Jaanan Venäjä-haasteen innoittamana käänsin katseeni kirjahyllyni venäläisiin klassikoihin, jotka ovat olleet pitkään lukematta. Itse haasteen suorittaminen jäi väliin - olen ihan onneton kaikissa haasteissa -, mutta pääasiaa eli venäläisen kirjallisuuden lukemista on kyllä tapahtunut jonkin verran. Tunnustan, että venäläisen kirjallisuuden tuntemukseni rajoittuu lähinnä Dostojevskiin ja etenkin nykykirjallisuus on jäänyt väliin.
Aloitin kuitenkin klassikoista ja Nikolai Gogolin teoksesta Kuolleet sielut, mutta se oli auttamatta liian hidas teos minulle ja jäi kesken. Toinen hyllystäni löytynyt klassikko oli Maksim Gorkin Orlovin pariskunta.
Tässä kirjassa olikin enemmän jytyä. Siinä missä Kuolleet sielut oli viipyilevää tekstiä, Orlovin pariskunta on lyhyt, noin sadan sivun mittainen tarina suutari Grigori Orlovista ja vaimostaan Martjonasta. Aluksi hieman huokailin, että jaaha, kyse on parisuhdeväkivallasta, kun Grigori hakkaa vaimoaan:
-Senkin tylppäkärsäinen emakko! Mitä sinä luulet ymmärtäväsi? Mokoma ämmänräähkä!Kirjaa voisikin lukea yhdenlaisena psykologisena kuvauksena väkivallan kierteestä, jossa mies selittelee tekojaan Grigorin sanoin:
-Taas alkaa tuo ruikutus! Minuun koskee tuhat kertaa enemmän, kun lyön sinua. Käsitätkö? No, ole sitten hiljaa.Toisin sanoen mies etsii oikeutusta hakkaamiselleen ja kääntää tilanteen niin, että vaimo onkin syyllinen. Oma paha olo projisoidaan läheiseen.
Kaupungissa kuitenkin riehuu kolera ja pariskunta päätyy toisten kehotuksesta lähtemään ulos pahaisesta kellarikodistaan töihin sairaalaan. Tästä aukeaa mielenkiintoinen teema tiedon merkityksestä ihmisen kehitykselle ja ajattelun avartumiselle.
Grigori painiskelee elämänsä kanssa; kunnianhimo ja tyytymättömyys omaan elämään nousevat. Grigori on pääosassa mutta mielestäni suurimmat muutokset tapahtuvat Martjonan mielessä. Suostuuko hän vielä alistettavaksi? Miten Grigori ja Martjona löytävät tien pois tylsästä elämästään? Kumpikaan ei näytä enää tyytyvän entiseen.
Kirja kyllä antaa lopulta myös selkeitä vastauksia, mikä tyydyttää lukijaa. Kokonaisuudessaan Orlovin pariskunta on mielestäni hyvä teos, joka kesti kaksikin lukukertaa. Ei siis mikään turha klassikko ihmismielen kuvauksesta.
Lisää venäläisestä kirjallisuudesta ja linkkejä tässä Jaanan postauksessa.
Maksim Gorki: Orlovin pariskunta
Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1980, 104 (s.)
Venäjänkielinen alkuperäisteos Suprugi Orlovi (1897)
Suom. Eila Salminen
Tätä Gorkia en ole lukenut, muutaman muun kylläkin. Gogolin Kuolleet sielut on kirjahyllyssäni ja olen lukenut sen muutamaan kertaan. Minulle sen hitaus sopii hyvin!
VastaaPoistaMukavaa, että pidit Kuolleista sieluista. Minä itse asiassa aloitin sitä jo toista kertaa. Joskus kirjat tempaavat mukaansa, jos vain jaksaa lukea eteenpäin, mutta nyt tyssäsi heti alkuun.
PoistaGorki on vielä kokematta! Jaanan haaste oli innoittava. Minullakin on pino venäläisiä odottamassa ja poltetta sinne suuntaan kovasti. Tämän kirjankin haluaisin lukea.
VastaaPoistaKuolleet sielut luin aikoinani varsin tyytyväisenä. Mutta vielä enemmän pidin Gogolin Pietarilaisnovelleista. Niitä voi suositella kenelle vaan!
Hei Elina, en ole kuullut Gogolin muista teoksista, joten kiitos vinkistä, ehkä herra saa vielä toisen mahdollisuuden, joskus. Ehkä. Tai sitten kokeilen jotain nykypäivän venäläistä kirjailijaa.
Poista