perjantai 25. tammikuuta 2013

C.S Lewis: Velho ja leijona - klassikkofantasiaa lapsille

Luin eskari- ja ekaluokkaikäisille lapsilleni ääneen C. S. Lewiksen Narnia-sarjan ensimmäisen osan Velho ja Leijona. Hieman mietin, että ovatko he vielä liian nuoria tälle kirjalle, mutta vielä mitä. Tarina sieppasi heidät mukaansa niin, että he istuivat kuuntelemassa kuin naulittu. Koko kirjan lukemiseen käytettiinkin vain pari iltaa.

Kaikki varmastikin tietävät tarinan idean: Neljä lasta lähtee sotaa pakoon maaseudulle persoonallisen professorisedän isoon kartanoon. Siellä tapahtuu mysteerisiä asioita, kun yhden vaatekaapin kautta tupsahdetaankin toiseen maailmaan, Narniaan.

Narniassa valkea velho huseeraa pahojaan ja vallitsee ikuinen talvi. Tämä kylmyyden taika murtuu Aslanin tullessa ja neljän ihmisen lapsen istuessa neljällä valtaistuimella. Lapset Lucy, Susan, Edmund ja Peter ystävystyvät Narniassa hyvisten kanssa, kuten faunin ja majavien. Mutta Edmund pettää sisaruksensa valkean velhon taikajuoman ansiosta ja paljastaa heidät velholle. Lopulta Aslan, pelottavan hyvä ja vaikuttava leijona, tuo mukanaan kevään ja pelastuksen.

Tarinassa käsitelläänkin siten petosta, anteeksiantamista ja uhrautumista. Se on täynnä tunteita laidasta laitaan, mutta ennen kaikkea se oli tämänikäisille lapsille jännittävä hyvän ja pahan taistelu.

Kirjassa oli liitteenä muutamia kuvia kirjasta tehdystä elokuvasta. Alkuun tämä harmitti, sillä valokuvamaisen kuvan voima on niin suuri - olisin pitänyt enemmän vanhempien painosten mustavalkoisista pikku kuvista. Lapset tuijottivat kuvat läpi moneen kertaan ja niihin palattiin aina välillä. Monet yksityiskohdat herättivät kiinnostusta ja keskustelua, kuten joulupukin ilmestyminen tarinaan tai Aslanin leijonanharjan leikkaaminen (miten paljon, mistä kohti jne.)

Itselleni ääneen lukiessani korostui runsas ympäristön ja luonnonkauneuden kuvaus,  mihin joskus kirjaa nuorena lukiessani en niin kiinnittänyt huomiota; oli vihreitä tiheikköjä, punarintojen laulua, purojen solinaa, tuoksuvia kukkaketoja ja pehmeitä sammalia. Tarinassa vilisi paljon erilaisia hahmoja, kuten hurmaava jättiläinen Rumpelipum, ja vastapainoksi oli pahisten kuvausta, kuten seuraavassa, jossa kertoja myös puhuttelee suoraan lukijaa:

Olipa siinä väkeä! Hirviöitä, joilla oli kammottavat hampaat, ja miehiä, joilla oli härän pää. Ihmissusia ja pahojen puiden ja myrkyllisten kasvien henkiä; ja sitten siellä oli niin kammottavan näköisiä olentoja, etten aio kuvailla niitä, sillä silloin aikuiset eivät ehkä antaisi sinun lukea tätä kirjaa.

Tämäntapaista teksti oli kauheimmillaan, mutta pojan mielestä parasta olikin hyvisten voitto. Lapsille kirja oli vaikuttava, vaikka luulen, etteivät he ihan kaikkia sanoja ymmärtäneet kentaureista dryadeihin ja minotauroksiin. He olisivat silti halunneet lukea heti uudelleen, tai paremminkin kuunnella uudelleen.

Kirjoitettuani tämän googlasin muita blogikirjoituksia ja löysin Lumiomenan Katjan kirjoituksen - hän oli myös lukenut kirjan ääneen lapselleen, vieläpä samanikäiselle ja samoin kokemuksin!

Ääneen lukemisessa on sitä jotain. Tietysti iltasatuja on aina luettu lapsille, mutta miksei aikuisetkin voisi lukea ääneen toisilleen. Mikäs sen parempaa parisuhteen laatuaikaa.

Edit. 3.9.2013 Noin puoli vuotta kirjan lukemisen jälkeen: Lapset ovat yllättäen muistelleet sitä "leijonakirjaa", jossa on se "Narnia". He muistelivat nimiä ja tapahtumia ja vaativat, että kirja täytyy heti hakea kirjastosta uudestaan. Tätä kärttäystä on nyt jatkunut parina päivänä, joten uusintalukukierros on tulossa.

C.S. Lewis: Narnian tarinat: Velho ja leijona
Otava, 2005, 175 (s.)
Alkuteos: The Lion, the Witch and the Wardrope (1950)
Suom. Kyllikki Hämäläinen
Käännöstä tarkistanut Tarja Kontro 2005

19 kommenttia:

  1. Oi, miten ihanaa. Voin vain kuvitella, miltä se olisi tuntunut mukulana kuunnella Narnian tarinoita. Melko pian sen jälkeen kun opin lukemaan, kirjasarja tulikin luettua itse läpi. =D Narniassa on taikaa... Yhä palaan noihin muistoihin; mikään satumaailma ei vedä vertoja Narnialle. No ehkä Kingin Mustan Torni-sarjan maailmat, jos niitä satumaailmoiksi voi sanoa. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä onnellinen kun hoksasit tämän noin pienenä, minä vasta liian isona kun lapsuuden taika oli jo hävinnyt! Enpä tunne Kingin Mustaa tornia, mutta arvaan, ettei kohderyhmä ole ihan pienimmät lapset..?

      Poista
    2. Juu, Musta Torni on vain aikuisten satua. =D

      Poista
    3. Minun King-tietämys = Carrie ja se tappaja-autokirja, muistaakseni.

      Poista
  2. No tässä se oli! Maija kyseli Maijan ilmestyksissä, että minkä kirjan lukemattomuutta häpeät ja minä totesin, että en minkään. Narnia pitäisi ehdottomasti lukea! Tämä on siis jäänyt lukematta tyttärellemme Merillkin vaikka ei sitä iltaa ollut ettei olisi luettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kaikkea ei millään voi lukea ja jos häpeämään alkaa, saa hävetä koko ajan, sillä niin paljon on lukemattomia klassikkoja! hmm.. silti jäin miettimään, mitä en itse ole vielä lukenut lapsille...Noin muuten minä luen todella vähän fantasiaa, mutta tämän innoittamana luin aikoinaan Lewiksen muitakin kuten Matka Venukseen ja pidin kyllä, ehkä osin tämän imussa.

      Poista
  3. Tämä on yksi niistä harvoista kirjoista, jonka meidän esikoinen ja viitsinyt lukea loppuun ja se on jo jotakin. Yleensä hänen intonsa lopahtaa toisen luvun kohdalla...

    VastaaPoista
  4. Mukava bloggaus :)

    Olen joskus lukenut kaikki Narnia-kirjat (7 kpl), ja blogannutkin blogin alkutaipaleella näin

    http://joklaaja.blogspot.fi/2011/06/c-s-lewis-narnian-tarinat.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke, kävin lukemassa postauksesi ja siinä oli paljon uutta tietoa kirjojen sisällöistä. Tuo kristillinen symboliikka on tässä aika ilmeistä (toisen puolesta kuoleminen jne.), joskin lapset eivät osaa sitä ajatella. Heille tämä on vain jännittävä tarina. Hyvä kirja onkin ehkä tämmöinen monitasoinen. Lewiksen ja Tolkienin ystävyys on myös mielenkiintoista historiaa.

      Poista
    2. Velho ja Leijona on eniten lasten kirja, mutta siinä on se etu, että jos sillä aloittaa niin Prinssi Kaspian on aika lailla lasten kirja myös ja lapset kasvavat....

      Kaspian esiintyy lopuissa kirjoissa paitsi ei Hevonen ja poika, joka ei kerro edes Narniasta vaan Arkkimaasta, mutta Lucy ym esiintyvät siinä

      Kaspian käy Englannissakin teoksessa Hopeatuoli muistaakseni :)

      Poista
  5. Ihana postaus suosikkikirjasarjastani!:) Mua harmittaa kun olen todella huono ääneenlukija. Suu kuivuu, takeltelen, kurkkuun alkaa koskea... Lapsiparat! Luen yleensä heille hyvin pienissä pätkissä mutta onneksi lukevat jo sujuvasti itsekin. Tosi kunnioitettava saavutus lukea tämä noin nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukea jaksoi kun itsestäkin kirja oli niin mukaansatempaava enkä muistanut ihan kaikkea.

      Poista
  6. Narnia-sarja on niin parasta tämmöiselle ikuiselle satujen maailmaan uppoutujalle...olen lukenut aika paljon ääneen tietysti omille lapsille ja opetushommissa ja opettanutkin satujen kerrontaa...ihana mieheni saa usein kuulla herkullisimmat kohdat kirjoista joita luen ja hän lukee minulle, jos on joku mainio kohta...yleensä luemme semmoiset kohdat missä saa nauraa ääneen...meillä on aikalailla samanlainen huumorintaju ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on ihanaa kun aikuiset lukee toisilleen ääneen!

      Poista
  7. Oi, kyllä, meilläkin meni Velhon ja leijonan parissa vain muutama ilta. Sekä silloin esikouluikäinen esikoinen että minä olimme kirjan lumoissa. Olin itse lukenut Velhon ja leijonan lapsena ja uudelleen aikuisena ennen lasten syntymää, nyt viime kevättalvella oli kertakaikkisen ihanaa päästä lukemaan kirja lapselleni (kuopus, joka oli silloin neljä, ei vielä saanut kokea tätä kirjaa :)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kuopukselle 3v. piti koettaa keksiä tekemistä, kun ei tietystikään jaksanut kuunnellla kuin pieniä pätkiä. Silti muka asiantuntevasti kommentoi velhosta aina välillä. Hän hengaili mukana mutta touhuili omiaan.

      Poista
  8. Voi miten kiva kuulla, että tämä upposi eskari-ikäisellekin :) Ostin juuri Narnian tarinat yksissä kansissa ja mietin voisinko lukea sen yhdessä lasten (melkein 7 ja melkein 5) kanssa. Itse olen tutustunut Narniaan vain elokuvien kautta ja odotan innolla kirjan lukemista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua tosiaan arvelutti että miten suhtautuvat, mutta lopulta kirjan vetovoima yllätti. Yksi edistävä tekijä olivat ehkä ne elokuvasta otetut kuvat, mikä on vähän kaksipiippuinen juttu, sillä siinä velho saa valmiit kasvot, samoin fauni. Minua mietitytti myös, että mitä lapset tuumivat hahmoista, joilla on ihmisen pää mutta eläimen alaosa, mutta eivät hirveästi ihmetelleet. En myöskään sensuroinut tekstiä, vaikka meinasin jossakin surmakohdassa vähän nikotella.

      Muistaakseni Jokke blogissaan arveli, että eka osa sopii parhaiten pienemmille ja on satumaisin, jatko-osia en ole itse muistaakseni lukenutkaan. Olispa kiva kuulla, mitä teillä tuumittiin kirjasta jos joskus luet sen lapsillesi!

      Poista