Kristiina Vuori: Näkijän tytär

Laitoin Näkijän tyttären merkille viime vuonna sen ilmestyessä. Tällaista 1200-luvulle sijoittuvaa rakkaustarinaa ei voi olla vertaamatta Kaari Utrion historiallisiin romaaneihin, joista pidän paljon. Niitä saatetaan moittia viihteellisyydestä, mutta itse arvostan juuri tuon viihteellisyyden ja vahvan tarinan yhdistämistä historiaan. Miten mukavaa onkaan ollut eläytyä vuosisatojen takaisiin hämäläisiin maisemiin!

Sama toteutui tässä kirjassa ja täytyy sanoa, että Kyllä Kristiina Vuorikin on tutkinut historiankirjoja romaaniaan varten. Esimerkiksi kansanperinteen pieni sanasto lopussa on mukava lisä, vaikka ei sitä juurikaan lukiessa tarvittu. Jälkikäteen oli kuitenkin mukava tarkastella sanoja, kuten kuutti ’pieni vene’, honkio ’yhdestä männystä koverrettu ruuhi, vene’ tai haubernekki ’mekkomainen kangaspaita’.

Näkijän tytär kertoo rikkaamman talon tyttärestä Eirasta, jonka isästä ei ole varmuutta ja äitikin kuolee Eiran syntymään. Ulkonäkö kuitenkin jo kertoo, että todennäköisesti Eira on ilvesten tietäjäsukua, ja jo hyvin nuorena Eira ymmärtää erikoiset näkijän lahjansa. Mielestäni nämä Eiran parantajan taidot, näyt ja yliluonnolliset kokemukset on hyvin kuvattu, vaikka toistuivatkin samantapaisina useaan kertaan:

Kotka levitti pitkät siipensä, liukui nousevan ilmavirtauksen mukaan ja rentoutui pitkään liitoon. Harmaanruskean kotkan sisään vangittu Eira kiljaisi tuuleen: jiah-a-a-a. Hän pelästyi outoa ääntään, ja liito katkesi kuin seinään. Eira putosi useita kymmeniä jalkoja alaspäin kunnes tavoitti tasapainonsa iskien raskaasti leveillä siivillään.

Eletään 1200-lukua, jolloin kristinusko ja pakanuus elävät rinnan; tästä kehkeytyy ristiriitoja jopa perheiden sisälle.

Aikuistuva Eira elää kahden miehen ristitulessa: samassa talossa kasvaneen Richardin ja Elofin, johon hän tutustuu myöhemmin joutuessaan lähtemään lapsuuden kodistaan. Tämä dramatiikka sekä muun muassa kotitilan perinnön kohtalo on keskeistä juonenkulun kannalta. Sivuhenkilöt kuten Eiran lapsuuden hoitaja ja äitihahmo sekä muutamat miespuoliset palvelijat ovat uskottavia ja miellyttäviä.

Tarinassa on vihaa ja rakkautta, uskollisuutta ja petollisuutta, hyviä ja pahoja ihmisiä. Moittisin kuitenkin sitä, että etenkin loppua kohden juonenkäänteitä oli mielestäni vähän liikaa ja liian nopeassa tahdissa. Eira saattoi esimerkiksi tuosta noin vaan tuohtuessaan lähteä talven selkään pitkälle matkalle hevosen kanssa. Ei kovin realistista, joten pikkuisen aikuisten sadun puolelle mentiin. Kyllä kuitenkin mielelläni luin loppuun.

Ei ole Utrion voittanutta mutta hyvä kakkonen. Toisaalta ei ehkä sittenkään ole oikeudenmukaista verrata esikoisteosta pitkän uran tehneeseen kirjailijaan...

Linkitän tähän nyt vain Sallan arvion, vaikka muitakin varmasti on; hän on tehnyt tarkkoja huomioita kirjan kielestä. Loppuratkaisusta olen täydellisen samaa mieltä.

Kristiina Vuori: Näkijän tytär

Tammi, 2012, 569 (s.)