tiistai 13. elokuuta 2013

Isabel Allende: Sydämeni Inés


Osallistun tällä Tarukirjan ¡Hola! español -haasteeseen, jossa tarkoituksena on tutustua espanjankielisen kulttuurialueen kirjallisuuteen. Myönnän, aloitin lukemisen helposta päästä, nimittäin tutusta ja turvallisesta chileläisestä Allendesta, jolta esimerkiksi Zorron tarina oli yllättävänkin hyvä seikkailutarina. Muutoin luulen lukeneeni suht vähän alkujaan espanjankielistä(kin) kirjallisuutta.

Sydämeni Inés kertoo kertoo oikeasta historiallisesta henkilöstä Inés Suárezista, joka eli vuosina 1507-1580. Hän oli osallisena espanjalaisten Chilen valloituksessa ja Santiagon kaupungin perustamisessa. Alkusanoissa Allende tuo esille, että historioitsijat pitkään unohtivat Inéksen merkityksen näissä "uroteoissa". Siitä voi tietysti olla montaa mieltä, että onko kyseessä uroteko, kun mennään ja valloitetaan maita. Riippuu kenen näkökulmasta asioita katsotaan.

Allende sanoo pitäytyneensä tarinassaan historiallisiin faktoihin, mutta tietenkin kaunokirjallisen teos on ensisijaisesti historian fiktiivistä uudelleen kirjoitusta, kun kirjailija vaistonsa varassa herättää henkiin historian henkilöitä.

Itse tarina siten on mitä suuremmissa määrin mielikuvituksen tuotetta, vaikka saattaakin olla, että mm. valloitusretkien ajankohdat, reitit ja sotatilanteet pitävät paikkansa. Tämä on myös aika pitkälle rakkaustarina, sillä Inéksen elämässä on muutamakin merkittävä mies, joista yksi on Pedro de Valdivia, yksi Chilen valloittajista.

Kirjassa kuvataan Inéksen matkaa Espanjasta Chilen maille ja uudisraivaajan elämästä siellä; hän itse kertoo vanhana naisena tarinaa tyttärelleen. Mielenkiintoista ainesta on intiaanien kohtaaminen ja valloittamisen problematiikka. Tähän Inéksen loppupuolen pohdintaan kytkeytyy paljon:

Tuo profetaallinen joulukuu oli mapuchejen kapinan alkua, armotonta sotaa, joka ei  ole loppunut neljäänkymmeneen vuoteen eikä loppua näy; veri virtaa niin kauan kuin elossa on yksikin intiaani ja yksikin espanjalainen. Isabel, minun pitäisi vihata heitä, mutta en voi. He ovat vihollisiani, mutta minä ihailen heitä, ja jos minä olisin heidän asemessaan, kuolisin taistelussa maani puolesta, kuten hekin kuolevat.

Mielestäni kirja oli tyylillisesti tyypillistä Allendea mutta ikään kuin isommalla vaihteella: tässä oli enemmän intohimoa, enemmän verenvuodatusta ja väkivaltaa kuin aiemmissa teoksissa. Minun makuuni mielenkiintoisesta aiheesta huolimatta vähän liian monta väkivaltaista kuolemaa. Toivottavasti Allende ottaisi jatkossa askeleen taaksepäin ja "rauhoittuisi".

Isabel Allende: Sydämeni Inés
Otava, 2006, 367 (s.)
Espanjankielinen alkuteos: Inés del alma mia (2006)

6 kommenttia:

  1. Luin joskus paljonkin Allendea, mutta väsyin hänen uudempien kirjojensa käänteisiin. Kaipaan Henkien talon, Eva Lunan ja omaelämäkerrallisen Paulan aikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Henkien talon, Rouva Fortunan tyttären, Auroran muotokuvan, Zorron tarinan ja tämän. Pitääkin muistaa tuo Eva Luna ja Paula vielä. Ymmärrän kyllä näkemyksesi täysin; jos tämä olisi ollut ensimmäinen Allende, en ehkä olisi kovin innoissani lukemassa seuraavaa.

      Poista
  2. Kiva, että osallistut haasteeseeni!

    En ole lukenut Allendelta muuta kuin Henkien talon. Siitä kyllä pidin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on sopivan kokoinen haaste! Yritin aloittaa jo joitain muitakin, mutta ei oikein napannut - osaatko suositella jotain listaltasi?

      Poista
    2. Haasteen suorittaaksesi tarvitsisit espanjalaisen kirjan. Niitä olen lukenut jonkin verran, mutta usein espanjaksi, eikä niitä ole käännetty.

      Pidin Arturo Pérez-Reverten ensimmäisestä kirjasta, joka on käännetty nimellä Miekkamestari. Sitten on tietysti nobelisti Celan Pascual Duarten perhe, joka on jonkinlainen espanjalainen Ryysyrannan ja Putkinotkon sekoitus, mutta aika rankka. Jos luet runoja, niin Lorca kävisi.

      Poista
    3. Kiitos vinkeistä, katson olisiko noita kirjastossa. Lorca ainakin kiinnostaa. Upeaa, että osaat lukea alkukielellä!

      Poista