Olli Jalonen: Karatolla

Karatollalla, nuotiotulen äärellä laavulla istuessaan Valo oli äkkiä kuin avaruuden (ei taivaan) lahjana käsittänyt, mistä kaikki maan päällä rakentuu. Nämä maailman elementit Valo halusi tehdä näkyväksi rakentamalla monumentaalisia taideteoksia eri kaupunkeihin:

Krakova: maa
Praha: tuli
Bryssel: savu
Santiago de Compostela: valo
Avignon: ilma
Bergen: lumi
Helsinki: jää
Bologna: aika
Reykjavik: vesi

Rakennusprojekti oli valtava; mikä määrä suunnittelua, lobbausta ja lupia. Kirjan päähenkilö Silla oli palkattu arkkitehdiksi projektiin ja hän joutuu lopulta sijaistamaankin Valoa ei kohteissa. Kolmas projektin osapuoli, Martti, jää etäiseksi ja poissaolevaksi, sillä kirjan painopiste on Sillassa ja hänen suhteessaan Valoon. Taideprojekti alkaa olla lopuillaan, ollaan vihdoin Reykjavikissa vihkimässä teosta.

Pikku hiljaa Sillalle avautuu käsitys koko hankkeen mahdollisesta pimeästäkin puolesta; eikö Valo olekaan kertonut hänelle kaikkea? Mitä sellaista Martti tietää, jota hän ei tiedä? Varmoja vastauksia ei saada. Valon lisäksi Sillan muitakin ihmissuhteita sivutaan, kuten suhdetta etäiseen isään. Kuitenkin Valo lopulta muistiinpanojensakin myötä on kantava vire Sillan elämässä.

Pyramidihankkeen myötä Sillan luovuus saa voimaa ja hän alkaa suunnitella omaa, uudelleen jaoteltua Eurooppaa käsittelevää työtään. Silla kirjoittaa ja piirtelee karttoja, lippuja, viirejä, selityksiä uusille valtakunnille. Hän kulkee Valon rinnalla hänen sairastaessaan ja toisaalta sulkeutuu piirtämiseen ja kirjoittamiseen. Sillan teos Geopoliteia sekoittuu osin Valon elementteihin ja ammentaa niistä. Sen kirjallinen kuvaus on kuin ennustus  Euroopan kohtalosta.

Pyramidit eivät kestäneet aikaa, ei edes aika-teos, mutta ne olivat vaikuttavia. Tässä Jaroslavin, Prahan kontaktin kokemus tuli-pyramidista. Hän sanoi "tulessa" ollessaan muistaneensa ajan ennen syntymäänsä:

Tämän takia olisin halunnut viedä pyramidin sisään äitini ja vaimoni ja tyttäreni, ja näyttää äidilleni miltä minusta on tuntunut kun liikuin hänen sisässään, ja vaimolleni miltä tyttäristämme on tuntunut, ja vielä tytöillekin miltä heidän sisällänsä voi joskus tuntua jos he tulevat raskaiksi ja alkavat kantaa lasta, Jaroslav sanoi mutta kysyi heti perään kuulostiko tällainen oudolta ja hullun puheelta.

Teos on jatkoa vuoden 2000 teokselle Yhdeksän pyramidia, jota en ole lukenut, joten lähdin teokseen puhtaalta pöydältä. Poikakirjan jälkeen Jalonen on kyllä kuulunut mielissäni ykkösluokan kirjailijoihin, joten odotukset olivat kovat. Karatolla oli jollain tasolla taitavasti tehty, mutta ei kuitenkaan minun kirjani. Siinä on varmasti syvällistä symboliikkaa, johon en jaksanut paneutua tai jota en ensilukemalta edes ymmärtänyt ajatella. Ehkä joku muu jaksaa perehtyä tähän enemmän. Silla henkilönä ei tullut läheiseksi, vaikka hänen taiteellista voimaansa voisikin ihailla.

Edit: Jäin miettimään, miksi henkilöt jäävät ulkokohtaisiksi. Sitä on vaikea määritellä, sillä kuitenkin käsitellään sairautta, vaikeaa isäsuhdetta ja rakkautta, eli hyvin inhimimillisiä teemoja. Ehkä kuitenkin vain vähän laidalta kurkistaen. Tässä on kirja, josta ei saa otetta. Jalonen on ehkä pyrkinyt kunnianhimoiseen jäljenjättämiseen, jonkinmoiseen taiteelliseen statementiin, mutta toivoakseni hän palaisi jatkossa poikakirjamaiseen kerrontaan.

Aiemmin Karatollaa on käsitelty ainakin Kulttuuri kukoistaa -blogissa. Katso myös Teppo Kulmalan arvio Keskisuomalaisessa, jossa hän tiivistää hyvin: "Jalosen rakennelmia ja tilanteita jäljittävä teksti on monin osin vaikeasti seurattava haaste. Detaljirunsaus, seikkaperäisyys, symboliikka, kohteen yhtäaikainen pienuus ja suuruus tarjoavat henkilöille ja lukijalle ikään kuin liian tavattoman tehtävän".

Olisipa muuten hauska lukea rakennusinsinöörin arvio teoksesta, etenkin taideteosten teknisen puolen kuvauksista.

Olli Jalonen: Karatolla
Otava, 2012, 238 (s.)