lauantai 30. kesäkuuta 2012

Hilja Valtonen: Pippuria

Tässäpä mainio esimerkki vanhanajan tyttökirjasta. Juonikuvio on arvattavissa heti alkulehdiltä: hemmotellun tytön kasvutarina. Pälvi on pippurinen ja oikukas tyttö, joka joutuu maalle enonsa perheen hoiviin, kun kukaan ei tälle vapaan kasvatuksen hedelmälle oikein voi mitään.

Pälvi ajattelee, että maalaismoukilla on kumisaappaat jalassa eikä läheskään niin hienoja vaatteita kuin Pälvi-neidillä. Enon perheessä ei passata ja ruokaakin saa vain ruoka-aikana. Puhuvatkin niin mongertamalla: "Ota laukkosj ja ala kantoo sitä tänne! Minä en voi piästee Pollee irti, se voip jättee meijät sillor reinsijalle".

Alkupuolella vapaan kasvatuksen sormella osoittelu on liian läpinäkyvää. Pälvi pompottelee ja komentelee äitiään ja itsekin toteaa, että tekee mitä haluaa, onhan hänet kasvatettu ilman kieltoja. Ehkäpä tätä olisi voinut loiventaa ja antaa lukijalle enemmän tilaa. Painopiste olisi voinut olla sellaisenaan Pälvin hölmöilyissä ja kasvutarinassa. Enon perheessä lapset tottelevat, mutta käy ilmi, että kasvatukseen kuuluu myös selkäsaunat, ja saapa Pälvikin kokea keveän "läväyksen kämmenellä istuinkamaroille". Kirjan luki kuitenkin mielellään ja antoihan se myös nostalgisen kuvan maalaiskesästä touhuineen; on lehmien paimentamista, kananpesien etsimistä, vispilän tekoa, traktorin peräkärryssä ajelua jne.

Hilja Valtonen kuuluu entisajan viihdekirjailijoihimme. Ehkä kuuluisin hänen teoksistaan on Vaimoke, jonka pohjalta on tehty Tauno Palon ja Ansa Ikosen tähdittämä elokuva.

Kannen kuva on Hiljan huone -sivustolta, jotka on tehty Imatran kaupunginkirjastossa Opetusministeriön rahoituksella. Linkissä on kansikuvat Valtosen teoksista - mielestäni Pippuria-teoksen kansikuva on huonoimmasta päästä. Kuitenkin tällainen vanha kirja on jo esineenä kaunis ja noita kansikuvia katselee mielellään.

Kirja on Raittiuskasvatusliiton julkaisema ja se on ollut aikanaan palkintona kansakoulun raittiuskirjoituskilpailussa. Kansilehdellä kirja nimetään nuorisokertomukseksi. Kannessa on myös hintalappu: 4 markkaa.

Hilja Valtonen: Pippuria
1965, 2. painos, 75 (s.)
Raittiuskasvatusliitto

5 kommenttia:

  1. Kuulostaa hauskan nostalgiselta. Itse on tullut joskus luettua isän vanhoja poikakirjoja 1940- ja 1950-luvuilta. Niissä korostuu se kuinka pojat ova reippaita ja osallistuvat yhteiskuntaa hyödyttäviin asioihin. Tietysti he päätyvät myös poikkeuksetta ratkomaan rikosta, onhan jännitys poikakirjojen suola.

    Täytyy myöntää, että suomalaiset tyttökirjat ovat minulle tuntemattomampia. Tiina-kirjoja tuli tosin lapsena luettua.

    Hilja Valtoselta olen aikonut lukea ainakin tuon mainitsemasi Vaimokkeen. Elokuva onkin tullut nähtyä useampaan kertaan.

    VastaaPoista
  2. Minulle Valtosen kirjat eivät ole kovin tuttuja, en ainakaan muista lukeneeni niitä; olisi hauskaa tietää mitä hänen kirjoistaan tuumaa tämän päivän chick lit -lukija.

    VastaaPoista
  3. Onpas varsin karu kansikuva :D Mutta noita vanhoja kansia on toisaalta ihana tutkiskella.

    Mahtaakohan tämän teoksen kurinpuutteen alleviivaus johtua juuri tuosta kustantajasta? Ainakin oman kokemuksen perusteella Raittiuskasvatusliiton teoksissa tuollaiset vastakkainasettelut (hyvä käytös/huono käytös) tuntuvat olevan yleisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoissa kansissa on silti aina jotain hauskaa nostalgiaa.

      Hyvä huomio, voihan se olla, että Valtonen on kirjoittanut tämän ikään kuin tilaustyönä(?)

      Poista
  4. Minä voitin kansakoulussa raittiuskilpakirjoituksissa tämän kirjan joskus 1960-luvun puolivälissä.

    VastaaPoista