Sovellan tunnustuksia kertomalla, mitkä kaikki ennakkoon ajatellen hyvät kirjat makaavat yöpöydällä keskenjääneinä. Niistä jokaista olen hiplaillut, lukenut pari sivua ja vaihtanut toiseen. Näin minulle ei käy juuri koskaan. Voin kyllä surutta jättää huonon kirjan kesken mutta yleensä seuraava jo tärppää ja luen yleensä yhden kirjan kerralla loppuun. Nämä ovat siis vielä periaatteessa potentiaalisia oman makuni kirjoja:
1. Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin. Ilmassa roikkuu jotain, ehkä kuolemaa ja sairautta, mutta vielä ei tarina ole imaissut mukaansa. Jatkan. Ehkä.
2. Jean Kwok: Girl in translation. Kulttuurieroja, mikäs sen mielenkiintoisempaa. Pakko jatkaa, vasta sivulla 13.
3. Giuseppe Pontiggia: Kahdesti syntyneet. Palkittu italialainen kirjoitti romaanin synnytyksessä vammautuneesta lapsesta. Sivulla 37 menossa, mutta ei kiihkeää "tää on pakko lukea" -oloa.
4. Veikko Huovinen: Rasvamaksa. Anopin kirjahyllystä. Alun kannibalismi-jutut säväyttivät. Voiko tällaista tekstiä tosiaan olla? Sinänsä ok, mutta nuo muut novellit eivät nyt nappaa.
5. Annie Proulx: Maan tomua. Aika vasta lukemani Kertomuksia Wyomingista oli vaikuttava ja innoissani tartuin tähän, mutta jotenkin tuntuvat liian synkeiltä tähän syksyiseen mielentilaan. Ainakin viisi yritystä jatkaa eka novellin jälkeen.
Kyse ei voi olla huonoista kirjoista vai mitä? Diagnoosini on siten jonkin sortin lukuongelma tai lukujumi, kuten jotkut bloggarit ovat todenneet.
Parempia lukufiiliksiä teille!
Ps. Sentään olen näitä ennen lukenut Barberyn Kulinaristin kuoleman ja Tiitisen Perinnevanhukset, mikä oli sen verran outo, että saattaisin sitä käsitellä jatkossa.
