Kirjailija ei nykyisin ole kirjoja kirjoittava ihminen, se on tuote. Helpoimmin tuote saadaan tehdyksi nuoresta naisesta, jolla on pitkä tukka ja nahkainen minihame.
Ehkä näin on, mutta toisaalta haluaisin uskoa vetävän tekstin voimaan hieman idealistisestikin. Esimerkiksi viimeisintä Finlandiavoittajaa en ole nähnyt minihameessa. Ja onpa Ravilo itsekin ollut aikoinaan ehdokkaana teoksellaan Mesimarjani, pulmuni, pääskyni. Tietysti äänessä on fiktiivinen henkilö, mutta ei voi välttyä ajatukselta, että Orvokki toimii kirjailijan äänitorvena.
Kuolleet lehdet on määritelty rikosromaaniksi ja sellainen se onkin, mutta ei mikään perusdekkari, jossa lukijaa kuljetellaan murhan tutkinnassa poliisin/etsivän/ lakimiehen mukana ja jossa arvoitus ratkeaa lopuksi. Orvokki on nimittäin aviovaimo, jonka äänellä tarina kerrotaan. Ravilon teksti on hyvin selväpiirteistä; Aikuinen Orvokki kertoo takautuvasti rakastajalleen Mikalle lapsuudestaan, nuoruudestaan sekä avioliitostaan Arvin kanssa. Kertoessaan tarinaansa Orvokki oli muistaakseni 47-vuotias.
Orvokki on nuorena lapsellisuudessaan mennyt naimisiin ihastuksensa kanssa, joka puolestaan haikailee Amerikkaan lähteneen ja laulajan uraa tehneen rakkautensa perään. Arvi on alistava mies ja kun anoppi Elli kuolee, Orvokki jää käytännössä yksin ja vangiksi taloon. Arvi on järjettömän pihi ja pitää Orvokkia piikanaan. Niin pitkälle Arvi menee, ettei esimerkiksi anna hankkia vaatteita vaan Orvokki-reppana joutuu pöytäliinasta sommittelemaan itsellensä mekon.
Tästä alistamisen kuviosta Orvokki taistelee pikku hiljaa eroon ja kostaa. Hän muun muassa löytää kirjoittamisen taitonsa. Tässä onkin sitten aikaa roisia tekstiä, kun Orvokki kirjoittaa salanimellä novelleja miestenlehtiin. Aika tyrmääviä ovat myös uskontoon liittyvät kommentit. Orvokki oli syntynyt avioliiton ulkopuolella, mikä oli tuohon aikaan 40-luvulla Lapin kylillä suuri häpeä, ja Orvokin ja isänsä uskonnonvastaisuus tulee ilmeisesti muun muassa tästä syrjinnästä.
Jotain vetävää tässä kirjassa oli. Henkilöhahmoissa oli voimaa ja tekstissä oli mukavaa entisajan elämän kuvausta. Jännitys pysyi loppuun saakka eikä juoni ollut mitenkään ennalta arvattava. Samalla teos oli kuitenkin jollain tapaa rosoinen, mutta kyllä se silti sai minut tarttumaan teokseen Nimeltään Eerika, jonka alkulehdiltä jo voi sanoa, että Ravilon tyyli on täysin tunnistettava ja omanlaisensa. Samat teematkin tuntuvat jatkuvan.
Salla on perusteellisemmin tutustunut Raviloon ja kuvaa hyvin hänen tyyliään. Äkkiseltään muita arvioita tästä kirjasta en löytänytkään.
Hilkka Ravilo: Kuolleet lehdet
2006, Myllylahti Oy, 303 (s.)
Oi, tämä on minulta vielä lukematta... mutta aion ilman muuta hommata, sillä olen päättänyt kaikki Ravilot lukea. Juttusi jälkeen odotan entistä suuremmalla innolla.
VastaaPoistaTeemat taitavat olla samantapaiset kaikissa Ravilon kirjoissa, aika tummanpuhuvaa on, ja tyyliltään omintakeista.
Hei Booksy! Muistan törmäänneeni Ravilon kirjoihin blogissasi. Ihan täysin faniksi en tämän perusteella heittäydy *hehkuttaa Kähköstä*, mutta mielenkiintoinen uusi tuttavuus minulle. Teksti on tummanpuhuvaa, ja ilmeisesti teemojen toisto ei ole haitaksi asti, kun on sen verran verevää tekstiä.
PoistaOnpa kiinnostavan kuuloinen teos. Rosoisuus on ainakin minulle aina plussaa. Menee listalleni 'kirjat, jotka luen suvella'.
VastaaPoistaMoi Leena, on vaikea määritellä tuota rosoisuutta, mitä se oikeastaan on. Jotenkin tuntuu, että Ravilo ikään kuin sohaisee erinäisiä ajatuksia ja välillä jään miettimään kuinka perusteltuja ne ovat. Oliskohan tuo Nimeltään Eerika vähän tasapainoisempi kokonaisuus, ainakin näin kesken kirjan ajattelisin. Olisi hienoa kuulla ajatuksesi Ravilon tyylistä!
PoistaKuulostaapa tosi kiinnostavalta - tämä pitää ehdottomasti lukea. Vaikutuin Ravilon taidosta kirjoittaa Mesimarjani, pulmuni, pääskyni - kirjan kohdalla, vaikka tarina saikin aikaan huonon olon.
VastaaPoistaOlen lukenut tämän Kuolleet lehdet ja olisin kovasti halunnut lukea enemmänkin Raviloa. Tuohon aikaan muistelisin valitelleeni, kuinka hankala Ravilon teoksia on saada käsiinsä. Ja kiertelin siis paljon kirjakaupoissa ja kirppareilla pk-seudulla. Tuohon aikaan en vielä ollut keksinyt nettikirjakauppoja ja kustantajalta suoraan tilaaminen ei houkutellut kauhistuttavan hintansa takia (ja siihen päälle postikulut).
VastaaPoistaIlman kyseiseiä "ongelmia" olisin varmaan lukenut enemmän Raviloa kirjoja. Mutta pidetäänpä kirjailija edelleen muistissa. :)
Omat mietteeni tästä kirjasta löytyy vanhasta kirjablogistani, alla suora linkki jos kiinnostaa.
http://mainos.vuodatus.net/blog/1372813/kuolleet-lehdet/
Itse lainasin Ravilot paikallisesta kirjastosta, en sitten tiedä, kuinka paljon ovat menossa. Täytyy käydä lukemassa kommenttisi, ne kyllä kiinnostavat, sillä aika vähän blogeissa Raviloa on käsitelty.
Poista