torstai 10. toukokuuta 2012

Niina Hakalahti: Uimataito

Luin Hakalahden kirjaa ristiriitaisin tuntein. Kerronta oli sujuvaa ja hauskaakin, mutta kokonaisuudessaan tästä jäi laimea maku. Lukemisesta on jo ehkä noin viikko ennen kuin ehdin kirjoittamaan ja tuntuu, että pitää oikein muistella, mitä kirjassa tapahtui. Laadukas teos ei unohtuisi näin nopeasti.

Vaikka Kristiinan äitinä oleminen ja omalla tavallaan täydellisyyteen pyrkivä kasvatusideologia on ehkä kirjan keskeisin teema, nostan tässä esille miehensä Erkin. Perusmiehelle on kova paikka, kun poika haluaa leikkiä tyttömäisiä leikkejä ja olla nimeltään Britney, ja myös velipojan miesystävä täytyy hyväksyä. Erkillä on töissä vaikeaa ja hän joutuu kohtaamaan mm. työpaikkakonsultin hörhöilykoulutusta (hauska kohtaus), ja tuleepa vielä hautajaisetkin eteen.

Sinänsä jo nämäkin ovat syvällisiä aiheita, mutta  ehkäpä ongelma onkin siinä, että kirjassa on liian monta henkilöä ja paljon tapahtumia eikä mikään oikein kehity pidemmälle. Ehkä se on tarkoituskin? Mutta toisaalta viihdekirjallisuus ei ole helppo laji. Myös takakannessa mainostettu uimataitosymboliikka jää ohueksi.

Välillä oli myös tunne, että pojan eli Santerin dialogi oli epäuskottavaa, esim. "Sä et kunnioita minua. Mulla ei ole mitään oikeuksia". Jotenkin päälleliimattua mielestäni. Toisaalta juuri lukemani Eve Hietamiehen Yösyöttö ja Tarhapäivä asettivat tässä suhteessa riman korkealle.

Ahmet, maahanmuuttaja, jää harmi kyllä lopulta vähäiseen rooliin. Hänen elämäänsä ja historiaansa ei juurikaan aukaista. Loppu töksähtää liittyen juuri Ahmetiin. Olisipa muuten mielenkiintoista lukea hyvä maahanmuuttajanäkökulmasta kirjoitettu kirja. Jos tiedätte jonkun, niin vinkatkaa. Tässä Ahmet on fiksu mutta vähän kliseisesti pitää pitseriaa.

Halusin pitää tästä kirjasta, joten vähän harmittaa. Mutta kyllä tämän kuitenkin halusi lukea loppuun, onhan sekin jo jotain. En oikein osaa sanoa muuta. Ai niin, plussaa siitä, että tapahtumat sijoittuvat Ouluun.

Hakalahti Niina: Uimataito
2008 Tammi 290 s.

4 kommenttia:

  1. Minä en muista tästä kirjasta enää muuta kuin sen, että kieli oli mukavan sujuvaa ja minäkin petyin loppuun. Sekoitankohan johonkin toiseen kirjaan, kun nyt kuvittelen, että tämän loppu olisi ollut muuhun kirjaan nähden yllättävän vakavamielinen tai synkkä?

    VastaaPoista
  2. Hei Maija, kyllä lopun voi ajatella noin eli varmaankin muistelet samaa kirjaa. Lopun jonkinmoinen opetus on, että elämää ei voi hallita, mutta pitääkö sitä näin alleviivata...?

    VastaaPoista
  3. Muistelen itsekin, että kirjaan liittyi juuri tuollaista "päälleliimausta" ja jotenkin karrikoituja hahmoja (ja kun nyt kirjoitit aiheesta, niin juuri lapsihahmoissa!). Päähenkilössä oli jo syvyyttäkin, itse asiassa hänen hahmonsa on jäänyt kummittelemaan mieleeni. Samoin ystävyys siihen boheemimpaan äitityyppiin (en muista nimeä)tavoitti kiinnostavia sävyjä. Aviomiestä oli kuvattu hyvin, mutta suhde päähenkilöön jäi turhan avoimeksi...vai olikohan se tarkoituskin?
    Ehkä tässä jäi vaivaamaan se, ettei tiennyt, miksi tämä oli kirjoitettu. Toisaalta viihdettä ja pyrkimys kevyeen (hauskaan) otteeseen, toisaalta realistiset aiheet ja aivan kuin halua "syvempiin" aiheen käsittelyihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kiteytit kirjan ongelman, huumorin tavoittelun ja realististen teemojen yhdistämisen jonkinmoinen ristiriita.

      Boheemin äitikaverin nimi oli Marja ja totta, ystävyyden kehittyminen oli hyvä sivujuonne. Marjan rooli on itse asiassa aika iso koko kirjassa; ideana on kuvata Marjan rentoa kasvatusperiaatetta vastakohtana Kristiinan vastaavalle. Lopulta huolettomuus osoittautuu kuitenkin jopa välinpitämättömyydeksi.

      Poista