Leena Laulajainen on palkittu kirjailija (esim. Finlandia Junior 1998) eikä syyttä! Nämä ovat lumoavia, ajattomia satuja. Takakannessa puhutaan suomalais-ugrilaisesta kansanperinteestä, mutta tarkemmin sanottuna kokoelma liittyy Lappiin ja saamelaisuuteen. Laulajainen luo myyttisiä tarinoita mm. maailman luomisesta sekä porojen, pilvien, Ivalojoen (Avvil) ja Inarinjärven (Aanar) synnystä. Luomistarinalla on yhtymäkohtia Raamatun luomiskertomukseen. Ibmel, auringon luoja sulattaa lumen ja jään ja muovaa hiekasta eläimiä, joille sanoo: "Täyttäkää tunturit ja laaksot!". Hän luo myös ihmisen hiekasta ja vedestä puoliksi eläinten ja puoliksi itsensä kaltaiseksi. Ibmel myös lepää luomistyön jälkeen. Pahuutta edustaa Kaamos, pimeyden ja tyhjyyden valtias, joka häijysti varustaa osan ihmisistä aseilla. Osa ihmisistä pakenee taistelua metsiin ja tuntureille, maailman ääreen Lintukotoon. Tästä syntyi saamelaisten kansa.
Kukin tarina on oma kokonaisuutensa, mutta ne nivoutuvat yhteen saamelaisuusteemaltaan. Ibmel ja Kaamos jumalolentoina ovat läsnä samoin kuin luonto ja mystisyys ylipäänsä; mukana ovat mm. Tuulenjumala Pieggolmain, vedenhaltijan poika Skaimmadas ja Maahispoika Klaas. Saamelaisuus tulee esille myös juuri nimissä, kuten Aslak, Oula, Aletta, Luossa-Maunus ja Silbaoaivi (Hopeapää). Porojen synnystä kertovassa tarinassa käytetään sanoja kuten mutsikka (tumma poro) ja luostakko (valkoinen poro).
Kuvittelin pitkään Ibmelin olevan naispuolinen luoja, ilmeisesti alitajuisesti Hakkaraisen kuvituksen perusteella, mutta Ibmeliä kutsutaan myös Taivaanjängän herraksi. Anna-Liisa Hakkaraisen kuvitukset ovat värillisiä kokosivun kuvia, aivan kuin yksittäisiä taideteoksia. Iso osa tunnelmasta tulee kuvituksen myötä. Tästä linkki Hakkaraisen omille nettisivuille, jossa on upeita kuvia hänen töistään. Useampi noista kuvista on tässä kokoelmassa.
Tarinoissa on myös saduille tyypillisiä traagisia kohtaloita ja opetuksia. On mm. petollisia ystäviä ja hurmioituneita kosijoita. Lyhyiden tarinoiden loppuratkaisua oikein odotti. Hotkaisin kirjan kerralla, eivätkä sadut pitkiä olekaan. Tarinat vangitsivat mukaansa.
Täytyi ihan tarkistaa Laulajaisen omat juuret, mutta häntä luonnehditaan helsinkiläiseksi kirjailijaksi. Suomen nuorisokirjailijoiden nettimatrikkelissa hän sanoo harrastavansa suomalais-ugrilaisia kansoja ja
yleensä alkuperäiskansoja. Kirjan kohderyhmä on arvatenkin lapset mutta sopii mielestäni myös isommille lukijoille, kuten näköjään minulle.
Lause: Poika ymmärsi nyt, että jos tavoittaa ajan, aikaa ei ole.
Laulajainen Leena: Aurinkolintu ja kaamoksen korppi
Kuvitus Anna-Liisa Hakkarainen
Otava 2000
64 s.
(Sadut ovat aiemmin ilmestyneet 1980-luvulla eri julkaisuissa).
Vieras tekijä, ja teos, mutta kansikuva ja tekstisi vaikuttaa kiinnostavalta.
VastaaPoistaTykkään kovasti Leena Laulajaisen teksteistä. En ole varma, olenko lukenut tätä, mutta juuri muutama päivä sitten luin lapsille Laulajaisen sadun Kultamarja ja metsän salaisuudet, jossa myös oli Hakkaraisen upea kuvitus.
VastaaPoistaHei Maria, juuri tuosta kirjasta Laulajainen ja Hakkarainen taisivat saada Finlandia Junior -palkinnon. Monesti kuvituksella voi olla suurikin osuus lastenkirjoissa ja ehkä kuvittajia onkin viime vuosina alettu arvostamaan.
VastaaPoistaOi, tykkään aivan hirveästi Laulajaisesta! Saamelaisena voin vain ihailla kuinka pieteetillä Laulajainen kohtelee saamelaista kulttuuria ja mytologiaa, silti mielikuvituksesta tinkimättä :)
VastaaPoistaHei Elma, hyvä kuulla saamelaisen mielipide! Mielenkiintoista onkin se, että vaikka tarinat eivät perustu mihinkään todellisiin myytteihin, niissä on jotakin saamelaista henkeä ilmeisestikin.
VastaaPoistaBlogissani on sinulle kysymyksiä!
VastaaPoistaKiitos, täytyypä käydä katsomassa.
Poista