Tässä alkujaan tanskalaisessa kirjassa on jotain retroa kaikessa värityksessään ja tyylissään. Leenan hauska päivä (1973, Tammi) kertoo Leena-tytöstä, joka pukeutuu hienoihin vaatteisiin ja lähtee kaupungille.
Kuka nyt tuntisi Niemisen Leenaa! Ihmiset katselivat Leenaa ihaillen, kun hän käveli kaupungilla. Katsokaa tyyliä: lierihattu, päivänvarjo ja aidot puukengät. Sellaiset ruskeat hollannikkaat minullakin oli.
Matkalla kenkä tipuu veteen eikä neiti ole enää niin hienokaan, toisaalta eipä kesällä kenkiä tarvita, tuumi Leena ja päätyy retkelle ystävänsä Liisan kanssa. Hienosta repeytyneestä mekosta tuleekin teltta. Nyt lukiessa kirjassa on mukavaa pienen tytön elämää ja rentoa ystävyyttä:
Kaisa ja pupu on puolestaan alkujaan ranskalainen lasten kirja (1972, Tammi). Se oli ehdoton lempikirjani lapsena.
Kaisa on tomera kaupunkilaistyttö, joka tulee lomalle mummon luokse maalle. Tietämätön tyttö ei kuitenkaan tiedä, miten luonnossa toimitaan ja hoilottaa isoon ääneen ja repii kasveja maasta. Mikä pahinta, Kaisa löytää pienen pupun, jolla alkaa leikkimään vauvaleikkejä. Pupuparka on ihan peloissaan!
Naapurin Matti lopulta opettaa Kaisalle käytöstapoja ja kotiinsa kaupunkiin hän saa hamsterin (!) lemmikiksi. Tämä kirja oli ajanhenkeen kuuluvasti hyvin opettavainen, mutta ei sitä sillä tavoin osannut lapsena ajatella.
Sitten jotain vähän tutumpaa: Richard Scarryn Kissalan perheen painos vuodelta 1973 (Tammi). Alkujaan tämä on julkaistu jo 1966. Kyllä on Scarryn tyyli pitänyt pintansa, kun kirjat ovat edelleen niin suosittuja.
Valitsin tästä kuvan, joka on parhaiten jäänyt mieleen: Katsokaa miten Kissalan äiti osaa kaataa yhdellä kertaa neljä kupillista kahvia, kolme isälle ja itselleen yhden. Näissä kirjoissahan isä käy töissä ja häntä passataan kotona. Mutta annettakoon tämä epätasa-arvoinen asenne anteeksi, ovathan kirjat aina aikansa lapsia. Nyt lukiessa on myös hauskaa näin äitinä huomata, miten kirjassa villi poika Manne väsyttää muut ja lopulta toivotaan, että hän vihdoin nukahtaisi yöunille!
Lopuksi kaikkien tuntema Astrid Lindgrenin Se Eemeli, se Eemeli vuodelta 1972 (Wsoy). Tässä kuvittajana on Björn Berg ja suomentajana itse Aila Meriluoto. Tämän Meriluodon osuuden olen tajunnut vasta tässä viime aikoina.
Nämä Eemelin temput taitavat olla edelleen suosittuja. Esimerkkinä siitä tämä uusi Vaahteramäen Eemeli -palapelikirja (Wsoy 2011), jossa palapelit muodostuvat näistä klassikkokuvituksista, kuten tuosta yllä olevasta:
Kaksi vähän oudompaa ja kaksi tutumpaa, kuka teistä on lukenut lapsena samoja kirjoja?