Tarinan Mari on perheenäiti, joka yrittää selviytyä jokapäiväisestä elämästä eli käytännössä pitää perheensä hengissä. Mies on vähän saamaton eikä löydä töitä, ja hänen housunsa ovat niin hiutuneet, että takapuoli paistaa. Vuokraisäntä on tyly ja vie vaikka viimeiset huonekalut vuokran edestä. Sentään ystävälliseltä naapurilta irtoaa kerran keittoa, mutta muuten ruokana on vain kerjuulla saatu peruna tai hiirensyömä leipäpala. Mari on kovilla fyysisesti ja henkisesti, kun pienin vielä sairastuu ja menehtyy.
Tällaista köyhyyttä on vaikea kuvitella tänä päivinä, tai jos äärimmäistä köyhyyttä on, on myös ainakin periaatteessa jonkinlaisia yhteiskunnan turvaverkkoja. Marilla ei ollut ruokaa, ei mahdollisuutta vaihtaa märkää vaippaa pienelle kuiviin. Eikä mistään tullut apua. Niinpä Marin kokemus oli tämä: köyhän puolta ei kukaan pidä.
Pienen kuolema katkaisi lopullisesti Marin otteen. Jo aiemmin hänellä oli ollut pimeitä ajatuksia, sellaisia, että josko olisi parempi tukehduttaa kaikki ja hypätä itse avantoon. Hän tunsi outoa kiristystä aivoissa ja levottomuutta.
Köyhää kansaa oli aikanaan yhteiskunnallinen kannanotto köyhien puolesta, mutta nyt lukiessani mieleen jäi Marin mielenliikkeiden kuvaus. En ole pitkään aikaa lukenut niin koskettavaa lopetusta. Muutamia yksittäisiä sanontoja lukuunottamatta kielikään ei tuntunut vanhahtavalta:
Harjulan portinpielisestä rakennuksesta kuului aika ajoin huutava ääni, karkean syvä välistä ja kimeästi uikuttava toisen kerran. (--) Ja kaikki muut valitukset siksi ajaksi taukosivat hoidossa, sairaat unohtivat vaivansa ja lapset nälkänsä, riitelijät katkeran mielensä.
Ihmiskohtaloita-kokoelmassa oli myös kertomukset Kauppa-Lopo ja Salakari, mutta en osannut enää keskittyä niihin, kun tämä kosketti niin. Klassikot on rautaa. Jos Minna eläisi tänään, mistä hän kirjoittaisi?
Lisäys: Ilokseni huomasin, että Canth on ollut esillä blogeissa, tässä esimerkiksi Annikan arvio.
Minna Canth: Ihmiskohtaloita
(Köyhää kansaa, Kauppa-Lopo, Salakari)
Otava, 1944, 280 (s.)
(Köyhää kansaa on alunperin ilmestynyt v. 1886)
Minulla on Canth vielä kokonaan tutustumatta. Jotenkin vaan olen vierastanut kurjuuden kuvausta, jota hänen kirjansa ilmeisesti ovat aika täynnä. Pitäisi kyllä - kuuluuhan tuo jo yleissivistykseen.
VastaaPoistaTässä ehkä korostuu kurjuus, mutta toisaalta tämä taas muistutti minulle että Canth oli todella hyvä kirjailija. Onneksi meillä on vapaus lukea tai olla lukematta!
PoistaOlipas mainio kysymys, tuo "mistä Minna nyt kirjoittaisi?"... oli aihe mikä tahansa, varmasti kirjoittaisi purevasti ja tehokkaasti. En ole tainnut vielä kertaakaan Canthiin pettyä. :-)
VastaaPoistaJa olisi varmasti jonkin sortin yhteiskunnallinen vaikuttaja. Yleensä ottaen kotimaiset klassikot ei ole turhaan klassikkoja, ainakin näin subjektiivisesti ajatellen,
PoistaCanthin Salakarissa perheenäidin mielenterveys järkkyy, eli samoissa teemoissa Minna pyörii. Tätä en ole lukenut.
VastaaPoistaPalailen näihin joskus, itse asiassa olen lukenut Canthia monta kertaa nuorempana, mutta kyllä kestävät monta lukukertaa.
PoistaLuin mielenkiinnolla kirjoituksesi. Köyhää kansaa laittoi kyllä ajattelemaan, varsinkin kun tietää ettei köyhyys ole mihinkään kadonnut. Marin tarina voisi olla totta vielä tänäkin päivänä, ehkä ei Suomessa sentään, mutta jossain muualla päin maailmaa.
VastaaPoistaIhailen Canthin rohkeutta sanoa asiat suoraan ja kirjoittaa sellaisistakin asioista, joista on vielä nykyäänkin vaikea puhua, kuten muun muassa juuri tuo mielen järkkyminen.
Totta, tuo on arkipäivää jossain muualla. Kyllähän Suomessakin välillä puhutaan ruokajonoista jne. mutta tosiaan, on olemassa joku joka jakaa ruokaa. Toisaalta, mitäpä tällainen keskituloinen hyvin toimeentuleva tietää oikeasta köyhyydestä Suomessa.
Poista