Tuula-Liina Varis: Vaimoni

Mies häpeää lihavaa vaimoaan niin paljon, että jopa sepittää tälle fiktiivisen identiteetin salatakseen vaimon todellisen tilan. Mutta miten pitkään Pippa jaksaa tätä rakkaudettomuutta?

Tässä lähtökohta romaanille, joka toisaalta pitää otteessaan ja toisaalta jättää hämmentyneeseen olotilaan. Ei oikein ota selvää, onko teos lintu vai kala. Toisaalta tämä voi olla hyväkin asia, sillä eipä ainakaan voi ennalta arvata juonen kulkua.

Sympatiat on kyllä vaimon, Pipan puolella, vaikka kerronta tapahtuu Peten äänellä. Pippa on lapsen menetyksen surussaan syönyt itsensä todella lihavaksi ja sulkeutuu. Hän kuitenkin jonkinlaisen sanattoman sopimuksen myötä hoitaa kodin täydellisesti, siivoukset, ruoat ja muut, vaikka Petellä on kaikessa itsekkyydessään suhde toiseen naiseen.

Mies, Pete, on toimittaja iltapäivälehdistössä. Varis kirjoittaa uskottavasti raadollisen iltapäivälehdistön toiminnasta ja se onkin yksi kirjan mielenkiintoisin puoli. Uskottavaa on myös kerronta miehen näkökulmasta ja äänellä. Kuva Pipasta jää hänen kerrontansa varaan, mutta Petessäkin tapahtuu erinäisten käänteiden myötä sisäistä liikettä ja ajastusten virtaa.

Osa sisällöstä menee mielestäni överiksi - mutta en osaa rankkojen teemojen vuoksi tätä satiirinakaan lukea, vaikka sellaiseksi kirjaa takakansitekstissä luonnehditaan. Aivan kirjan loppu on hyvä ja antaa koko tarinalle psykologisia ulottuvuuksia.

Surffailin jälkikäteen tietoa kirjasta ja selvisi, että se on saanut Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon 2005. No joo, en tätä kyllä alkuunkaan dekkarina lukenut enkä siksi käsittänyt, mutta toisaalta, jos  teosta ajattelee dekkarin genren rajojen venyttäjänä, niin moni juonen käänne on helpommin hyväksyttävissä.

Lause: Miten ihminen voi lihoa otsasta, se  on käsittämätöntä.

Myös Kirjainten virran Hanna koki, että teos ei ollut ihan hänen makuunsa. Aletheia piti teoksesta enemmän.

Tuula-Liina Varis: Vaimoni
Wsoy, 2004, 357 (s.)