Tuula-Liina Varis: Irma

Tuula-Liina Variksen Irma säväyttää alkupuolen runsaalla vessareissujen ja ns. naistenvaivojen kuvauksellaan. Hetken aikaa nikottelin ja tuumin, että tämäkö on korkeakulttuuria, mutta kyllä lopulta eläydyin Irman tilanteeseen Puolan matkalla vuonna 1991: Pääseekö Irma vessaan? Mikä on vessan törkyisyysaste? Valskaako läpi? Pitääkö turvautua puskapissaan? Kestääkö Irma bussimatkan Puolasta Tallinnan satamaan? Alkupuolella Irma jopa muistelee aiempien reissujen ripuliongelmiaan.

Loppupuolella kirjaa nämä ovat muisto vain, jokin etäinen häivähdys Irman menneisyydessä.

Teos alkaa Puolan matkasta ja minä-kertojana on Irma. Sittemmin näkökulma vaihtuu Tero Tikkaseen, jonka Irma ja ystävänsä Jatta tapaavat etelänreisulla ja jonka kanssa Irmalle muodostuu rakkaussuhde. Lukijana Irma säälittää, kun tuollaiseen rakastui, sillä eipä naimisissa oleva Tero paljoa tunnu Irmalle arvoa antavan. Onneksi Irma tulee viimein järkiinsä ja kyllä on lukijan mukava lukea, kun Irma lopulta älyää jättää hänet. Tuula-Liina Varis saa tällä tavoin lukijan olemaan Irman puolella. Mutta on sanottava, että mikään henkilöhahmo ei ole yksioikoinen, ei Teronkaan.

Teron näkökulmasta Irma on "tammamainen, isokokoinen, vaaleaharjainen, kömpelö ja kulmikasliikkeinen, silti vauhko, kuin voisi kevyestäkin kosketuksesta kimmahtaa laukaten karkuun". (Tuntuu muuten, että aika usein romaaneissa ihmisiä verrataan eläimiin, vrt.Luigi Pirandellon ulkonäöltään apinamaiset miehet).

Kaikkiaan teos jakaantuu neljään osaan, jotka liittyvät johonkin aikaan Irman elämässä. Välillä Irma häipyy taustalle, kun näkökulma on hänen Lappiin karanneen ex-miehen ja hänen vaimonsa. Teos ei etene suoraviivaisen kronologisesti, sillä loppupuolella kerrotaan myös takautuvasti Irman lapsuudesta, äidin sairaudesta, nuoruuden rakkaudesta sekä avioliitosta Markuksen kanssa. Aikajana on näin ollen pitkä, lapsuudesta vanhempaan ikään, kun on jo lapsenlapsiakin ja tulee eteen perinnönjaot sun muut.

Tämä kronologista etenemistä rikkova rakenne on hyvä; niistä kutoutuu kuva Irman elämästä ja persoonasta, hänen valinnoistaan ja ajatuksistaan.  Lopussa "Irma katsoo peiliin":

Kuka se oli, joku feministi, joka sanoi, että peiliin katsoessaan kaunis nainen tunnistaa heti itsensä: Tuo olen minä. Ruma nainen taas ajattelee: Tuo en ole minä. (--) Ruman naisen on kuitenkin helpompi vanheta kuin kauniin.

Pidin tästä kirjasta, oikeastaan aika paljon. Se oli realistinen, mutta mukana oli ripaus huumoriakin. Irma on eräänlainen kuvaus suomalaisesta naisesta, joka on hyvä äiti ja yrittää parhaansa elämän aallokoissa. Kolauksista huolimatta Irma on tasapainoinen nainen.

Tuula-Liina Varis: Irma
WSOY 2008 (279 s.)