perjantai 3. tammikuuta 2014

Villakoiralle nimi kirjasta


Hyvät lukijat, saanko esitellä kotimme uuden tulokkaan Viti Villakoiran. Pitkään ja hartaasti mietitty koiranhankinta realisoitui joulun alla, kun haimme 9 viikkoa vanhan koiranpennun. Joulunaika menikin sitten tätä karvapalleroa ihmetellessä.

Villakoiraan rotuna päädyimme ensinnäkin siksi, että se ei tosiaankaan karvoita (ei kiitos yhtään enempää imurointia meikäläiselle). Vastapainoksi turkinhoito vaatii aikaa ja trimmaustaitoja, joita pikku hiljaa koetan ottaa haltuun. Toiseksi tällainen keskikokoinen villakoira on sopivan kokoinen pakkaus ottaa mukaan autoon ja muutenkin hyvä kaveri kouluttaa. Näyttelytavoitteita meillä ei ole vaan tarkoitus on, että Viti olisi kirjaimellisesti seurakoira ja lenkkikaveri, aktiviteettia kuitenkin varmasti riittää kolmen lapsen kanssa. Istuminen käskystä oli heti hallussa, samoin luoksetulo, ja pikkuhiljaa harjoittelemme makaamista jne.

Kova on tyttö pomppimaan innostuessaan; ihan tulee hämmästeltyä tuota hyppyvoimaa noin nuorella pennulla. Koiranpennuthan tunnetusti mielellään myös pureskelevat kaikenlaista kuten verhoja tai kenkiä. Ne ovat yllättäen saaneet olla suht rauhassa mutta mikä riemu on, jos lattialta löytyy sukka, lapanen tai peräti pipo! Sitä kuljetellaan onnesta sekaisin omalle paikalle puruleluksi.



Mutta asiaan. Pennulla oli toki hieno kasvattajan antama nimi, mutta halusimme antaa oman nimen, minkä ainoa varsinainen kriteeri oli, että se olisi lyhyt ja napakka. Muistin syövereistä tuli mieleeni Leena Laulajaisen lastenkirja Vompattisatuja ja sen ihanat vompattikaksoset. Olimme nimittäin lukeneet tätä kirjaa lasten kanssa viime vuonna ja nyt kävin kiireen vilkaa lainaamassa sen uudestaan kirjastosta.

Kirjassa seikkailee Volmari Vompatti Australiassa ystäviensä kanssa. Volmari tutustuu ihanaiseen tyttövompattiin nimeltä Moona Moon ja tätä rakkautta kuvataan viehättävästi: Vompatista tuntui kuin se olisi leijunut kohti täysikuuta. Niin onnellinen se oli! Volmari ja Moona Moon saavatkin sitten kaksosvauvat, joiden nimiä pähkäillään. Tässä sitaatti nimien pohdinnasta:

Poikavompatin nimeksi tuli Ville. Sitä nimeä kukaan ei kummastellut, sehän oli aivan tavallinen kaikkien aavikon eläinten keskuudessa. Mutta Volmari halusi antaa tyttärelleen nimen Viti. Sellaista nimeä ei ollut kenelläkään!
-Viti..., toisti Moona epäröiden. - Voiko se olla australialaisen vompatin nimi?
-Miksi ei? kysyi Volmari ihmeissään.
-Tarkoitin vain... Täällä kukaan ei ole koskaan kuullut sellaista nimeä. Mitä "Viti" merkitsee?
-Vastasatanutta lunta - valkoista, pehmeää, huikaiseva kirkasta! vastasi Volmari Vompatti.  - Olen kerran kauan sitten nähnyt sellaista Suomessa. Vitilumi on kauneinta mitä tiedän!
-Hyvä on, nyökkäsi Moona. - Mutta joskus tulevaisuudessa sinun täytyy viedä lapset ja minut Suomeen katsomaan, miltä vitilumi näyttää!

Kun Viti voi olla australiainen vompatti, miksei sitten myös suomalainen villakoira? Kun tämä nimiehdotus sai tuulta alleen muissakin perheenjäsenissä, niin sitten päätettiin. Itse tarinassa vompatit tosiaan myös matkustavat Suomeen ja näkevät sitä luntakin. Seuraavassa yksityiskohta sisäkannen Jukka Lemmetyn kuvituksesta vompattiperheestä:



Leena Laulajaisen Vompattisatuja on kooste Asukas-lehdessä vuosina 1994 - 1997 ilmestyneistä saduista ja samalla se on jatkoa Laulajaisen Loikkeliini-kirjoille. Laulajaisen omistussanoissa sanotaan seuraavaa: Pikku Markukselle kertonut Isoäiti. Miten mahtavaa, jos oma mummo on kuulu lastenkirjailija ja Markus on saanut ihan oman satukirjan. Jäin ihan triviaalia asiaa miettimään, että jos hypoteettisesti tämä Markus olisi ollut noin 5-vuotias satujen ilmestymisen aikoihin, hän olisi nyt aikamies. Mitäköhän hän miettii näistä vompattisaduista tänään?

Kirja näyttää myös olevan aika monella lukudiplomikirjalistalla 1.-2. luokkalaisille, mutta mielestäni se sopii nuoremmillekin. Aiemmin olen lukenut Laulajaiselta taidesatukirjan Aurinkolintu ja kaamoksen korppi, mikä oli aivan loistava mutta myös eri tyylinen osin Anna-Leena Hakkaraisen upean kuvituksenkin vuoksi. Vompattisatuja oli jollain lailla herttaisempi ja tavallisempi satukirja verrattuna tuohon myyttiseen Aurinkolintuun. Molempia voi suositella!

Leena Laulajainen: Vompattisatuja
Kuvitus: Jukka Lemmetty
Tammi, 1999, 58 (s.)

9 kommenttia:

  1. Kaunis nimi kauniille koiralle, onnea uudesta perheenjäsenestä! :)

    VastaaPoista
  2. Oi, ihana pieni teillä siellä! Koiranpennuista ei saisi blogata ollenkaan, kun lukijakunnassa on tällaisia koirakuumeisia. ;) Kiva tarina myös Vitin nimen takana.

    VastaaPoista
  3. Suloinen Viti ja ihana kirja, joka täytyy etsiä kirjastosta! Täällä eräs 8-vuotias luki ihastuksissaan koko postauksesi. Mukava iltasatu meille!

    VastaaPoista
  4. Ihana Viti! Onnittelut koirasta. Ja hih, juuri tänään puhuttiin koirarotujen älykkyydestä ja villakoirathan ovat yksi älykkäin rotu. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista. Hienoa Elina, että tyttäresi luki jutun. Katja, villakoirilla saattaa olla turhaan sellainen puudelimaine...

    VastaaPoista
  6. Upea ja jotenkin kivasti luminen nimi valkoiselle villakoiralla. Hän on suloinen kuin jouluruusu!

    Meillä on täällä tyttären koirien lomahotellissa omat villanutut Dinalle, kääpiövillakoiralle. Taika, sheltti ei niitä tarvitse. Kun käyn kesällä Dinan kanssa uimassa hän saa uinnin jälken minun ison uimapyhkeeni, johon hänet käärin. Kuvan minusta ja Dinasta lumessa löydät jos vierität sivuni palkkia alaspäin ja katsot mitä lumista pohjalta löytyy. Ko, kuva oli myös Ilonan kirjassa Talven taikaa. Kuvassa luntakin tärkeämpää on edesmennyt novascotiannoutajamme, suuriruhtinatar Olga, joka katselee muita maisemia, koska peuhaan Dinan kanssa;)

    Paljon koirailoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana tuo lumikuva sivuillasi. Ystäväni pyöräytti hetimiten upean palmikkoneuleisen villapaidan Vitille, olen aivan kade sellaisesta käsityötaidosta.

      Poista
  7. Onnea uudesta perheenjäsenestä <3

    Itse asiassa meilläkin asustaa melko uusi perheenjäsen, jonka nimi löytyy yhdestä huikean hyvästä suomalaisesta kirja(sarja)sta! Pitäisi rohkaistua ja esitellä koiruus blogissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ai että, olisi kyllä hienoa tietää, mistä kirjasarjasta teidän koiran nimi on saanut vaikutteita! Tämä nimi oli minullakin aasinsilta kirjablogiin...

      Poista