Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa

Veera Vaahteran (Pauliina Vanhatalon) kirjan nimi Rakkautta, vahingossa assosioitui mielessäni Kira Poutasen Rakkautta au lait -teokseen, jonka aikoinaan luin hämmentyneenä - se ei kertakaikkiaan ollut minun kirjani, vaikka joskus tänne hömpän puolelle eksynkin. Vaahteran kirjassa ei seikkailtu Pariisissa vaan kotoisasti Tornionjokilaaksossa, ja muutenkin olin todennäköisesti enemmän kirjan kohderyhmää.

Tuskinpa spoilaan liikaa, kun kerron, että kirjassa Pihla odottaa vauvaa, jonka isä Otto häipyy meditoimaan Intiaan. Pihlakin lähtee, mutta etelästä pohjoiseen edesmenneen mummonsa taloon asumaan. Mummo oli ollut rakas ja läheinen ja tätä ikävää voi kyllä sympatisoida itse kukin, jolla on ollut hyvä suhde omaan mummoon.

Pohjoisessa riittääkin sitten miehiä ympärille: naistenmiestyyppinen uusi tuttavuus Leevi, naapurin ystävällinen papparainen Arvo ja tämän nuori, ruotsinkielinen sukulaismies Mårten. Kun Otto vielä saapuu Intiasta paikalle, on soppa valmis. Onneksi naispuolisiakin tuttavuuksia riittää, kun Pihla osallistuu masentuneiden äitien vertaistukiryhmään. Moni sivuhenkilö oli onnistunut ja hauska, esim. monen lapsen äiti Raakel.

Aivan pikkuisen nousi välillä ärsytys, kun viljeltiin tätä stereotypiaa eteläisen (lue Helsingin) ja pohjoisen Suomen elämäntyylin välillä; Paikallisessa videovuokraamossa ei ollut taideleffoja eikä Pihlan tarvinnut elää symbioosissa tietokoneen ja sosiaalisen median kanssa. Katsos, näin lähellä luontoa pohjoisessa ollaan! Myönnän kuitenkin, että kokonaisuus oli aika uskottava tältä kannalta.

Vaahteraa mainostetaan kirjan kansiliepeessä Hilja Valtosen ja Jane Austenin jalanjälkien seuraajaksi. Isot on saappaat, vaikka Rakkautta, vahingossa kevyt ja kiva kirja olikin. Sellainen nopealukuinen ja helppo, kun ei oikein jaksa mitään muuta rankan työpäivän päätteeksi.

Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa
Tammi, 2013, 239 (s.)