tiistai 27. elokuuta 2013

Märta Tikkanen: Emma ja Uno



Jotenkin olen mielissäni yhdistänyt Merete Mazzarellan ja Märta Tikkasen suomenruotsalaisiksi laatukirjailijoiksi, joihin en jostain kumman syystä ole kunnolla vielä tutustunut. Mazzarellaan ihastuin lukiessani Matkalla puoleen hintaan. Pieni tutkimusretki googlettamisen ihmeelliseen maailmaan kuitenkin paljasti, ettei Mazzarella mikään suomenruotsalainen ole, onpahan sentään tanskalainen äiti ja suomalainen isä ja ammattina pohjoismaisen kirjallisuuden professori. Kaikkea sitä oppii!

Mutta Märta Tikkanen. Hän on suomenruotsalainen ja tunnettu etenkin teoksestaan Miestä ei voi raiskata. Samoin on hehkutettu teosta Kaksi : kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta, jota sitäkään en ole (vielä!) lukenut. Oi että, nyt olen sentään yhden sivistyksellisen aukon saanut paikatuksi, kun luin ensimmäisen Tikkasen, nimittäin Emman ja Unon.

Kirjassa Tikkanen kertoo tyttärentyttären näkökulmasta isovanhempiensa (rakkaus)tarinan ja tekee sen tyylikkäästi. Rakkaus on sulkeissa siksi, että rakkauden rajoja venytellään, sillä Uno, tuo miehenretale, on aika itsekäs laatuaan.

Emma tapaa Unon nuorena, vain 18-vuotiaana ja heidän mentyä naimisiin lapsia syntyy jotensakin vuoden välein yhteensä kuusi. Uno luennoi taiteesta ja kirjallisuudesta ja on välillä kansanopiston rehtorina. Isä elää töiden vuoksi erossa perheestään ja Emma huolehtii lapsista. Elämä on Unon ainakin ajoittaisesta suosiosta huolimatta niukkaa. Voi tuota Unoa! Kun ei hän ymmärrä rakkauden päälle. Miten Emma jaksaa? Kirjailijan ääni etsii todisteita rakkaudesta Emmaan, mutta niitä ei löydy. Kuitenkin Emmasta henkii positiivisuus.

Kirjoittaisin niin kovin mielelläni sen kirjeen Unon puolesta. Olen kuukauden toisensa jälkeen elänyt käytännöllisesti ottaen Emman ja Unon ihon alla, Emman kaipauksen ja Unon sanojen parissa, Unon iskevät sanakäänteet huulillani, silmieni edessä hänen kaunis käsialansa kirjeen kellastuneilla sivuilla ja dokumenteissa, kaikki selostukset hänen tiensä mutkista. Mutta kun on kyse hänen tavastaan ilmaista lämpimiä tunteita, minulla ei ole mitään esikuvaa. ei ole mitään mihin tarttua.

Pariskunta päätyy lopulta eroon, jonka syyt jäävät kuitenkin hieman hämärään. Tarina kuitenkin jatkuu aina lasten aikuistumiseen asti. Lukijana minulle ei tullut ollenkaan sellainen olo, että tässä tehdään jotain suuria ja noloja paljastuksia, päin vastoin. Tikkanen kirjoittaa melkolailla dokumentaristisesti ja yrittää salapoliisin lailla ymmärtää vanhojen kirjeiden perusteella tuota mystistä Emman ja Unon suhdetta. Mielenkiintoista antia oli Emman ja Unon suhteen ymmärtäminen psykologisessa mielessä, lasten elämän kehitys, suhde isään ja ammatinvalinnat. Samoin kuvaukset Unon työstä luennoitsijana 1900-luvun alun yhteiskunnassa oli kiinnostavaa luettavaa.

Voisin lukea toisenkin Tikkasen, vaikka nyt sen Kaksi -kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta. Ettei vain olisi H. Tikkasella yhtymäkohtia Unon persoonaan?

Kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin MariaMinnaKirsiMari A. ja Jaana.

Märta Tikkanen: Emma ja Uno. Rakkautta tottakai
Tammi 2010, 251 (s.)
Alkuperäisteos Emma & Uno - visst var det kärlek
Suom. Liisa Ryömä

4 kommenttia:

  1. Ihan yhtä suvereenisti olen minäkin luokitellut Mazzarellan suomenruotsalaiseksi :)

    Suosittelen tuon "Kaksi"-kirjan lisäksi Vuosisadan rakkaustarinaa.

    Olipa mukava ´lukea Emmasta ja Unosta, lukukerrasta on jo sen verran, että kirja oli jo päässyt vähän unholaan, mutta nousi postauksesi ansiosta uudelleen mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi en ole ainoa! Näistä kahdesta kirjailijasta ehkä tuo Mazzarella on yhden kirjan perusteella kuitenkin mieluisampi, mutta aika tasavahoja ovat mielessäni. Totta, Vuosisadan rakkaustarina voisi olla jopa mielenkiintoisempi kuin Kaksi.

      Poista
  2. Minun olisi tarkoitus myös vähän laajentaa Tikkas-kokemuksiani. Emman ja Unon tarinasta pidin, vaikka välillä olisikin tehnyt mieli vetäistä Unoa pitkin korvia...

    VastaaPoista
  3. Minna, näitä sivistysaukkoja on mukava paikkailla eivätkä ne koskaan lopu...

    VastaaPoista