Katja Ståhl: Se on niin kaunis

Katja Ståhl sanoo esipuheessaan, että hänellä oli tarve kuulla, mitä muut naiset ajattelevat ulkonäöstä ja kauneudesta ja hän halusi kysyä tätä nimenomaan omasta mielestään upeilta naisilta. Tässä kohtaa tullaankin heti mielestäni kirjan suurimpaan heikkouteen: kaikki kirjassa ajatuksiaan ja kokemuksiaan kertovat naiset ovat julkisuuden henkilöitä kuten näyttelijöitä, laulajia, missejä tai kauneuden alalla työskenteleviä, ja jollain standardimittarilla kauniita (jos näin voi sanoa, mutta sanon kuitenkin). Mukana on mm. Anne Kukkohovi, Tiina Jylhä, Satu Silvo, Noora Hautakangas ja balettitanssijana tunnettu Jaana Puupponen.

Jonkin aikaa meni tottua tekstin kevyeen tyyliin, kuten ihmiseen viittaamiseen se-pronominilla tai sanaston tasolla ilmauksiin kuten Yliduunattu ei ole kivan näköistä; Joker-hymy on lähinnä pelottava; Osallistuin sellaiseen skabaan; -- se on p:stä!  

Kirjan yksi keskeinen viesti on se, että oikeasti kauniissa on jokin pieni epätäydellisyys, joka tekee kauniista kauniin. Jotain tämän tapaista. Karisma tuotiin myös esille kauneuden tekijänä. Ei varmasti ole myöskään yllätys, että moni silmissämme kaunis on saattanut kokea kiusaamista tai muita vaikeuksia.

Osa teksteistä oli mielenkiintoisia kurkistuksia julkkisten ajatuksiin ja kokemuksiin, osaan en lähimainkaan pystynyt samaistumaan. Kokonaisuudessa etenkin Yazkan osuus transgenderinä oli virkistävä poikkeus. Hän sanoo esimerkiksi näin: Koen, että olen kaunis kun minulla on tatuointeja.

Samoin ammatteihin liittyvät kommentit olivat mielenkiintoisia. Esimerkiksi Heidi Suomi todistaa urheilu-uutisankkurina saaneensa lähinnä ulkonäköön liittyvää palautetta työstään. Hän myös toteaa urheilun ja ulkonäön suhteesta seuraavan sinänsä osuvan asian: Iltapäivälehtien kiinnostus naisurheilua kohtaan alkoi siitä, kun Ringa Ropo pyyhkäisi takapuolestaan hiekat.

Kaikki kunnia näille upeille naisille, jotka ovat avautuneet omista kokemuksistaan. Kokonaisuutena kirja on kuitenkin aika kevyt ja pintapuolinen. Jään siis odottamaan todellista tutkielmaa kauneudesta, jossa äänen saavat myös rumat ja rupsahtaneet ja - kröhm - muun muassa työssä raatavat äidit ja vaimot, joilla ei välttämättä ole energiaa ja aikaa meikata jopa 3 - 4 tuntia päivässä (kirjan mukaan jotkut todella käyttävät aikaa meikkaamiseen näin kauan). Tai mitäpä miettisi loukkaantumisen myötä ulkonäkönsä menettänyt tai vaikka 90-vuotias nainen?

Eräs sitaatti kirjasta:

Nyt kun olen 35, olen tosi iloinen, että ystävättäreni ovat kauniita naisia. Minusta on kiva hengata kauniiden ja karismaattisten ihmisten kanssa. Kukaan kaveriporukassani ei ole liian laitettu. Nuorempana tuli mietittyä hirveästi, miltä näyttää - nyt on vain, että mitä väliä. Voi ottaa vähän iisimminkin.

Onko tässä joku ristiriita?

Katja Ståhl: Se on niin kaunis
Tammi 2013, 127 (s.)