sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Eeva Kilpi: Noidanlukko


Noidanlukko on Eeva Kilven esikoisteos vuodelta 1959 ja Wsoy julkaisi siitä toisen, kauniskansisen painoksen vuonna 2009. Teos on novellikokoelma joskin luin sitä ihan romaanina ja vasta jälkikäteen huomasin, että teosta luennehditaan takakannessakin tarinasikermäksi. Tällainen lukija olen: suoraan tarinaan viis kansien tarjoamasta informaatiosta. 

Kilpi itse on kotoisin rajantakaisesta Karjalasta ja evakkoteema on esillä jo tässä teoksessa. Näkökulma on hurmaavasti pienen tytön, Ennin, jonka kautta elämää peilataan ystäviin, perheeseen ja orastavaan kiinnostukseen poikia kohtaan. Yksi koskettavimmista asioista on Ennin suhde Kaijaan, perheen pulleroiseen jäniskoiraan. Ennistä jopa joskus tuntui, että koira oli hänelle läheisempi kuin kukaan muu. Samaistuin ihan täysin näihin koirakuvauksiin ja taannuin lapseksi jälleen, sillä itselläni oli varhaislapsuudessa oma jäniskoiraystävä mummolassa. Koiran nimikin oli samaa sarjaa: Maija.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat aikaan juuri ennen sotaa. Tuon ajan maalaissuomi elää teoksen sivuilla: lehmiä paimennetaan pois kukkapenkistä, kirnua kierretään, rapsakoita piirakoita rouskutetaan aamuvarhaisella hiljaa ja hartaasti, sireenit tuoksuvat... Mutta tämä kesä ei ollut aivan tavallinen kesä, ei sinne päinkään. Kirja loppuu tykkien kumuun ja kodin jättämiseen.

Pienet tytötkin pääsevät sentään päivien yli ihmeesti. Tulee uusia, iloisempia päiviä, ja tulee vielä paljon, paljon surullisempia päiviä. Iloiset päivät ovat punaisia, ne  ovat niin kuin mansikka polun varrella rantaan mentäessä, ne toiset taas ovat mustia, ne ovat niin kuin tähdetön pakkasyö tai se pimeys, joka voi kätkeytyä elävienkin silmien taakse. 

Kaikenkaikkiaan pieni suuri helmi kotimaisten kirjojen joukossa.

Eeva Kilpi: Noidanlukko
Wsoy, 2009, 159 (s.)
Ensimmäinen painos ilmestyi  v. 1959

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Lomatunnelmia







Vietimme ihanan aurinkoisen ja uimispainotteisen lomaviikon Välimerellä. Mutta eipä aurinkorannoillakaan ihan ilman kirjallista kulttuuria olla, sillä hotellin ovella meitä tervehti mikäpä muukaan kuin kirjahylly: 


Silmäilyn perusteella suomalaisten lomalukemiston kuningatar ainakin tässä (suomalaisten suosimassa) hotellissa on kiistatta Nora Roberts. Muutamia kotimaisia bongauksia kierrätyshyllyssä oli mm. Virpi Hämeen-Anttilan Perijät, Matti Röngän Mies rajan takaa ja Reijo Mäen Vares Pimeyden tango.


Oma lukusaldoni jäi kahteen kirjaan, sillä nyt lomailtiin lasten ehdoilla (= vahdi altaalla), mutta niistä myöhemmin. Pidemmällä lomalla olisin napannut hyllystä omieni jatkeeksi vaikkapa tuon Anna Janssonin dekkarin. 

Viime aikoina minulla on useampi ennakkoon ajatellen laadukas kirja tökännyt heti alkuunsa, esimerkiksi Doris Lessingin Afrikkalaisia kertomuksia, joten jokin kevyempi tai helppolukuisempi genre sopii vaihteeksi mielentilaan.

Latasin iPadille e-kirjoja lapsille ennen matkaa ja se osoittautui hyväksi ideaksi, sillä 3-vuotiaani selaili kirjoja lentokoneessa pitkän aikaa. Aivan kaikki iPadin Store-valikoiman lasten kuvakirjat eivät ole (äidin mielestä) kovin laadukkaita, mutta täyttävät paikkansa ja ovat edullisia nollasta noin 3 euroon. Eikä iPad vie tilaa käsilaukussa kuten tavallinen kirjaläjä. Suosittuja olivat Nalle Puh, Kaunotar ja Kulkuri, Salama McQueen ja muut Disney-kirjat sekä kiva, mutta vähemmän tunnettu Johanna Nordbladin Yksi orava.



Iloista ja lämmintä kesää teille kaikille!

torstai 13. kesäkuuta 2013

Anne Tyler: Aikaa sitten aikuisina


Kirjan alkulause on lupaava: Olipa kerran nainen, joka tajusi, että hänestä oli tullut ihan väärä ihminen. Seuraavat lähes 400 sivua odotin, milloin tämä konkretisoituisi Rebeccan 53 v. elämässä, mutta kovin huikeisiin elämänmuutoksiin ei päästy, sillä painopiste oli Rebeccan elämän ja ajatusten kuvailussa.

Rebecca jäi varhain leskeksi mentyään naimisiin miehen kanssa, jolla oli kolme lasta. Nyt hänellä on iso suku ja huvipaikkabisnes pyöritettävänä. Elämä onkin yhtä juhlaa, kun kodin tiloja vuokrataan juhlia varten. Rebecca siis elää pitkälti muille. Ajatellessaan elämäänsä hän pohtii, että toisinkin olisi voinut mennä, ja niinpä hän virittelee uudelleen ystävyyttä nuoruuden sulhaseensa. Mitään autuaaksi tekevää suhdetta tästä ei kuitenkaan synny:

--Rebecca toivoi sydämestään että ilta olisi jo ohi. Millainen helpotus olisi saada olla lopultakin yksin! Kiivetä yläkerran olohuoneeseen pelaamaan pasianssia! Hänen teki mielensä potkaista kengät jalasta ja antaa vatsan pömpöttää ja kaksoisleuan roikkua.

Tässä sain kyllä hyvät samaistumisnaurut. Kirjaan tulee enemmän vetoa loppupuolella Rebeccan oivalluksista, mutta mitään räväkkää ei tapahdu muualla kuin ehkä jossain määrin Rebeccan mielessä, mutta toisaalta Tyler ei olisi Tyler, jos juonivetoisemmaksi mentäisiin.

Jotenkin kiinnyin Rebeccaan persoonana, mutta ei tämä kirja saanut minua valtavasti innostumaan. Ehkäpä näin ollen pidän pienen Tyler-tauon, vaikka kyllä näitä paremman puutteessa lukeekin. Sellainen lämmin mutta liian hidas kirja minulle.

Sinisen linnan Maria piti kirjasta enemmän. Kiinnitin myös Marian lailla huomiota viittaukseen kansainvälisestä adoptiosta, sillä luin myös jokin aika sitten  Amerikan lapset -teoksen, jossa Tyler keskittyy aiheeseen enemmän.

Anne Tyler: Aikaa sitten aikuisina
Otava Seven, 2011, 379 (s.)
Alkuteos Back When We Were Grownups
Suom. Kristiina Drews


lauantai 8. kesäkuuta 2013

Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa


Veera Vaahteran (Pauliina Vanhatalon) kirjan nimi Rakkautta, vahingossa assosioitui mielessäni Kira Poutasen Rakkautta au lait -teokseen, jonka aikoinaan luin hämmentyneenä - se ei kertakaikkiaan ollut minun kirjani, vaikka joskus tänne hömpän puolelle eksynkin. Vaahteran kirjassa ei seikkailtu Pariisissa vaan kotoisasti Tornionjokilaaksossa, ja muutenkin olin todennäköisesti enemmän kirjan kohderyhmää.

Tuskinpa spoilaan liikaa, kun kerron, että kirjassa Pihla odottaa vauvaa, jonka isä Otto häipyy meditoimaan Intiaan. Pihlakin lähtee, mutta etelästä pohjoiseen edesmenneen mummonsa taloon asumaan. Mummo oli ollut rakas ja läheinen ja tätä ikävää voi kyllä sympatisoida itse kukin, jolla on ollut hyvä suhde omaan mummoon.

Pohjoisessa riittääkin sitten miehiä ympärille: naistenmiestyyppinen uusi tuttavuus Leevi, naapurin ystävällinen papparainen Arvo ja tämän nuori, ruotsinkielinen sukulaismies Mårten. Kun Otto vielä saapuu Intiasta paikalle, on soppa valmis. Onneksi naispuolisiakin tuttavuuksia riittää, kun Pihla osallistuu masentuneiden äitien vertaistukiryhmään. Moni sivuhenkilö oli onnistunut ja hauska, esim. monen lapsen äiti Raakel.

Aivan pikkuisen nousi välillä ärsytys, kun viljeltiin tätä stereotypiaa eteläisen (lue Helsingin) ja pohjoisen Suomen elämäntyylin välillä; Paikallisessa videovuokraamossa ei ollut taideleffoja eikä Pihlan tarvinnut elää symbioosissa tietokoneen ja sosiaalisen median kanssa. Katsos, näin lähellä luontoa pohjoisessa ollaan! Myönnän kuitenkin, että kokonaisuus oli aika uskottava tältä kannalta.

Vaahteraa mainostetaan kirjan kansiliepeessä Hilja Valtosen ja Jane Austenin jalanjälkien seuraajaksi. Isot on saappaat, vaikka Rakkautta, vahingossa kevyt ja kiva kirja olikin. Sellainen nopealukuinen ja helppo, kun ei oikein jaksa mitään muuta rankan työpäivän päätteeksi.

Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa
Tammi, 2013, 239 (s.)

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Astrid Lindgren: Osaa Lottakin ajaa


3,5-vuotiaan tyttäreni suuri hupi on ajella pyörällä apurattaiden avulla. Niinpä kaivoimme kirjahyllyn perukoilta Lindgrenin klassikon Osaa Lottakin ajaa, jota emme ole pitkään aikaan lukeneet. Tyttö istui kuin naulittu ja jaksoi kuunnella koko kirjan, vaikka tavallisesti hän - toisin kuin isommat sisaruksensa aikanaan - ei vielä jaksa keskittyä pidempiin kirjoihin. 

Kirjassa Lottaa harmittaa, kun hänellä on vain pikkuvauvojen kolmirattainen pyörä, sillä hän haluaisi ihan oikean oman pyörän. Syntymäpäivälahjaksikaan pyörää ei Lotan harmiksi tule. Lotan tekee kuitenkin niin mieli pyörää, että hän ottaa luvatta naapurin Vuorisen tädin pyörän tämän mennessä päiväunille.

Tässä kuvassa Lotta sitten huristaa tädin pyörällä hurjaa vauhtia kirjan huippujännittävässä kohdassa. Kysyin tyttäreltäni, että mitä hän arvelisi seuraavaksi tapahtuvan:

-Se mummo tulee ja Lotta säikähtää.
-Pyörä kallistuu ja kaatuu!



Tytön arvaus meni sikäli oikein, että näinhän siinä kävi:



Tämä "verikuva" näyttää olevan herkemmälle lapselle todella vaikuttava ja siihen on palattu monta kertaa. Tämän aukeman tyttäreni myös valitsi kirjan parhaaksi kuvaksi, koska "tässä se lentää siitä pyörästä".

Kokonaisuutena kirja käsittelee kuitenkin syvällisempiä asioita kuin pintanaarmuja, nimittäin varastamista ja anteeksiantoa ja jossain määrin myös sisarussuhteita. Kuvitus on tuttua Wiklandia. Talojen mittasuhteet ovat hieman vinksallaan, omenapuut kukkivat, pyykit kuivuvat narulla ja pääskyt lentävät.

Aivan loistava lastenkirja! On todistetusti kestänyt äidiltä tyttärelle.

Astrid Lindgren: Osaa Lottakin ajaa
Suom. Kaija Pakkanen
Kuvitus Ilon Wikland
Wsoy, 2002 (6. painos)
Alkuteos Visst kan Lotta cykla (1971)