keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Viivi Luik: Seitsemäs rauhan kevät

Mikä aarre kirjaston poistomyynnistä, mikäli kirjan takakantta on uskominen: "80-luvun paras virolainen romaani". Viivi Luikin yhdistin aiemmin lähinnä runouteen, mutta blogeissakin on käsitelty hänen uudempaa proosallista tuotantoaan kuten Varjoteatteria.

Seitsemäs rauhan kevät ilmestyi vuonna 1985, aikana, jolloin kansan omaa historiaa ei vielä oltu käsitelty kirjallisuudessa siinä määrin kuin nykyään. Kirjassa kuvataan 1950-luvun virolaista maalaiselämää lapsen silmin. Radio on jännittävää, sokeri arvokasta. Vahakankaan peittämä pöydät, kaakelit ja appelsiinimehu ovat jotain kaukaista ja kaupunkilaista niin, että tyttö kärttää äidiltään matkaa kaupunkiin.

Keskiössä on lapset havainnot maailmasta, ihmisistä ja luonnosta:

Uuttukyyhky huhuili kuusikossa: "Suruu! Suruu! Ja pääskyset niityn yllä vastasivat: "Kaipaus! Kaipaus!" Taivas pyörrytti kun sitä katsoi, kasvot muuttuivat miettimisestä. 

Luonnon ja ympäristön kuvaus on tarkkaa, mutta kaunista. Tiesitkö linnun nimeltä uuttukyyhky? Minä en. Tätä kirjaa pitää lukea hitaasti ja ajatuksella. Aika pian tajusin, että teos ei vastaa itseäni kiinnostaviin kysymyksiin, vaikka ajankuvaa voikin kirjasta lukea. Olisin halunnut mennä äidin, isän ja perheen isoäidin pään sisälle, mutta täytyi tyytyä lapsen pelkoihin, uteliaisuuteen ja kiukutteluun, sinänsä kyllä rohkean lapsen, mutta jotenkin kirja ei täysillä innostanut.

Viron poliittista tilannetta sivutaan, mutta se jää roikkumaan jonnekin taustalle. Asiat sivuutetaan nopeasti lapsen kysymyksenä vanhemmalle ja vastauksena lapselle. Jo heti alkusivuilla tytär löytää puun juurelta metsästä kattilan, kenenpä muun kuin metsäveljien, mutta ei äiti halua paljastaa nimiä. Eikä isoäitikään, sillä ne, jotka jäävät vapaiksi, voivat kostaa kantelijoille, tai ainakin lehmälle.

Kirjaston johtaja Ilves ohjaa tyttöä kirjan pariin antamalla hänelle satuja kuten Ruman ankanpoikasen sanoen, että kirja kertoo ihmisistä ja että ihmiset ovat rivien välissä. Tässä teoksessa aika paljon jäi rivien väliin. Ilmestyessään aikanaan se varmasti istui  80-luvun virolaisen mielenmaisemaan eri tavoin kuin tämän päivän suomalaisen.

Elma Ilona piti kirjasta enemmän, lue hänen hieno kuvauksensa ja katsele kansia eri painoksista. Katso myös Jaakon kuvaus.

Viivi Luik: Seitsemäs rauhan kevät
Tammi, 1986, 248 (s.)
Alkuteos: Seitsmes rahukevad
Suom. Eva Lille

8 kommenttia:

  1. Yllättävän hyvin tämä kirja palautui vielä mieleen, kun luin tätä ja Elma Ilonan tekstiä kirjasta, jonka lukemisesta nyt kuitenkin on lähes vuosi aikaa. Ehkä se kertoo kirjasta jotain. Hämmennyin myös siitä, että Elma I. kritisoi samaa mitä minä: kertojaratkaisua. Ollako lapsi vai ei tms.

    Minulla on ollut ajatuksena, että luen "tässä joskus" vielä tuon Varjoteatterinkin. Kiinnostaako se sinua nyt?

    t. mainittu Jaakko anonyymina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo kertojaratkaisu oli minustakin vähän hämmentävä. Vaikka aikuisen ääntä ei ollut paljon, se rikkoi harmoniaa. Ehkä olisi voinut mennä siihen ääneen täysillä enemmän tai jättää pois. Varjoteatteri on käsittääkseni saanut ihan positiivisen vastaanoton, mutta ehkä innostus tämän myötä vähän laantui. Olisiko Luik ennen kaikkea runoilija? Oikeastaan hänen lyriikkaansa kiinnostaa nyt enemmän kuin Varjoteatteri.

      Poista
  2. Olin aiemmin kiinnostunut tästä, mutta kun luin Varjoteatterin innostus vähän laimeni, sillä se ei ihan täysin vastannut odotuksiani. Nyt kiinnostukseni tätä kirjaa kohtaan karisi entisestään, sillä minä olen vähän huono lukemaan kirjoja, jotka ovat täysin lapsen näkökulmasta kerrottuja, niin kuin tämä vaikuttaisi olevan.

    Se, että Viron poliittinen tilanne jää "roikkumaan taustalle" johtuu varmasti kirjoitus- ja julkaisuajankohdasta. Silloin sen pohtiminen ei vielä ollut vapaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on yhteiskunnan kuvauksen ja politiikan kannalta oman aikansa teos. Olisiko lapsen näkökulma (ilmeisesti omaelämänkerrallinen) valittu juuri siksi, että sen kautta asioita saattoi tarkastella peitellymmin ja vihjailevammin?

      Poista
  3. Minä aloitin Varjoteatterin ennen tätä, se jäi kesken aika alussa. Tähän pääsin paremmin mukaan, lukufiiliskin oli silloin juuri oikea.
    Jännä nähdä että muitakin tökki tuo kertojanäänen vaihtelu. Jotenkin se aikuisääni vaan ei istunut täysin luontevasti kokonaisuuteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että muuten pidit kirjasta. Luin tämän perään aika keskinkertaisen kirjan ja sen valossa arvo nousi, vaikka lukiessa tuntui jossain määrin pettymykseltä

      Poista
  4. Tiedän uuttukyyhkyn, mutta en erota sitä villistä sepelkyyhkystä :)
    Hyvää Joulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet siis edistyneempi ornitologi kuin minä, joka juuri ja juuri tunnistan pihapiirin linnut... Hyvää joulua sinullekin!

      Poista