Laitoin Näkijän tyttären merkille viime vuonna sen
ilmestyessä. Tällaista 1200-luvulle sijoittuvaa rakkaustarinaa ei voi olla
vertaamatta Kaari Utrion historiallisiin romaaneihin, joista pidän paljon.
Niitä saatetaan moittia viihteellisyydestä, mutta itse arvostan juuri tuon
viihteellisyyden ja vahvan tarinan yhdistämistä historiaan. Miten mukavaa
onkaan ollut eläytyä vuosisatojen takaisiin hämäläisiin maisemiin!
Sama toteutui tässä kirjassa ja täytyy sanoa, että Kyllä
Kristiina Vuorikin on tutkinut historiankirjoja romaaniaan varten. Esimerkiksi
kansanperinteen pieni sanasto lopussa on mukava lisä, vaikka ei sitä juurikaan
lukiessa tarvittu. Jälkikäteen oli kuitenkin mukava tarkastella sanoja, kuten kuutti ’pieni vene’, honkio ’yhdestä männystä koverrettu
ruuhi, vene’ tai haubernekki ’mekkomainen
kangaspaita’.
Näkijän tytär kertoo rikkaamman talon tyttärestä Eirasta,
jonka isästä ei ole varmuutta ja äitikin kuolee Eiran syntymään. Ulkonäkö
kuitenkin jo kertoo, että todennäköisesti Eira on ilvesten tietäjäsukua, ja jo
hyvin nuorena Eira ymmärtää erikoiset näkijän lahjansa. Mielestäni nämä Eiran
parantajan taidot, näyt ja yliluonnolliset kokemukset on hyvin kuvattu, vaikka
toistuivatkin samantapaisina useaan kertaan:
Kotka levitti pitkät
siipensä, liukui nousevan ilmavirtauksen mukaan ja rentoutui pitkään liitoon.
Harmaanruskean kotkan sisään vangittu Eira kiljaisi tuuleen: jiah-a-a-a. Hän
pelästyi outoa ääntään, ja liito katkesi kuin seinään. Eira putosi useita
kymmeniä jalkoja alaspäin kunnes tavoitti tasapainonsa iskien raskaasti leveillä
siivillään.
Eletään 1200-lukua, jolloin kristinusko ja pakanuus elävät
rinnan; tästä kehkeytyy ristiriitoja jopa perheiden sisälle.
Aikuistuva Eira elää kahden miehen ristitulessa: samassa
talossa kasvaneen Richardin ja Elofin, johon hän tutustuu myöhemmin joutuessaan
lähtemään lapsuuden kodistaan. Tämä dramatiikka sekä muun muassa kotitilan perinnön
kohtalo on keskeistä juonenkulun kannalta. Sivuhenkilöt kuten Eiran lapsuuden
hoitaja ja äitihahmo sekä muutamat miespuoliset palvelijat ovat uskottavia ja
miellyttäviä.
Tarinassa on vihaa ja rakkautta, uskollisuutta ja
petollisuutta, hyviä ja pahoja ihmisiä. Moittisin kuitenkin sitä, että etenkin
loppua kohden juonenkäänteitä oli mielestäni vähän liikaa ja liian nopeassa
tahdissa. Eira saattoi esimerkiksi tuosta noin vaan tuohtuessaan lähteä talven
selkään pitkälle matkalle hevosen kanssa. Ei kovin realistista, joten pikkuisen
aikuisten sadun puolelle mentiin. Kyllä kuitenkin mielelläni luin loppuun.
Ei ole Utrion voittanutta mutta hyvä kakkonen. Toisaalta ei
ehkä sittenkään ole oikeudenmukaista verrata esikoisteosta pitkän uran tehneeseen
kirjailijaan...
Linkitän tähän nyt vain Sallan arvion, vaikka muitakin varmasti on; hän on tehnyt tarkkoja huomioita kirjan kielestä. Loppuratkaisusta olen täydellisen samaa mieltä.
Linkitän tähän nyt vain Sallan arvion, vaikka muitakin varmasti on; hän on tehnyt tarkkoja huomioita kirjan kielestä. Loppuratkaisusta olen täydellisen samaa mieltä.
Kristiina Vuori: Näkijän tytär
Tammi, 2012, 569 (s.)
Yhden Utrion olen lukenut, ja varsin jännittävä tarina, ehkä hieman liikaa juonenkäänteitä Utrion Uhristulissakin oli, niinkuin ilmeisesti tässäkin, näissä voi olla oma hohtonsa, jos taustatyö on tehty hyvin, kuten luukisin :)
VastaaPoistaPitääkin katsoa, onko sulla bloggausta siitä.
PoistaHaastetta pukkaa - löytyy blogistani. Vastaile,jos siltä tuntuu :-)
VastaaPoistaKiitos Minna.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaAnteeksi, pitäisi olla huolellisempi noiden kirjoitusvirheiden kanssa. Tykästyin kovasti Eiran tarinaan, joten odotan innolla Vuoren uusinta kirjaa. Olen lukenut melkein kaikki Utrion kirjat, ja Vuori sopii todella hyvin historiallisten rakkauskirjojen kirjoittajaksi, sillä heitä ei Suomessa kovin montaa ole.
PoistaKyllä ilman muuta Vuorio on tervetullut tämän genren edustajaksi ja voisin lukea hänen seuraavan kirjansa. Onkohan sekin samantyyppinen historiallinen?
PoistaSamaa historiallista rakkaustarinaa, mutta eri henkilöt.
Poista