Halusin tulla lämpöisen kesäillan keskellä kertomaan, että olen lukenut erittäin hyvän romaanin. Tällaisia kokemuksia varten kannattaa lukea - minusta tuli kertaheitolla Oates-fani!
Haudankaivajan tytär oli jäänyt blogimaailmasta aikanaan mieleen hyvänä kirjana, mutta en ollenkaan muistanut sen tarinaa tarkemmin. Onneksi niin, sillä nyt sain lukea sen niin sanotusti puhtaalta pöydältä.
Tunnustan, että alkuun tuntemukset olivat nihkeät ja meni aika pitkään ennen kuin pääsin Oates tyyliin sisälle. Olin löytävinäni kömpelyyksiä esimerkiksi heikon englannin kielitaidon käännöksissä:
Niin että miksi te ihailette natsia? Menkää pois, painukaa helvettiin täältä, teidän natsisielunne minä alimpaan helvettiin kiroan, minä teitä en tarvitse.No eipä se virheellisen englannin kääntäminen ole helppoa, mutta jotenkin tuntuisi, että suomeksi sanajärjestys ei ole se ongelma vaan taivutus. Toisaalla käytetään sitten kliseisiä suomalaisia esimerkkejä:
Anna, yritä nyt. Ei 'tulli' vaan 'tuuli'. Ei 'ken-kän' - 'ken-gän'. Sano perässä!Mutta Rebeccan tarina vei pikku hiljaa mukanaan niin, etten lopulta malttanut laskea kirjaa kädestäni. Rebecca syntyi laivalla New Yorkin satamassa, kun hänen perheensä tuli sotaa pakoon Euroopasta. Isä Jacob oli ollut aiemmin matematiikan opettaja, mutta sai nyt pestin haudankaivajana. Usko tulevaisuuteen kuitenkin hiipuu koettelemuksissa pikku hiljaa ja mielen täyttää epäluulo toisia kohtaan. Tähän toiseuteen ja sen tuomaan mielen kipeyteen kaatuu perheen onnellinen tulevaisuus. Haudankaivajan mökistä ei näytä olevan ulospääsyä.
Oates piirtää (tai siis kirjaa) Rebecasta hienon muotokuvan ja uskoisin, että tässä on Oates vahvuus, ihmiluonteen kuvauksessa. Rebecca etsii elämälleen suuntaa tässä toiseudessa, jossa oma perimä täytyy kieltää ja jossa mistään ei juuri puhuta. Avioliitto Niles Tignorin kanssa on aluksi huumaa, ja lapsen syntymän myötä Rebecca elää onnellisimpia aikojaan. Tignorin luonteen paljastuttua Rebecca tekee ainoan oikean päätöksen.
Kirja on hieno kooste holokaustin vaikutuksista, uudesta, mutta niin rankasta elämästä uudessa maassa, perheväkivallasta ja etenkin yhden naisen kasvusta. Juutalaisten vainoja käsitellään hienolla tavalla etäältä, mutta kuitenkin niin läheltä. Nuori Rebecca on ajan tapahtumista aika tietämätön, sillä perheen radio ja uutiset ovat vain isän käytössä.
Kirja vie 1940-luvulta aina 70-luvulle ja lopussa väläytellään myös 90-lukua. Miten vahva Rebecca onkaan ja miten päättäväisesti hän luo ainokaiselle pojalleen mahdollisuuksia. On hienoa lukea suuri kertomus, jossa on paitsi vaikeuksia, myös toivoa ja onnellisuutta.
Kirjasta lisää ainakin seuraavissa blogeissa:
Järjellä ja tunteella, Suketus, Lumiomena, Leena Lumi ja Täällä toisen tähden alla.
Ps. Oatesin Kosto: Rakkaustarinaan en kuitenkaan uskalla koskea rankan teeman vuoksi, sillä jo pelkkien blogiarviointien lukeminen saa sydämen vereslihalle. Muuhun Oatesin tuotantoon tutustun kyllä.
Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär
Otava (Seven) 2011, 678 (s.)
Alkuperäisteos The Gravedigger's Daughter (2007)
Suom. Kaijamari Sivill