lauantai 26. toukokuuta 2012

Haaste 11+11 vastausta

Tässäpä vastauksia jo jokin aika sitten Margitilta (Tarukirja) saamaani haasteeseen. Ideana on vastata 11 kysymykseen ja keksiä itse 11 uutta kysymystä. Haastekysymykseni alla kaikille, jotka haluavat vastata!

  1. Viimeisin elokuva, jonka olet katsonut?  Tv:stä Wallander-elokuvan Sellisti, mutta se oli liian väkivaltainen minun makuuni.  Wallander-kirjoista olen kyllä pitänyt ja jotkut filmatisoinnitkin on olleet ihan katsottavia.
  2. Viimeisin näytelmä, jonka olet nähnyt teatterissa? Musikaali Lainahöyhenissä Helsingin kaupunginteatterissa.
  3. Viimeisin konsertti, jossa olet ollut? Hmm, tätä en muista, todennäköisesti joku lastenkonsertti.
  4. Viimeisin urheilutapahtuma, jossa olet ollut joko katsojana tai osallistujana? Taisi olla Salpausselällä hiihdon maailmancup. Katsojana J
  5. Minkälaisesta kuvataiteesta pidät? Suosikkini on Helene Schjerfbeck. Ateneumiin on muuten tulossa kesäkuun alussa laaja näyttely.
  6. Jos matkustat kaupunkilomalle, mitä menet siellä katsomaan? Kaikkein hauskinta olisi, jos kaupungissa asuisi joku tuttu, mikä on kuitenkin epätodennäköistä, joten kahvilat, taidemuseot, kirkot, paikalliset torit ja ruokakaupat…
  7. Paras lukemasi dekkari? Näitä on kyllä todella vaikea laittaa järjestykseen ja siksipä nostankin esille suomalaisen Matti Yrjänä Joensuun koko tuotannon, hänellä on pettämätön tyyli.
  8. Paras lukemasi scifi-kirja? Olen lukenut scifiä todella vähän. Skannatessa mieltäni nousee jostain muistin syövereistä esille C.S. Lewiksen Ransom-kirjat, joista muistan upeat aistikuvaukset. Jokin aika sitten luin Atwoodin mielestäni mielenkiintoiset ja hyvät kirjat Oryx ja Crake sekä The Year of the Flood, jotka kai menevät myös tähän genreen.
  9. Oletko lukenut klassikkoa, jota luulit etukäteen tylsäksi, mutta johon ihastuit? Vaikea sanoa yksittäistä kirjaa, mutta esim. Virginia Woolfia en ole osannut lukea, vaikka yritystä on ollut. Vastaavasti suomalaiset klassikot eivät yleensä petä. Esimerkiksi jotain Juhani Ahon Papin tytärtä ja Papin rouvaa saatoin ajatella vanhahtavaksi, mutta kyllä ne olivat hyviä ja luettavia edelleen.
  10. Jos kirjat eivät olisi ykkösharrastuksesi, niin mikä olisi? Valokuvaukseen perehtymisestä olen aina haaveillut
  11. Jos kirjoittaisit kirjan, mitä se käsittelisi? Tämä oli hyvä kysymys. Todennäköisesti suomalaisen naisen päänsisäistä maailmaa ja mielentilaa. Mutta tämä ei riitä, täytyisi rakentaa tarkempi konteksti ja juoni.  
  Kirjanaisen kysymykset  - olisi hienoa kuulla vastauksiasi

1.       Minkä kirjan muistat lukeneesi koulussa?

2.       Minkä kuvakirjan muistat parhaiten lapsuudestasi vanhempiesi lukemana?

3.       Mikä nuortenkirja on itsellesi tärkeä?

4.       Minkä kirjan olet lukenut useaan kertaan? Miksi?

5.       Missä mieluiten luet?

6.       Millaiseksi lukijaksi luonnehtisit itseäsi?

7.       Jos et pitäisi kirjablogia, millaista blogia pitäisit?

8.       Kenen fiktiivisen hahmon saappaisiin haluaisit astua?

9.       Jätätkö huonon kirjan kesken vai sinnitteletkö loppuun?

10.   Millä perusteella lainaat/ostat kirjoja? Mikä siis vaikuttaa valintaasi eniten?

11.   Veikkauksesi: Kuka uudemmista suomalaisista kirjailijoista luo pisimmän uran?


7 kommenttia:

  1. Minkä kirjan muistat lukeneesi koulussa?
    Kärpästen Herran luin.

    Mikä nuortenkirja on itsellesi tärkeä?
    Koulupoikia

    Minkä kirjan olet lukenut useaan kertaan? Miksi?
    Robin Hood, Säätiö, Koulupoikia, olivat puhuttelevia, enää vain viimeinen.

    Missä mieluiten luet?
    Luen missä vain, mutta junassakin on hyvä lukea.

    Jos et pitäisi kirjablogia, millaista blogia pitäisit?
    Olen pitänyt harrastepainoitteista blogia ennen

    Jätätkö huonon kirjan kesken vai sinnitteletkö loppuun?
    Ennen jätin kesken, nyksyin sinnittelen loppuun, ennen oli helpompaa.

    Millä perusteella lainaat/ostat kirjoja? Mikä siis vaikuttaa valintaasi eniten?
    Listat, mutta lopulta intuitio ja maku

    Veikkauksesi: Kuka uudemmista suomalaisista kirjailijoista luo pisimmän uran?
    Tähän en osaa vastata. Toivottavsti nykykirjailijoiden taso pysyy yllä.

    VastaaPoista
  2. Kiva kun vastasit. Tuleeko sulla muuten blogattua kaikesta lukemastasi, viitaten tuohon, että et jätä kesken huonompaakaan kirjaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylennsä bloggaan, olen jättänyt parista bloggaamatta teoksen maailmankuvan vuoksi.

      Poista
  3. Olipa mukava lukea vastauksiasi. Wallander-elokuvasta sanoisin, että minä ainakin pystyn helpommin lukemaan väkivaltaisuuksista kuin katsomaan niitä. Schjerfbeckin näyttelyä odotan innolla. Ahoa minäkin luin viime vuonna pitkästä aikaa, ja pidin.

    Kirjoitapa tuo kirja suomalaisen naisen päänsisäisestä maailmasta Woolfin tyyliin (joka ei ihastuttanut meitä kumpaakaan), niin et tarvitse varsinaista juonta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä Margitin kanssa, että Wallanderit toimivat minun mielestäni paremmin kirjoina. Se lienee maku asia.

      Poista
    2. Olen samaa mieltä. Jokin aika sitten päätin pitää taukoa dekkareiden lukemisessa, kun murhia tuntui olevan sekä kirjat että elokuvat täynnä. Nyt luin pitkästä aikaa Joensuun Harjunpää-dekkareita ja Åsa Larssonin uusin täytyy ehdottomasti lukea.

      Poista
    3. Margit, kyllähän sitä joskus tulee leikiteltyä ajatuksella kirjan kirjoittamisesta. Taitaa olla aika monen suomalaisen salainen haave...

      Poista