Yhdistän mielessäni Eve Hietamiehen (s. 1964) ja Anna-Leena Härkösen (s. 1965) saman sukupolven kirjailijoiksi, joilla on varma, oma tyylinsä. Molemmat ovat myös käsitelleet ilmeisen omakohtaisia ja vaikeita teemoja liittyen mm. lapsettomuuteen (Hietamies: Puolinainen) ja synnytysmasennukseen (Härkönen: Heikosti positiivinen). Hietamiehen Tarhapäivä on jatkoa yksinhuoltajaisän Antti Pasasen ja hänen poikansa Paavon tarinalle teoksesta Yösyöttö. Ja hyvä jatko onkin. Hietamies rakentaa tarinavetoisen kirjan, jossa tuikkii huumori elämän traagisuuden lomassa.Punaisena lankana on yksihuoltajaisän sopeutuminen lapsiperheen arkeen: mitä pakataan tarhareppuun, miten hoidetaan täit pois tai - kun perheeseen saapuu tyttö - miten letitetään, miten jaksetaan päivästä toiseen rutiineja, miten järjestetään yllättävät lastenhoitotarpeet, kun perustukiverkkoa ei ole. Onneksi on naapuri, onneksi on työkaveri, onneksi on jokunen ystävä. Antin ex-vaimolla (Paavon äidillä) on vaikeaa ja Antti joutuu hoitamaan jossain määrin myös häntä. Kaiken Antti tekee omalla, miehekkäällä tyylillään kursailematta, epätäydellisenä, välillä väsyneenä. Pieni Terttu mullistaa Antin ja Paavon elämän tyttömäisillä härpäkkeillään, suurisilmäisillä leluillaan ja kimallevaatteillaan. Tyttö-poika -stereotypia toimii, sillä lapset ovat kuitenkin omia viehättäviä persooniaan.
Jo Yösyötössä Hietamies kuvaili hauskasti ja todentuntuisesti hiekkalaatikkorinkiä eli kotiäitien kokoontumisia puistoon lasten kanssa. Siinä sivussa Antti oppii naisten juttuja kuukupeista lähtien. Tästä asetelmasta Hietamies kehittää hauskoja yksityiskohtia; siis mitä ne sheivausgeelit ja Venukset ovatkaan?
Nyky-yhteiskunnan lapsiperhekuvauksena teos punoutuu uskottavasti koti-tarha-neuvola-puisto-kauppa -ulottuvuuksiin. Monet yksityiskohdat tuotemerkeistä lähtien ovat ajan kuvauksia, joita 2000-luvun lapset lukenevat 30 vuoden päästä nostalgisina kuvauksina lapsuudestaan (Hello Kitty, Bakugan, Hoplop, Brätzit...)
Lasten dialogi ja kommentit ovat luontevan oloisia, etenkin Paavon puheet. Jotkut Tertun pikkuvanhat jutut ovat 5-vuotiaalle... hmm... todella pikkuvanhoja. Ehkäpä pieni liioittelu sallitaan, sillä myös jotkut sivuhenkilöt ovat jopa karikatyyrisiä hahmoja, kuten työkaveri Peippo, Paavon persoonallinen kummisetä, tai Pihla-Puolukka, luontaistuoteäiti. Huumorikohdissa en kokenut myötähäpeää vaan päinvastoin, sain monet hyvät naurut. Lopussa liikutuin. Antti ja Paavo Pasasen tarina ansaitsi tämän jatkokirjan. Hyvä Eve!
Lauseena Tertun 5 v. hyvän yön toivotus leluilleen: Hyvää yötä Anastasia, hyvää yötä Mimi, hyvää yötä viimeinen mammutti, hyvää yötä Alfonso, hyvää yötä Ani, hyvää yötä Dilja, hyvää yötä Pegasos, hyvää yötä yksisarvinen, hyvää yötä Marie, hyvää yötä Mirri, hyvää yötä Silver, hyvää yötä Puppe...
Eve Hietamies: Tarhapäivä
Otava, 2012, 447 s.
***
Pyrin kirjoittamaan omat tuntemukset kirjasta ja olemaan vilkuilematta toisten kommentteja etukäteen, joskin tiesin, että yleensä ottaen kirjasta on pidetty. Riina Nokso-Koivisto kirjoittaa kirja-arviossa myös kriittisiä näkökohtia, esim. että teoksessa on liikaa yksityiskohtia. Rohkenen olla eri mieltä: osaltaan juuri tarkka arjen kuvaus ja yksityiskohdat tekivät siitä herkullista luettavaa - vai olenkohan vain sopivasti kohderyhmää? Kirjasta kuitenkin pitivät myös ainakin Amma, Järjellä ja tunteella, Norkku ja Annika.
On varmasti erinomainen kirja -ainakin Yösyöttö oli aivan h u l v a t o n. Itse en ole äiti, mutta lähipiirissä heitä on useampia ja Hietamiehen tarkan ironisesta kuvauksesta oli vaivatonta löytää yhtymäkohtia todellisuuteen. Uskaltauduin suosittelemaan sitä ystävälleni, 2 lapsen äidille, mutta en ole rohjennut kysyä kestikö hänen huumorintajunsa kirjaa.
VastaaPoista(Oikeasti onhan ne äitien jutut välillä aivan käsittämättömiä ü Mutta parempi olla hiljaa, jos itse vaikka olen joskus aivan samanlainen ja selitän leikkipuistossa isoon ääneen "meidän pottaharkoista".)
Tarhapäivä päätynee minunkin lukulistalle.
Hei! Totta varmasti, että äitien jutut voi olla outoja (lue: hyvin lapsikeskeisiä) ja näissä kirjoissa Antti miehenä tuo mielenkiintoisen näkökulman niihin.
PoistaTämä pitää lukea!
VastaaPoistaTykkäsin myös kovasti Yösyötöstä, itse asiassa yllätyin, sillä joskus aiemmin olin yrittänyt jotain Hietamiehen kirjaa, enkä lämmennyt silloin.Jos tämä jatkaa Yösyöttö-tyyliä, niin passaa minulle!
P.S. Jos tykkää kotiäitijutuista sun muista ihmissuhdeasioista, eikä säikähdä niitä karikatyyrisiä hahmojakaan, kannattaa lukea myös Hakalahden Uimataito.
Jos tykkäsi Yösyötöstä, tykkää tästä. Kirja on niin suora jatke sekä sisällön tyylin kannalta. Itse luin ne vielä tosi lähekkäin. Kiitti tuosta vinkistä!
PoistaHyvä arvio kirjasta, jota en ole lukenut.
VastaaPoistaHeikosti positiivinen teoksen olen lukenut.
Kiitos. Mulla on tuosta Heikosti positiivisen lukemisesta jo monta vuotta, mutta mielikuva on, että tämä on jotenkin toivorikkaampi ja keveämpi, vaikka sivuaa vaikeitakin aiheita ja tuntoja. Nyt jos olis aikoinaan siitä kirjoitellut muistiin, olisi varmemmalla pohjalla vertailemaan...
VastaaPoistaHeikosti on muistissa minullakin. Tämä kirja oli varsin lyhyt, joten se lukee uudestaan varsin nopeasti.
PoistaKiitos suosituksesta.
VastaaPoistaLuin ne molemmat kirjat Yösyötön ja Tarhapäivän peräkkäin, ja täytyy sanoa, että oli hykeryttävä lukukokemus. Yösyötössä jäin odottamaan, kuinka sille Pialle käy, hänen tarinaansa, mutta sen sijaan saikin tutustua Jönnin puiston täteihin ja tuntui, ikään kuin tarina saa uuden alun.
Hietamies kyllä tavoittaa lapsiperheen rumban ja myös sen puuduttavan olotilan juuri yksityikohtaisilla arjen kuvauksilla. Siltä se juuri tuntuu tuo lapsiperhe elämä, siitä huolimatta, että kertojana on mies joka päivittelee, ettei ole äiti, eikä osa hoitaa vauvaa luonnostaan. Kyllä nainenkin on ensikertalaisena samojen ajatusten ja arjenpulmien edessä.
Tarhapäivän jännite piti hyvin loppuun asti ja kirja on todella hyvä jatko Yösyötölle. Ei sitä meinannut laittaa pois millään. Kirjan luettua näin kaikkialla Reposia, Pasasia ja puiston äitejä.
Moikka Elli, kiva kun pidit. Näitä vanhemmuusteemaisia kirjoja on aika paljon mutta Hietamies jotenkin onnnistuu kuvauksessaan ehkäpä paremmin kuin moni muu. Hyvä huomio tuo että myös äidillä voi olla samoja tuntoja kuin kirjan miehellä, eihän vanhemmuus ole välttämättä automaattista vaan monesti joutuu ihmettelemään kasvavan lapsen mielenmutkia ja miksei myös käytännön asioita.
PoistaKuinka en ole huomannut tätä? Itse pidin paljon sekä Yösyötöstä, että Tarhapäivästä. Ensin epäilin, että jaksaako Yösyötön idea kantaa toisen kirjan verran, mutta Tertun mukaan tulo toi Antin ja Paavon elämään niin paljon uutta, että minusta tämä toinenkin kirja oli oivallinen.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, että yksityiskohtia ei todellakaan ollut liikaa. Minusta kaikki ne Tertun vaatteet ja pampulat olivat hauskoja. Lisäksi se toimi, että tuotiin esiin pojan ja tytön eroja, vaikka se olikin hieman kärjistettyä. Tuli monta kertaa naurettua ääneen.
Täytyy myös mainita, että minusta kummankin kirjan kannet ovat hyvin onnistuneita ja kuvaavia.
Tuo hyvänyöntoivotus kuulosti tutulta. Minulla oli myös lapsena tapana toivottaa kaikille pehmoleluille nimeltä mainiten hyvää yötä. :)
Hei Annika, hyvä kuulla, että olet samaa mieltä. Odotan mielenkiinnolla, mihin Eve Hietamies seuraavaksi ryhtyy, tuliskohan jatkoa tarinalle? Siinä olisi jo kyllä haastetta.
Poista