitsi hiussuortuvien kulku myös Petäsen käsillään näyttämä ote suortuvista. Kolmiulotteisen toiminnan kuvaus kuvin on vaativaa ja siksi onkin hyvä, että kuvaa tukee sanallinen ohjeistus. Helpoissa perusleteissä tämä ohjeratkaisu vaikuttaa toimivalta. Saattaa olla, että vaativampiin letteihin, kuten tuplakukkanutturaan tai viisiosaiseen nauhalettiin, tällainen ohje on kuitenkin aloittelijalle riittämätön. Petänen kuitenkin korostaa harjoittelun merkitystä ja antaa oivia vinkkejä lettien yhdistelyyn ja jopa hiuslenkin piilotukseen.

Suomalaisen lettitaiteilijan tekemä teos palvelee kotimaista lukijakuntaansa sillä, että teoksessa käytetään eri leteistä suomalaisten lettiharrastajien parissa vakiintunutta termistöä, esimerkiksi läpivetoletti, köysiletti tai merenneitoletti. Kaiken kaikkiaan kirjan kuvitus mutta myös Petäsen käyttämä kielellinen ilmaisu vie lukijan mukanaan kieputusten, ideansuortuvien, tukkakärhämien ja hulmuamisten maailmaan. Kuten Petänen toteaa, erilaisia lettejä lettejä yhdistelemällä pystyisi tekemään erilaisen lettikampauksen vuoden jokaiselle päivälle.

Leteistä kiinnostuneille:
Tässä linkki Jenni Petäsen lettiblogiin.
Tässä linkki omaan lettiblogiini ja tässä Instagram-tiliini (nimellä Elisabetsisters)

Jenni Petänen ja Laura Mendelin: Letille 60 kauneinta palmikkoa ja lettikampausta
2015, WSOY

perjantai 11. joulukuuta 2015

Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto



Kun olimme olleet yhdessä vuoden eikä hän vielä tuntunut leppyneen minulle, pyysin häntä katsomaan taivaalle. Lensivätkö tiaiset ja kuukkelit eteenpäin, vai räpistelivätkö silmät niskassa taaksepäin? Entä kalat Joenjoessa, näkikö hän niiden pyristelevän pyrstö edellä koskeen? Pyysin sopuisasti häntä katsomaan eteenpäin menneen sijasta.

Päivi Alasalmi kirjailijana oli minulle aiemmin vain nimeltä tuttu ja siksi mielenkiinnolla luin hänen uusimman romaaninsa Pajulinnun huuto. Kirja kertoo nuoren saamalaisnaisen Soruian ja hänen kylänsä tarinan 1500-luvulta, jolloin "suomaalaiset" ja kristinusko alkoivat levitä myös pohjoisimman Suomen alueille.

Tarina kerrotaa Soruijan äänellä. Kerronta on melko yksinkertaista tapahtumien ja asioiden kuvailua, mikä ei suinkaan ole pahaksi. Soruija oli aiemmin rakastunut pirkkalaiseen Tornion seudulta kotoisin olevaan Kaukomieleen, joka oli hänet kuitenkin hylännyt. Nyt Soruia asuu kotikylässään hoitaen lasta, jonka sai Kaukomielen kanssa, ja eläen aviossa oman kylän miehen, Matten kanssa. Soruialla on näkijän ominaisuuksia, mutta tämä piirre jää aika vähäiselle osalle. Se kuitenkin limittyy keskeisesti yhteen tarinan teemaan, nimittäin saamelaisten perinneuskon ja arjen kuvaukseen.

Alasalmen kerronta on parhaimmilaan saamelaisten kulttuurin kuvauksessa Soruian äänellä. Kuvaus antaa lumoavan harmonisen kuvan ihmisen ja luonnon yhteydestä. Taikauskoinen maailmankuva lomittuu arjen askareisiin saumattomasti; Sarakalle, Äijihille ja muille jumalille uhrataan epäilemättä hetkeäkään jumalien olemassaoloa ja vaikutusvaltaa, toisaalta nukutaan ja syödään kammiossa, kerätään talvivarastoja, kuljetaan Aanarin kylältä peuranpolkuja pitkin metsään, kullerot kukkivat ja joutsenetkin inhimillistyvät poikasistaan huolehtiviksi olennoiksi. 

Tätä harmoniaa tulevat vainolaiset rikkomaan Kaukomielen johdolla, he kun ovat kiinnostuneita kyläläisten arvokkaista turkiksista jaa joen kultahipuista. Mukanaan he tuovat munkki Tuomaan, jonka pakkokastamiset ja ärjyntänsä ovat kristinuskon irvikuva.

Pikku hiljaa ristiriidat kärjistyvät ja konflikti on vääjäämätön. Vaikka asetelma on mustavalkoisesti hyvä vastaan paha ja kuva saamelaisten elämästä romantisoitu, Alasalmi on kuitenkin mielestäni onnistunut luomaan vetävän tarinan. Itselleni Alasalmi kirjailijana oli näin ollen sen verran positiivinen tuttavuus, että mielelläni luen lisääkin.

Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto
2015, Gummerus