sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Eowyn Ivey: Lumilapsi



Kirjablogi on välillä enemmän tai vähemmän tauolla, mutta ei vielä ihan kuopattu! Nyt syyslomalla olen lukenut niin hyviä kirjoja, että en malta olla kertomatta niistä!

Eowyn Iveyn Lumilapsi kertoo Fainasta, tytöstä, joka elää isän kuoltua orpona Alaskan metsissä. Tämä villi lapsi pikku hiljaa tutustuu Jackiin ja Mabeliin, jotka muuttavat lähistölle ja perustavat maatilan. Heidän tragediansa on oma kuolleena syntynyt lapsi, joka jäi ainokaiseksi. Mabelia painaa kaipuu omasta lapsesta ja Fainan vilahtelut pihapiirissä sekoittavat unta ja todellisuutta. 

Faina on villi luonnonlapsi, herkkä ja kaunis, mutta samalla äärettömän itsenäinen metsästäjä. Menee ja tulee niin kuin itse haluaa. Hän on lähes satua, ja realistisessa tarinassa onkin ripaus fantasiaa.

Tarina sijoittuu 1920-luvun uudisasukkaiden Alaskaan, jossa maasta raivattiin elantoa. Tässä ei voi olla samaistumatta kotimaisiin  "Suo, kuokka ja Jussi" -tyylisiin lähihistoriallisiin kuvauksiin tältä osin, vaikka kirja muuten onkin aivan erilainen. Alaskan vuodenajat samalla tavalla vivahtavat tutulta, kun ensilumen hiutaleita pyydystetään suuhun ja tarvotaan hangessa. Luonto on lähellä ihmistä, on ystävyyttä ketun kanssa, on ahman tai joutsenen pyydystämistä, sienikeitoksia, valkoisia kärppiä ja tilhiparvia puhumattakaan suuresta metsästä, vuorista ja joesta.

Ympäristön kuvaukset olivat lumoavia ja kirja vei minut mennessään toisiin maailmoihin. Tarinassa on Fainan, Jackin ja Mabelin lisäksi myös heidän ystäviään. Lähistöllä asuva Esther perheineen ottaa huolehtiakseen talon asioista muun muassa silloin, kun Jack satuttaa selkänsä. 

Minusta oli jotenkin miellyttävää lukea onnistunutta tarinaa hyvistä ihmisistä, tai oikeastaan ihan tavallisista ihmisistä. Moni viihteelliseksi ja taiteelliseksi ajateltu kirja, elokuva tai tv-sarja pitää sisällään niin paljon väkivaltaa ja petosta, että huomasin välillä epäileväni, kuinka pyyteetöntä Estherin ystävyys lopulta oli. Miten hyvältä tuntui huomata, että tällaista on todellinen ystävyys. Esimerkiksi pari päivää sitten Hesarissa vilahti silmille otsikko "Mistä on syksyn huippusarja tehty? Westworld rakentuu sadistisen väkivallan ja provosoivan alastomuuden varaan". En tiedä tuosta sarjasta tätä otsikkoa enempää, sillä näiden teemojen käsittely ei jaksa kiinnostaa, tuntuu vain, että väkivalta hyppii silmille joka paikasta. On selvää, että kirjallisuuden kautta voidaan käsitellä kaikkea mahdollista, myös ihmisen synkkää ja sadististakin puolta, mutta omat tunnelmat ovat nykyään sellaiset, että mieluummin ruokin itseäni jollakin muulla.

Minulle Lumilapsi oli yksi vuoden parhaimpia kirjoja. Siitä on kirjoitettu monessa blogissa, mutta linkitän tähän yhden esimerkin Katjan (Lumiomena), joka sanoittaa myös omia tuntemuksiani.

Eowyn Ivey: Lumilapsi
Bazar, 2013
Alkuperäinen teos: The Snow Child (2012)
Suom. Marja Helanen

2 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä aivan ihana! Toivonkin, että Iveyn uusin kirja suomennettaisiin myös.

    VastaaPoista