Antti Tuuri: Ikitie

Ikitie kertoo kauhavalaisen Jussi Ketolan elämästä 1930-luvulla. Kirja alkaa suorasta toiminnasta, kun Ketola viedään kotoaan kohti Venäjän (tai tuolloisen Neuvostoliiton) rajaa ns. ikitietä pitkin. Ikitie oli lapuanliikkeen miesten käyttämä muilutusreitti kommunistivihan aikana. Ketola itse ei vaikuta kovinkaan poliittiselta henkilöltä vaan aika tavalliselta perheelliseltä maanviljelijältä.

Venäjällä Ketola päätyi mutkien kautta Hopea-nimiseen kolhoosiin, jossa ruokaa ja hyvinvointia riitti kitkuttelun jälkeen. Tuohon aikaan rajan takana Karjalassa oli paljon Amerikasta tulleita uuden elämän tavoittelijoita, jotka halusivat rakentaa maata. Monista näistä tuli Jussin tuttavia, olihan hän itsekin aiemmin elämässään käynyt rakennusreissulla New Yorkissa.

Kotiin Suomeen Jussi ei lapuanliikkeen pelossa uskaltanut palata ja häntä pidettiin silmällä myös Venäjän puolella. Itse asiassa kummassakaan maassa Jussi ei tuntunut olevan kovinkaan kaivattu henkilö. Sosialismin ja oikeistoradikalismin ristituli ja etenkin näiden aatteiden äärilaitojen synkät puolet tulevat Jussin tarinan kautta vahvasti esille.

Vuodet kuluivat ja elämä kolhoosissa eteni, mutta pikku hiljaa tunnelma alkoi kuitenkin kiristyä. Oli mm. mielipiteitä, että tietyt kolhoosit olivat suomalaisten fasistien juoni, joiden kautta Neuvostoliittoon oli solutettu vakoilijoita. Lopulta Karjalan kansaa alettiin puhdistaa eikä siinä lopulta kovin hyvin käynyt.

Tuurin tyyli on suoraviivaista kerrontaa ja toiminnan kuvausta. Tunteille ei kovinkaan paljon anneta tilaa eikä tyylissä ole mitään maalailevaa, ennemminkin se on toteavaa. Kuitenkin Tuuri onnistuu tapahtumien kuvauksen ja dialogin avulla luomaan tunnettakin niin, että kirjan tapahtumat pyörivät mielessä päiviä sen lukemisen jälkeen. Pidin tästä tyylistä; siinä ei ole mitään ylimääräistä kikkailua.

Kirjassa on vahva tarina, ja se on erittäin uskottava jo ihan historian kannalta. Yhden suomalaisen miehen kautta avautuu kuva lapuanliikkeestä ja etenkin Venäjän puoleisen Karjalan ihmisten elämästä sotien välisenä aikana.

Jussi Ketolan aiemmista vaiheista kerrotaan teoksessa Taivaanraapijat ja Kylmien kyytimies. Kumpaakaan en ole lukenut, mutta tämän perusteella kyllä voisin.

Kirjan aloitus:

Tiesin odottaa, että jonakin yönä tultaisiin, mutta kukaan ei osannut sanoa, koska lapualaiset tulisivat: uhkailuja olin kuullut siitä päivästä saakka, kun olin kieltäytynyt lähtemästä kunnanvaltuuston kokouksesta pois.

Kuvassa yksityiskohta kirjan kannesta ja muilutusmatkasta ikitiellä.

Tässä linkit Jaana Märsynahon, Amman ja Booksyn arvioihin.

Antti Tuuri: Ikitie
Otava, 2011, 431 (s.)
Kannen kuva: Hannu Taina