Villakoiralle nimi kirjasta

Hyvät lukijat, saanko esitellä kotimme uuden tulokkaan Viti Villakoiran. Pitkään ja hartaasti mietitty koiranhankinta realisoitui joulun alla, kun haimme 9 viikkoa vanhan koiranpennun. Joulunaika menikin sitten tätä karvapalleroa ihmetellessä.

Villakoiraan rotuna päädyimme ensinnäkin siksi, että se ei tosiaankaan karvoita (ei kiitos yhtään enempää imurointia meikäläiselle). Vastapainoksi turkinhoito vaatii aikaa ja trimmaustaitoja, joita pikku hiljaa koetan ottaa haltuun. Toiseksi tällainen keskikokoinen villakoira on sopivan kokoinen pakkaus ottaa mukaan autoon ja muutenkin hyvä kaveri kouluttaa. Näyttelytavoitteita meillä ei ole vaan tarkoitus on, että Viti olisi kirjaimellisesti seurakoira ja lenkkikaveri, aktiviteettia kuitenkin varmasti riittää kolmen lapsen kanssa. Istuminen käskystä oli heti hallussa, samoin luoksetulo, ja pikkuhiljaa harjoittelemme makaamista jne.

Kova on tyttö pomppimaan innostuessaan; ihan tulee hämmästeltyä tuota hyppyvoimaa noin nuorella pennulla. Koiranpennuthan tunnetusti mielellään myös pureskelevat kaikenlaista kuten verhoja tai kenkiä. Ne ovat yllättäen saaneet olla suht rauhassa mutta mikä riemu on, jos lattialta löytyy sukka, lapanen tai peräti pipo! Sitä kuljetellaan onnesta sekaisin omalle paikalle puruleluksi.

Mutta asiaan. Pennulla oli toki hieno kasvattajan antama nimi, mutta halusimme antaa oman nimen, minkä ainoa varsinainen kriteeri oli, että se olisi lyhyt ja napakka. Muistin syövereistä tuli mieleeni Leena Laulajaisen lastenkirja Vompattisatuja ja sen ihanat vompattikaksoset. Olimme nimittäin lukeneet tätä kirjaa lasten kanssa viime vuonna ja nyt kävin kiireen vilkaa lainaamassa sen uudestaan kirjastosta.

Kirjassa seikkailee Volmari Vompatti Australiassa ystäviensä kanssa. Volmari tutustuu ihanaiseen tyttövompattiin nimeltä Moona Moon ja tätä rakkautta kuvataan viehättävästi: Vompatista tuntui kuin se olisi leijunut kohti täysikuuta. Niin onnellinen se oli! Volmari ja Moona Moon saavatkin sitten kaksosvauvat, joiden nimiä pähkäillään. Tässä sitaatti nimien pohdinnasta:

Poikavompatin nimeksi tuli Ville. Sitä nimeä kukaan ei kummastellut, sehän oli aivan tavallinen kaikkien aavikon eläinten keskuudessa. Mutta Volmari halusi antaa tyttärelleen nimen Viti. Sellaista nimeä ei ollut kenelläkään!
-Viti..., toisti Moona epäröiden. - Voiko se olla australialaisen vompatin nimi?
-Miksi ei? kysyi Volmari ihmeissään.
-Tarkoitin vain... Täällä kukaan ei ole koskaan kuullut sellaista nimeä. Mitä "Viti" merkitsee?
-Vastasatanutta lunta - valkoista, pehmeää, huikaiseva kirkasta! vastasi Volmari Vompatti.  - Olen kerran kauan sitten nähnyt sellaista Suomessa. Vitilumi on kauneinta mitä tiedän!
-Hyvä on, nyökkäsi Moona. - Mutta joskus tulevaisuudessa sinun täytyy viedä lapset ja minut Suomeen katsomaan, miltä vitilumi näyttää!

Kun Viti voi olla australiainen vompatti, miksei sitten myös suomalainen villakoira? Kun tämä nimiehdotus sai tuulta alleen muissakin perheenjäsenissä, niin sitten päätettiin. Itse tarinassa vompatit tosiaan myös matkustavat Suomeen ja näkevät sitä luntakin. Seuraavassa yksityiskohta sisäkannen Jukka Lemmetyn kuvituksesta vompattiperheestä:

Leena Laulajaisen Vompattisatuja on kooste Asukas-lehdessä vuosina 1994 - 1997 ilmestyneistä saduista ja samalla se on jatkoa Laulajaisen Loikkeliini-kirjoille. Laulajaisen omistussanoissa sanotaan seuraavaa: Pikku Markukselle kertonut Isoäiti. Miten mahtavaa, jos oma mummo on kuulu lastenkirjailija ja Markus on saanut ihan oman satukirjan. Jäin ihan triviaalia asiaa miettimään, että jos hypoteettisesti tämä Markus olisi ollut noin 5-vuotias satujen ilmestymisen aikoihin, hän olisi nyt aikamies. Mitäköhän hän miettii näistä vompattisaduista tänään?

Kirja näyttää myös olevan aika monella lukudiplomikirjalistalla 1.-2. luokkalaisille, mutta mielestäni se sopii nuoremmillekin. Aiemmin olen lukenut Laulajaiselta taidesatukirjan Aurinkolintu ja kaamoksen korppi, mikä oli aivan loistava mutta myös eri tyylinen osin Anna-Leena Hakkaraisen upean kuvituksenkin vuoksi. Vompattisatuja oli jollain lailla herttaisempi ja tavallisempi satukirja verrattuna tuohon myyttiseen Aurinkolintuun. Molempia voi suositella!

Leena Laulajainen: Vompattisatuja
Kuvitus: Jukka Lemmetty
Tammi, 1999, 58 (s.)

Hannele Huovi ja Jukka Lemmetty: Miinalan Veikon nyrkkeilykoulu

Halusin testata tätä kuvakirjaa lapsillani sen ristiriitaisia kommentteja herättäneen sisällön vuoksi. Kirja on nimittäin jossain määrin väkivaltainen.

Teoksessa seikkailee Henri Hiiri, jonka isä kirjan mukaan lähtee iltaisin "Veikko Miinalan nyrkkeilyhalliin mukiloitavaksi". Se oli ikävää työtä, sillä "isä sai joka ilta roimasti selkään". Syynä tähän oli  harjoittelu, olihan tulossa ottelu kuuluisaa nyrkkeilijää Rapu Rusikkaa vastaan.

Kirjassa sivutaan anteeksiantamisen vaikeutta, mutta keskeisimmät teemat ovat pelottavien asioiden kohtaaminen ja reilu peli.

Koska kyseessä on lasten kuvakirja, ei varmaankaan haittaa, että hieman paljastan loppuratkaisua. Siinä nimittäin paha saa palkkansa ja kirja päättyy kuvaan hautausmaalta, jossa on myös ruumisauto. Tekstissä mitään ei sanota suoraan, todetaan vain, että "Rapu Rusikka oli hurja saksiniekka!" ja että "pienille pojille ei kannata olla kiukkuinen". Kysyin lapsilta, että mitä tässä kirjan lopussa tapahtuu. Heidän mielestään Rapu Rusikka vietiin vankilaan.

Jukka Lemmetyn kuvat kiinnostivat lapsia, vaikka itse en tyylistä niin pidä. Etenkin kuvaa Rapu Rusikasta piti katsella moneen kertaan, ja lapset myös lukivat kirjaa moneen kertaan itsekseen. Hauskaa heidän mielestään oli se, että kirjassa toistui Henri Hiiren sanonta "Se siitä sitten".

Minusta kirja kestää monta lukemista ja selvästi kiehtoi lapsia. Vaikka kirja oli itselleni jopa hämmentävä, huomasin, että lapset (5 ja 7 v.) tulkitsevat kirjaa omalla tavallaan. On myös muistettava, että perinteiset aikaa kestäneet sadutkin käsittelevät rankkoja aiheita - miksei sitten uudempikin lastenkirjallisuus voisi olla rosoisempaa.

Kirjaa on kommentoitu ainakin Paulan blogissa ja sitä sivutaan myös Lastenkirjahyllyssä.

Hannele Huovi ja Jukka Lemmetty: Miinalan Veikon nyrkkeilykoulu
Tammi 2008