Viivi Luik: Seitsemäs rauhan kevät

Mikä aarre kirjaston poistomyynnistä, mikäli kirjan takakantta on uskominen: "80-luvun paras virolainen romaani". Viivi Luikin yhdistin aiemmin lähinnä runouteen, mutta blogeissakin on käsitelty hänen uudempaa proosallista tuotantoaan kuten Varjoteatteria.

Seitsemäs rauhan kevät ilmestyi vuonna 1985, aikana, jolloin kansan omaa historiaa ei vielä oltu käsitelty kirjallisuudessa siinä määrin kuin nykyään. Kirjassa kuvataan 1950-luvun virolaista maalaiselämää lapsen silmin. Radio on jännittävää, sokeri arvokasta. Vahakankaan peittämä pöydät, kaakelit ja appelsiinimehu ovat jotain kaukaista ja kaupunkilaista niin, että tyttö kärttää äidiltään matkaa kaupunkiin.

Keskiössä on lapset havainnot maailmasta, ihmisistä ja luonnosta:

Uuttukyyhky huhuili kuusikossa: "Suruu! Suruu! Ja pääskyset niityn yllä vastasivat: "Kaipaus! Kaipaus!" Taivas pyörrytti kun sitä katsoi, kasvot muuttuivat miettimisestä. 

Luonnon ja ympäristön kuvaus on tarkkaa, mutta kaunista. Tiesitkö linnun nimeltä uuttukyyhky? Minä en. Tätä kirjaa pitää lukea hitaasti ja ajatuksella. Aika pian tajusin, että teos ei vastaa itseäni kiinnostaviin kysymyksiin, vaikka ajankuvaa voikin kirjasta lukea. Olisin halunnut mennä äidin, isän ja perheen isoäidin pään sisälle, mutta täytyi tyytyä lapsen pelkoihin, uteliaisuuteen ja kiukutteluun, sinänsä kyllä rohkean lapsen, mutta jotenkin kirja ei täysillä innostanut.

Viron poliittista tilannetta sivutaan, mutta se jää roikkumaan jonnekin taustalle. Asiat sivuutetaan nopeasti lapsen kysymyksenä vanhemmalle ja vastauksena lapselle. Jo heti alkusivuilla tytär löytää puun juurelta metsästä kattilan, kenenpä muun kuin metsäveljien, mutta ei äiti halua paljastaa nimiä. Eikä isoäitikään, sillä ne, jotka jäävät vapaiksi, voivat kostaa kantelijoille, tai ainakin lehmälle.

Kirjaston johtaja Ilves ohjaa tyttöä kirjan pariin antamalla hänelle satuja kuten Ruman ankanpoikasen sanoen, että kirja kertoo ihmisistä ja että ihmiset ovat rivien välissä. Tässä teoksessa aika paljon jäi rivien väliin. Ilmestyessään aikanaan se varmasti istui  80-luvun virolaisen mielenmaisemaan eri tavoin kuin tämän päivän suomalaisen.

Elma Ilona piti kirjasta enemmän, lue hänen hieno kuvauksensa ja katsele kansia eri painoksista. Katso myös Jaakon kuvaus.

Viivi Luik: Seitsemäs rauhan kevät
Tammi, 1986, 248 (s.)
Alkuteos: Seitsmes rahukevad
Suom. Eva Lille