lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kääk - blogi 1v.!


Tajusin juuri, että pikkublogini täytti kokonaisen vuoden 1.4.!  Kunnon arpajaiset olisi tietysti paikallaan, mutta sen sijaan tässä pari faktaa blogistani:
  • Blogin nimen keksi mieheni, kun pyörittelin erilaisia vaihtoehtoja. Kehittelin kaikenlaista kalevalaishenkistä Kirjokannel-tyypistä, mutta tämä vain alkoi tuntua sopivan simppeliltä.
  • Ensimmäinen postaus oli Adichien kirjasta Puolikas keltaista aurinkoa. Oli muuten niin hyvä kirja, että luin Adichielta kaksi muutakin teosta.
  • Vähiten luettu postaus on lastenkirjasta Vaarin hampaat. No kieltämättä tuollainen otsikko ei ole se kaikkein houkuttelevin...  
  • Ehkä erikoisin ja itselleni tärkeä postaus on vanhasta Susan Curtissin tieteellisestä tutkielmasta liittyen lasten kokemaan väkivaltaan. Itse teksti ei ole kummoinen, sillä siinä on paljon referointia sisällöstä, mutta sen kirjoittaminen jäi aiheen puolesta mieleen. Tällaiset vanhat tutkielmat ovat auttamatta niitä unohdettuja kirjoja, ellei kyseessä ole poikkeuksellisen uraauurtava tutkimus.   
Monet ovat esitelleet hassuja ja erikoisia hakuja, joilla blogiin on tultu. Omani ovat olleet lähinnä "tylsiä" kirjailijoiden nimiä mutta tässä pari poikkeusta omista tilastoistani:
Margit Carpelan horoskoopit - terveisiä vaan Margit Carpelalle. Blogini jäi kuitenkin haun haaviin tietysti Tarukirjan Margitin ja Leena Lumin kommenteista liittyen Merete Mazzarellan kirjaan ja Bo Carpelaniin.

Kun lauluni minusta kiskottiin - traaginen haku, joka vie Aale Tynnin tunnelmiin. Teksti on yksi luetuimmista postauksistani.

Kun teoksen lähtökohtana on - Mitä ihmettä joku hakee tälläisella kliseisen arkisella kirjailmauksella? No, blogissani se on postauksessa Kerstin Ekmanin hienosta Tapahtui veden äärellä. Lukekaa muuten maagista Ekmania!

Ovat tunteiden pyörityksessä - tällä kliseellä puolestaan pääsee postaukseeni Tiina Lymin teoksesta Susi sisällä.

Härkäpäinen historioitsija - tämä haku liittyy tietenkin Adichien novelleihin Nigerian ja Amerikan maisemista.

Lundberg nyrkkeily olli pekka - mitäpä kirjablogi ei olisi ilman Miinalan Veikon nyrkkeilykoulua!

Jokke oli ensimmäinen virallinen lukijani. Hän on omassa blogissaan jatkanut mukavan monipuolista linjaansa. Moni muukin on sittemmin kommentoinut ja vieraillut. Suuri osa teistä vierailijoista on omista suosikkiblogeistani - kiitos teille! 

Kesäkelejä ja parvekepippaloita odotellessa...

    23 kommenttia:

    1. Onnea sinulle♥

      Minusta sinulla on täydellinen bloginimi. Sen muistaa heti ja aina. Käyn, mutta kommentoin, jos osaan. Tässä kohden sama lukumaku auttaa, mutta olen lukijana jopa pelkkää fantasiaa lukevan blogissa;)

      Jokke on aivan mahtava persoona!

      VastaaPoista
    2. Onnea!! Tällaisia postauksia on varsin virkistävää lukea :)

      VastaaPoista
    3. Paljon onnea! Komppaan Leenaa, blogisi nimi on mainio! Oli hauskaa ja mielenkiintoista lukea noita faktoja, taidankin napata idean omiinkin blogisynttäreihin. :)

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kitokset Katri ja Annika K. Pihi nainen, sinun bloginimesi jää kyllä myös mieleen; kirjoittele vain omia faktojasi, niitähän voi keksiä vaikka millaisia.

        Poista
    4. Kompotikomp! Todella hauska nimi ja onnittelut blogivuodesta. :)

      VastaaPoista
    5. Onnittelut yksi vuotiaalle. Olen sitä mieltä, että blogin nimi ja linja ovat mahtavia. Sait alusta alkaen oamleimaisen blogin. Olen lukenut ahkerasti postauksia, kirjavalinnat ovat osuvia :)

      VastaaPoista
    6. Lämpimät onnittelut! Ja muita komppaan: blogisi nimi on hieno. :)

      VastaaPoista
    7. Paljon onnea yksivuotiaalle, kiinnostavalle blogille!

      VastaaPoista
    8. Paljon onnea ensimmäisen blogisyntymäpäivän johdosta! :)

      VastaaPoista
    9. Onnea synttäreiden johdosta. Sinulle on tunnustus blogissani. :)

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Katja ja Maria, kiitos onnitteluista, samoin Annami!
        Aletheia, täytyypä käydä katsomassa!

        Poista
    10. Onnea! Olen seurannut blogiasi alusta asti.
      Hauska tuo saamani uusi sukunimi.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Se oli hauska löytö tilastoista. Piti kyllä hetki miettiä, että miten tämä liittyy blogiini...

        Poista
    11. Minulta myös onnittelut, mukavaa että päätit perustaa blogin ja että sait mieheltäsi hyvän ehdotuksen blogin nimeksi.

      Se on mielenkiintoista, mistä syistä jotkut omat tekstit nousevat itselle merkityksellisiksi ja jäävät muistiin.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Näin se on. Joskus sitä luulee kirjoittaneensa omasta mielestään ajatuksella, mutta siihen ei välttämättä niin tartuta. Vaikka tätä kirjoittaa myös itselle, niin kyllä toinen lukija on kuitenkin blogin suola.

        Poista
    12. Onnittelut. Olipa hauskoja hakusanoja.

      VastaaPoista
    13. Onnea, onnea! Olemme melkein saman ikäiset blogirintamalla. =D Minulla ykköset odottavat ensi viikolla, jos muistan oikein.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos Annika! Irene, olisko arpajaiset tiedossa...? Jään odottelemaan.

        Poista
    14. Myöhästyneet onnittelut...

      Etsi päivistä pirteyttä,
      viikoista valoa,
      kuusta kultaa, vuosista väriä.

      Onnittelut 1-vuotiaalle toivoopi Mai:)

      VastaaPoista