Teos alkaa sitaatilla Raamatun Laulujen laulusta "... jos löydätte minun ystäwäni, niin ilmoittakaat hänelle, että minä olen sairas rakkaudesta". Kirjan päähenkilö Anna lähtee syrjäisestä kodistaan Kuopioon töihin piiaksi ja tapaa kaupungissa hurmaavan Lassin ja rakastuu. Rakkaus on syvää kaipausta ja ikävää, kunnes johtaa avioliittoon. Lassi on poliittisesti orientoitunut ja joutuu vankilaankin vallankumouksellisista ajatuksista ja toimistaan. Mutta Annan rakkaus kestää, sillä politiikka on avioliiton ulkopuolista. Jo tuo alun sitaatti osaltaan vie huomion kieleen ja luo ajankuvaa, se on ilmeisesti jostakin vanhasta Raamatun käännöksestä.
Teosta on kiitelty kielestään ja on totta, että savon murre tuntuu luontevalta, vaikka ei aivan minun äidinkieleni olekaan. Tuttuja piirteitä siinä kuitenkin on. Minulle tämän teoksen kielen rytmi ja tunnelma oli helpompi omaksua kuin esimerkiksi Heli Laaksosen lounaismurteisten runojen kieli. Murre ei etäännytä liikaa tarinaa vaan taidokkaalla tavalla luo henkilökuvaa. On välivokaalia (Jalamari) ja diftongiutumista (uamukahvit). Vanhaa savolaista sanastoakin tuntuu olevan sopivasti, esimerkiksi "Näitä mäystimiä sinet käytä" (kengistä).
Minua kosketti kuvaus Annan lapsuudenkodista, hyvästit vanhalle isälle ja elämänkulku syrjäkyliltä kohti tuntematonta ja vaikeaakin tulevaisuutta, mistä annetaan viitteitä lopussa. On lohdullista, ettemme tiedä kaikkea tulevaa. Annan mielenmaailma nousee keskiöön yhteiskunnallisen tilanteen yleisen kuvauksen sijasta. Onneksi näin. Kuitenkin teos on myös ajankuva, missä mm. perhesuhteet ja uskonnollisuus näyttelevät omaa osaansa. Annassa piirtyy kuva vanhan ajan sitkeästä suomalaisesta naisesta, joka ehkä alistuu kohtaloonsa mutta ei anna periksi.
Ei ole vaikea arvata, mitkä kirjat ovat jatkossa lomalukemistossani. Kun löytää hyvän kirjailijan, on pakko ahmia koko tuotanto, sillä useimmiten tyyli on tasaisen hyvä. Myös Kähkösen kirjoittamat nuortenkirjat alkoivat kiinnostaa.
Lause: Elä immeisiks.
Monet ovat kirjoittaneet tästä, esimerkiksi Maria (Sinisen linnan kirjasto), Amma, Minna (ilselä) ja Villasukka kirjahyllyssä.
Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet
Otava, 1998, 288 (s.)
Minä ajattelin aloittaa uusintakierroksen Kähkösen kirjoista odotellessani syksyllä ilmestyvää uusinta osaa.
VastaaPoistaOlen suuri Kähkös-fani ja erityisesti arvostan sitä, että hän kirjoittaa historiaa pienen ihmisen näkökulmasta kauniilla kielellä. Minullekaan savon murre ei ole millään lailla tuttua, mutta lukiessa se ei häirinnyt pätkääkään.
Kyllä minustakin tuli kähkösläinen kertaheitolla. Lukulistalla on myös ne lukuhaastekirjat tälle kesälle, joten tulossa on...!
VastaaPoista