Kirjaston virkailija oli laittanut kirjan tyrkylle ja
siitäpä poimin mukaani. Kirja on ilmestynyt v. 2006 ja suomeksi 2009. Afrikkalainen kulttuuri on mielenkiintoista, mutta usein
sinne sijoittuvat kirjat ovat muiden kuin afrikkalaisten kirjoittamia (tai ainakin tällainen tuntuma on, jos ei ole syvällisemmin asiaan perehtynyt),
esimerkiksi Barbara Kingsolverin huippukirja Myrkkypuun siemen, joka kertoo
lähetyssaarnaajaperheestä Kongosta tai Mme Ramotswe-kirjat, jotka on
kirjoittanut skotlantilainen Alexander McCall Smith (joka tosin on syntynyt
Afrikassa).Tämän kirjan on kuitenkin kirjoittanut nigerialainen nainen ja jo siksi se on kiinnostava. Kirjan kansilehtien luonnehdinnat ovat ylistäviä tyyliin ”Kirjallinen sensaatio”, ”aiheuttaa juovuttavaa riippuvuutta ensimmäiseltä sivulta alkaen”. Minulle kirja ei alkuun ihan juovuttavaa tunnetta tuonut, päinvastoin, meni aikansa päästä tarinaan sisään. Välillä unohdin, kuka joku henkilö olikaan päähenkilöiden laajasta ystäväpiiristä. Sittemmin kirja kyllä sieppasi mukaansa.
Kirja kertoo kaksoissisarusten Olannan ja Kainenen elämästä
60-luvun Nigeriassa. Heidän perheensä on rikas, paikallista yläluokkaa. Pikku
hiljaa Biafran sota ja heimoristiriidat hiipivät kirjaan mukaan ja loppua
kohden kohdataan niiden tuomia suruja: kotoa pakoa, väkivaltaa ja etenkin
nälänhätää. Mukana kulkevat rakkausasiat – Kainenen paikallisuutta jopa
ihannoivan englantilaisen miehen kautta sivutaan valkoisten asenteita. Jotkut
ratkaisut jäävät lukijan kiusaksi (tai onneksi) avoimeksi, kuten Kainenen kohtalo. Kirjailija
piirtää onnistuneesti kuvan sisarusten suhteesta ja erilaisista luonteista. Lopulta
jopa mielenkiintoisimmaksi hahmoksi kuitenkin nousee Olannan perheen palvelija
Ugwu. Luotettava, sivistystä janoava poika, joka kohtaa myös oman pimeän
puolensa sotilaaksi pakotettuna. Henkilökuvaus kuitenkin menee sotaraakuuksien kuvauksen
edelle, onneksi.
Ennakkoluuloinen ja tietämätön länsimaisten kuva Afrikasta
saattaa liittyä savimajoihin – mutta totta tosiaan, 1960-luvun Nigeriassa oli
yliopistot ja kylpyammeet ja hanasta tuli puhdasta vettä. Vanha ja moderni
Nigeria esiintyvät perhesuhteissa, esimerkiksi Olannan akateemisen miehen Odenigbon
ja hänen taikauskoisen äitinsä kautta.Mutta mistä Biafran sodassa olikaan kysymys? Etukäteen se yhdistyi mielessä epämääräisesti Afrikkaan ja nälänhätään. Pikagoogletuksen jälkeen käsitys on sama minkä kirja antoi: repivä sisällissota, jonka seurauksena noin miljoona nigerialaista kuoli pääosin nälkään ja tauteihin. Helsingin Sanomien haastattelussa (16.4.2009) tulee esille mielenkiintoinen yksityiskohta: itsenäiseksi julistautunut Biafra oli valinnut kansallislaulukseen Finlandia-hymnin.
Säväyttävä lause: Hänestä tuntui siltä kuin hän olisi nielaissut hohtavan valoläikän.
Tähtiä 4/5.
Jälkikäteen luin muiden kommentteja kirjasta. Ne ovat
ylistäviä. Jossakin tosin mainittiin, että olisihan kirjaa voinut vähän tiivistää, mutta mitäpä siitä, hyvä kirja. Kirjasta ovat kommentoineet ainakin Aletheia 2012, Salamatkustaja ja 2011 ja jo aiemmin v. 2009 INAhdus. Kirjailijan kansalaisuuskysymyksestä on kommentoinut ainakin Hanhensulka. Tuon Hesarin jutun mukaan kirjailija asuu puolet vuodesta Nigeriassa ja puolet Yhdysvalloissa, jonne muutti 19-vuotiaana opiskelemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti