perjantai 11. joulukuuta 2015

Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto



Kun olimme olleet yhdessä vuoden eikä hän vielä tuntunut leppyneen minulle, pyysin häntä katsomaan taivaalle. Lensivätkö tiaiset ja kuukkelit eteenpäin, vai räpistelivätkö silmät niskassa taaksepäin? Entä kalat Joenjoessa, näkikö hän niiden pyristelevän pyrstö edellä koskeen? Pyysin sopuisasti häntä katsomaan eteenpäin menneen sijasta.

Päivi Alasalmi kirjailijana oli minulle aiemmin vain nimeltä tuttu ja siksi mielenkiinnolla luin hänen uusimman romaaninsa Pajulinnun huuto. Kirja kertoo nuoren saamalaisnaisen Soruian ja hänen kylänsä tarinan 1500-luvulta, jolloin "suomaalaiset" ja kristinusko alkoivat levitä myös pohjoisimman Suomen alueille.

Tarina kerrotaa Soruijan äänellä. Kerronta on melko yksinkertaista tapahtumien ja asioiden kuvailua, mikä ei suinkaan ole pahaksi. Soruija oli aiemmin rakastunut pirkkalaiseen Tornion seudulta kotoisin olevaan Kaukomieleen, joka oli hänet kuitenkin hylännyt. Nyt Soruia asuu kotikylässään hoitaen lasta, jonka sai Kaukomielen kanssa, ja eläen aviossa oman kylän miehen, Matten kanssa. Soruialla on näkijän ominaisuuksia, mutta tämä piirre jää aika vähäiselle osalle. Se kuitenkin limittyy keskeisesti yhteen tarinan teemaan, nimittäin saamelaisten perinneuskon ja arjen kuvaukseen.

Alasalmen kerronta on parhaimmilaan saamelaisten kulttuurin kuvauksessa Soruian äänellä. Kuvaus antaa lumoavan harmonisen kuvan ihmisen ja luonnon yhteydestä. Taikauskoinen maailmankuva lomittuu arjen askareisiin saumattomasti; Sarakalle, Äijihille ja muille jumalille uhrataan epäilemättä hetkeäkään jumalien olemassaoloa ja vaikutusvaltaa, toisaalta nukutaan ja syödään kammiossa, kerätään talvivarastoja, kuljetaan Aanarin kylältä peuranpolkuja pitkin metsään, kullerot kukkivat ja joutsenetkin inhimillistyvät poikasistaan huolehtiviksi olennoiksi. 

Tätä harmoniaa tulevat vainolaiset rikkomaan Kaukomielen johdolla, he kun ovat kiinnostuneita kyläläisten arvokkaista turkiksista jaa joen kultahipuista. Mukanaan he tuovat munkki Tuomaan, jonka pakkokastamiset ja ärjyntänsä ovat kristinuskon irvikuva.

Pikku hiljaa ristiriidat kärjistyvät ja konflikti on vääjäämätön. Vaikka asetelma on mustavalkoisesti hyvä vastaan paha ja kuva saamelaisten elämästä romantisoitu, Alasalmi on kuitenkin mielestäni onnistunut luomaan vetävän tarinan. Itselleni Alasalmi kirjailijana oli näin ollen sen verran positiivinen tuttavuus, että mielelläni luen lisääkin.

Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto
2015, Gummerus 

4 kommenttia:

  1. Kirjan alku kerrottiin jo edellisessä kirjassa Joenjoen laulu. Onneksi tuli tämä Pajulinnun huuto, sillä se on mahtava historiallinen saamelaiskertomus :) Tykkäsin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Mai! Jotenkin olin täysin missannut tuon Joenjoen laulun. Tähän tutustuessani minulle selvisi, että kyseessä on jatko-osa, mutta toimi kyllä erittäin hyvin omana teoksenaankin!

      Poista
  2. Tämä on ollut minulle yksi vuoden parhaista kirjoista. Upeaa kerrontaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla, että muutkin ovat tykänneet!

      Poista