Tommi Sarlin (toim.): Uudelleen luettua. Kirja johon palaan

Tämä kirja lähti mukaani Forssan kirjaoutletista halvalla. Miten hyvä idea kysyä suomalaisilta kirjailijoilta, mihin kirjaan he palaavat yhä uudelleen. Ainoa rajoitus vastauksiin oli kotimaisuus. En malta olla listaamatta kirjassa esiintyviä kirjailijoita ja teoksia, joita he ovat esitelleet:

Jari Tervo: Veijo Meri, Everstin autonkuljettaja
Mikko Rimminen: Jyrki Pellinen, Näistä asioista, Kuuskajaskari, Niin päinvastoin kuin kukaan
Riina Katajavuori: Sinikka ja Tiina Nopola, Risto Räppääjä -kirjat
Sirpa Kähkönen: Minna Canth, Hanna
Leena Lehtolainen: Henry Parlandin tuotanto
Jari Järvelä: Tove Janssonin novellit
Harri Tapper: Maiju Lassila, Tulitikkuja lainaamassa
Matti Mäkelä: Mika Waltari, Tähdet kertovat, komisario Palmu!
Virpi Hämeen-Anttila: Juhani Aho, Juha
Tuula-Liina Varis: Joel Lehtonen, Putkinotko

Ensi silmäyksellä näyttäisi siltä, että vanhemmat suomiklassikot jyräävät. Runoilijavalinnat sekä Katajavuoren lastenkirjavalinta poikkeavat linjasta. Jokainen teksti on kuitenkin niin omanlaisensa ja myös omalla tavallaan kiehtova, että kirjavalintojen perusteella johtopäätösten tekeminen on turhaa. Kirjailijoiden perustelut valinnoilleen ovat henkilökohtaisia ja vaihtelevat Tuula-Liina Variksen proseminaariesitelmästä Lehtolaisen opiskeluaikaisen kaverin kipsisen patsaan runoon (Parland) ja Matti Mäkelän lapsilleen näyttämiin aamuisiin herätyselokuviin (Waltari). (Kuriositeettina liittyen aiempaan postaukseeni: Lehtolainen oli opiskeluaikanaan ristinyt kissansa Hellaksi kirjailija Hella Wuolijoen mukaan).

Täytyy sanoa, että yllätyin siitä, miten hauskalta kirjan aloittavan Jari Tervon teksti tuntui. Hän kuljettaa lukijaa 60-luvun kuvauksissa ja omissa muistikuvissaan siitä. Esimerkiksi auton rekisterinumerot kertoivat sen kotipaikan ja "Lapin läänin autot olivat kuin alkuerässä karsiutuneita suomalaisurheilijoita". Aivan erilainen on sitä seuraava Rimmisen pohdinta Jyrki Pellisen runoista. Mielenkiintoista antia on kuvaus kohtaamisesta runoilija Jyrki Pellisen kanssa.

Riina Katajavuori valitsee perheessään usein luetut ja lapsellensa tärkeät kirjat ja mainitsee, että päättää tietoisesti kunnioittaa pojan toivetta, että äiti lukisi Risto Räppääjiä yhä uudelleen. Tämä oli varmasti viisas päätös, sillä jokin niissä vaati uudelleenkäsittelyä tai ehkä poika Katajavuoren sanoin vain piti niistä niin paljon! Mikä hyvä syy lukea kirja uudelleen. Valitettavasti tämä luku menee alun jälkeen pitkälti kirjojen juonten kuvauksiin, kunpa kirjoittaja olisi keskittynyt pidempään lapsen ja kirjan suhteeseen.

Ehkäpä itselleni hienoimmaksi luvuksi nousee Sirpa Kähkösen kuvaus Minna Canthin Hannasta. Kähkönen kirjoittaa siitä, miten Canth piti esillä naiskysymystä ja tulkitsee sitä Hannan valossa. Mutta kyllä sen rinnalle nostaisin vielä Tuula-Liina Variksen Putkinotkopohdinnat; miten kymmenienkien lukukertojen jälkeen lukutapa voi muuttua ja miten Putkinotko on kulkenut mukana elämän eri vaiheissa. En tiedä tulikohan nyt liikaa kehuttua kirjaa,  mutta mielenkiintoinen se kyllä on.

Kirjailijat saavat myös kiinnostumaan kirjoista - nolottaa sanoa, mutta en ole esimerkiksi koskaan lukenut Tove Janssonin novelleja. Tämän jälkeen niitä ei voi ohittaa.

Lause: Tove Janssonille myrskyn silmä oli paratiisi.

Sarlin, Tommi (toim.): Uudelleen luettua. Kirja johon palaan
Kirjapaja 2008, 170 (s.)