perjantai 21. lokakuuta 2016

Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon



Toni Morrison on kirjailijana tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen esimerkiksi teoksillaan Sinisimmät silmät ja Minun kansani, minun rakkaani, mutta toisaalta olen lukenut häneltä myös vähemmän vakuuttavaa tekstiä, ks. postaukseni teoksesta Tervanukke. Luoja lasta auttakoon menee sinne väliin.

Bride on yönmusta tai sudaninmusta (taisi olla jossain kohtaa lakritsinmustakin) nuori nainen, joka on luonut uraa kauneusbisneksessä. Hän pukeutuu aina valkoiseen korostaakseen mustaa kauneuttaan. Hänen ihonvärinsä oli ihmetys hänen äidilleen, ja Bridesta tuntui, ettei äiti halunnut edes koskettaa häntä pienenä. Tästä kehittyy jonkinlaista traumaa, joka näyttäytyy miellyttämisenhaluna kohtalokkainkin seurauksin.

Kerronta kulkee eri henkilöiden äänellä, Briden, ja lisäksi ainakin hänen parhaimman ystävänsä, poikaystävänsä ja äitinsä. Tarina oli mukaansatempaava ja yllättävän helppolukuinen, kun jotkin Morrisonin teokset ovat olleet tässä mielessä jopa etäännyttäviä. Briden tarinaa maustaa myös ripaus maagista realismia.

Teoksessa käsitellään rotukysymyksiä, mutta lisäksi siinä on rakkaustarinaa, hyväksikäyttöä ja kohtalokkaita onnettomuuksia mielestäni liiaksi asti. Olisiko nyt voinut keskittyä enemmän johonkin? Bride oli henkilöhahmona todella mielenkiintoinen, hänestä olisi mielellään lukenut enemmänkin.

Kirja oli hyvä, oikeastaan todella hyvä, mutta siltikin odotin jotain enemmän, kun kyseessä on Toni Morrison.

Kirjasta on blogattu aika paljon ja linkitänkin tähän vain Saran P. S. Rakastan kirjoja tekstin, jonka kanssa lukukokemukseni oli samansuuntainen ja josta löytyy lisää linkkejä. 

Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon
Tammi, Keltainen kirjasto, 2015
Alkuperäinen: God Help the Child
Suom. Kaijamari Sivill

8 kommenttia:

  1. Voi että minä tykkäsin tästä hurjasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Mulla oli ehkä odotuksen liiankin korkealla...

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti kommentista Mai! Kannattaa kyllä lukea, vaikka itse hieman kritisoinkin hyvää kirjaa.

      Poista
  3. Tykkäsin. Pidän vielä enemmän Morrisonin mutkikkaammista vanhemmista romaaneista. Kävin lukemassa kirjoituksesi Tervanukesta. Luin sen äskettäin uudelleen ja pidin kovasti, mutta en ole ehtinyt postata.
    Tervanuken Jadinessa Morrison jo pohtii samoja asioita kuin Bridessa, esim. sitä, miten kaunis musta tyttö pääsee helposti osaksi valkoisten maailmaa, sinne reunalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentista Marjatta. Minusta jotkut Morrisonin teokset ovat olleet huikeita niin, että vielä kymmenen vuoden jälkeenkin on vahvoja mielikuvia teoksista ja henkilöhahmoista. Mielenkiinnolla odotan kommenttejasi Tervanukesta!

      Poista
  4. Joo, olemme kyllä tosi samoilla linjoilla. :) Ja vaikka kirja on oikeasti hyvä, minun Morrison-janalleni se sijoittuu sinne laimeimpaan päähän. Kaikki muut naiselta lukemani kirjat ovat tehneet melko järisyttävän vaikutuksen, mutta tämä ei. Niin siinä voi käydä, kun huikea kirjailija kirjoittaa omaan muuhun tuotantoonsa nähden hieman tavanomaisemman romaanin. :D

    VastaaPoista
  5. Minä pidin Toni Morrison kirjasta Luoja lasta auttakoon. Olen vasta alussa Morrisonin kanssa.

    VastaaPoista