tiistai 31. joulukuuta 2013

Kristiina Vuori: Siipirikko

Siipirikko jatkaa Kristiina Vuoren historiallisten romaanien sarjaa. Näkijän tytär oli mielestäni mukiinmenevä avaus, joskin jotkin juonenkäänteet olivat mielestäni epäuskottavia. Vähän samoilla linjoilla olen Siipirikon suhteen.

Siipirikon päähenkilö on jälleen nuori nainen Selja, jonka kotikylä ja oma perhe on sydäntäsärkevällä tavalla hävitetty ja hänet on viety Karjalaan orjuuteen. Kovin kurjassa orjuudessa Selja ei kuitenkaan tunnu elävän vaan hänestä kasvaa haukkojen ja kotkien kasvattaja ja jopa mahdollinen morsian talon pojalle.

Metsästyslintujen kasvatus on erittäin mielenkiintoinen aihe ja jää kirjan edetessä harmillisesti pois, mistä Kirsikin blogissaan huomauttaa.

Seljan elämässä jäytää taustalla petos ja viha sekä toive orjuudesta pakenemiseen. Ja tietysti tämäntapaisessa historiallisessa tarinassa on mukana myös ritari Aijo, Seljan rakkauden kohde. Monien mutkien kautta Selja pääseekin Häkki-orjan avustuksessa pakenemaan ja luomaan uutta elämää.

Plussaa: 1300-luvun uskottava historiallinen ympäristö.

Miinusta: Liikaa turhia kuolemia.

Mielestäni monessa kohtaa kuolema ja väkivalta on liian heppoinen ratkaisu; miksi esimerkiksi fiksunoloinen Häkki on muka niin rakkauden sokaisema, että tekee niin pöljän tempun ja tapattaa itsensä? Häkki olisi ollut loppua kohden hyvä lisä Seljan elämään ja tunteisiin. Onneksi sentään esimerkiksi rouva Anna (Aijon edesmenneen isän vaimo) kaikessa ylpeydessään ei ole luonteeltaan niin yksioikoinen vaan hänen ja Seljan välille viriää jopa ystävyyttä. Mielestäni Anna ja Häkki nousivat kiinnostavammaksi kuin vaikkapa ritari Aijo.

Vuoren teoksia on verrattu Kaari Utrioon ja nyt kun meneillään on joululahjakirja Seuraneiti, voi huomata, että Utrio vie paljon enemmän tarinaa eteenpäin henkilöiden keskusteluilla ja tarkemmalla ympäristön kuvauksella. En nyt mene vannomaan, että tämä on absoluuttinen totuus, mutta sellainen tuntuma jää, kun näin peräjälkeen näiltä kahdelta kirjoja lukee. Samoin Seuraneidissä on havaittavissa tietynlaista huumoria, mistä ei Siipirikossa ole tietoakaan. Toki joku Utrion aiempi teos voisi olla aiheeltaan oikeudenmukaisempi vertailukohta. Kyllä Vuoren kirjoille silti on tilaa Suomen kirjallisella kentällä.

Muita arvioita:
Kirsin kirjanurkka
Morren maailma
Vinttikamarissa
Sallan lukupäiväkirja
Lukuneuvos
Nenä kirjassa
Todella vaiheessa

8 kommenttia:

  1. Napakka arvio ja hyvä vertailu. Utriioon olen tutustunut, tähän en vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke. Oletkohan blogannut Utriosta? Olisi tosi kiva kuulla ajatuksesi myös tästä.

      Poista
  2. Lukiessani arviotasi, tuli mieleeni muutama ajatus. Vuori kirjoittaa mielestäni tarinaansa tämän päivän tyyliin, kerronta on tarkkaa, kuvauksellista ja tarina etenee hyvin. Utrioita lukiessani menen kielellisesti sekä kerronnallisesti kymmenien vuosien takaiseen tyyliin, mikä tietenkin silloin oli monernia, mutta ei toimi minulle enää tänään. Olen ollut Utrio fani pikkutytöstä asti ja nyt olen Vuori fani ja odotan uutta Disa Hannuntytärtä malttamattomasti.
    Vuoren teksti on raikasta, nautinnollista ja pikkutarkkaa kerrontaa 1200-1300 luvun Suomesta. Täydellistä fiktiivista kuvausta sen ajan ihmisistä ja taruista pitäytyen kuitenkin taustoiltaan faktassa. Sen ajan maailma oli väkivaltainen, joten ratkaisut sen kautta ovat oikeuden mukaisia. Henkilöistä minulle rakkaiksi tulivat Selja ja ritari Aijo päälimmäisinä. Seljan huikea oppiminen lintujen kouluttajaksi oli kirjan parasta antia.
    Molemmat Vuoren kirjat Siipirikko ja Näkijän tytär ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen ja uskon että Vuoresta tulee uusi tämän ajan "Utrio".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Riitta, kiitos kommentistasi! Kyllä minäkin voin lukea Vuoren uuden kirjan, mutta jostain syystä hän ei minulle ole vielä ihan ykkösluokan kirjoittaja vaan edelleen Utrio on kyllä parempi, minkä totesin jälleen hänen uusinta Seuraneitiä lukiessani. Toisaalta tämäntapainen yksioikoinen vertailu ei ole kovin hedelmällistä eikä ehkä tarpeellistakaan.

      Mietin lukiessani tuota, että entisajan maailma saattoi jossain muodossa olla väkivaltaisempi mutta tässä kirjassa se ei tässä mittakaavassa juonenkehittelyjen kannalta mielestäni ihan toiminut, kun lisäksi oli näitä onnettomuus-tyyppisiä kuolemia. Olen samaa mieltä, että lintujen koulutus oli kirjan hyviä puolia ja siksi harmittaa, että se jäi loppua kohden niin vähäiseksi. Tuosta kerronnan vanhanaikaisuudesta olen kyllä eri mieltä, ennemminkin kyse on tyylien eroavaisuuksista, mutta eriävät mielipiteet ovat lukukokemusten suola ja se sallittakoon!

      Poista
    2. Hei vaan ja kiitos kommentistasi. Parasta tässä kaikessa on lukeminen. Nyt eläkeläisenä olen ottanut takasin ne vuodet, kun en ehtinyt lukea. Mikään ei ole ihanampaa kuin hyvä kirja, hyvä tuoli, hyvä valo ja pikkuisen naposteltavaa. Luin myös Utrion ja pidin siitä kovasti, mutta se ei enää tempaa minua maailmaansa kuten ennen. Joululahjaksi saatuja kirjoja on myös luettu, esim Hirvisaaren Me Keisarinna, joka oli hyvä, hiukan erikoinen tapa kirjailijalla oli,mutta mielenkiintoinen ja antoi taas uuden kuvan keisarinnan hovista metkuineen ja juonineen.
      Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle ja kaikille lukijoille.

      Poista
    3. Hyvin kuvasit asian ydintä, ihania eläkepäiviä sinulle!

      Poista
  3. Minäkään en oikein Siipirikosta innostunut - minua harmitti Selja henkilönä. Haluaa olla niin kovasti hyveellinen ja sitten kuitenkin tekee asioita, jotka tietää pahoiksi... pientä tekopyhyyttä olin havaitsevinani. Kuuntelin kirjan äänikirjana ja täytyy kyllä sanoa, että kesti tosi kauan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, jotain ristiriitaa tuossa oli. Ehkä petollisuus selittyi omalla traagisella taustalla.

      Poista