Zadie Smith vs. Chimamanda Ngozi Adichie

Zadie Smith on kuuluisa ja arvostettu kirjailija ja hänen teoksensa Risteymiä tuntui lupaavalta: monikulttuurisuusteemaa Lontoosta. Teos käsitteleekin arkista elämää eri henkilöiden kautta, ja nämä muodostavat omat osionsa teoksessa. Leah on hyvin koulutettu vaalea, "kalpea punapää" englantilainen, joka on naimisissa afrikkalaistaustaisen miehen kanssa. Hän vaikuttaa toisaalta aralta, toisaalta oman tiensä kulkijalta, joka huomaa olevansa ainoa valkoinen nainen varainjakoryhmässä.

Mieliinjäänyt kohtaus oli Leahin kävely ystävänsä ja tämän lapsien kanssa hautausmaalla, jonka hautaholvien ovia oli potkittu hajalle ja hautakivissä oli värikkäitä tägejä. He kuljeskelevat ja lukevat hautakiviä; kohtaus vie ajassa taaksepäin paikan historiaan ja nykyisyyteen. Kertoja toteaa, että kirkkoherra on samanlainen kuin olisi ollut vuonna 1920, 1880 tai 1660, vain seurakunta on eri: puolalaisia, intialaisia, afrikkalaisia, karibialaisia... Kyllä tämä teos tosiaan kertoo lontoolaisen lähiön elämästä ja monikulttuurisuus tulee esille jo myös päähenkilöiden eri taustojen kautta. 

Leah oli kyllä kiinnostava. Toisen osion Felix ei ehkä niinkään. Kolmanteen en enää päässyt. Kirjan tyyli on paikoin jopa runollinen, täynnä aukkoja, joita oma mieleni ei ehtinyt täyttää. Hautausmaakohtausta lukiessani luulen saavuttaneeni häivähdyksen siitä, miksi Smith on niin ylistetty kirjailija, mutta siltikin huomasin lukiessani ajatusteni harhailevan aina vain useammin. Puolessa välissä luovutin, kun olin tahkonnut noin 170 sivua.

Olisi varmasti fiksua pitää tästä haastavasta kirjasta, joka ei päästä lukijaansa helpolla, ja löytää nautinto sen kudelman loppuhuipentumasta, mutta valitettavasti tämä oli tällä kertaa liian fragmentoitunutta tekstiä minulle.

Tuota Zadie Smithin turbaanityyliä katsellessani kirjan sisäkannessa en voi olla palaamatta pari kuukautta sitten lukemaani Chimamanda Ngozi Adichien teokseen Kotiinpalaajat, jossa niinikään monikulttuurisuus ja oma identiteetti ovat jonkinlaisia teemoja. Toisaalta on kyllä todettava, että molemmat teokset ovat sen verran monitasoisia, ettei niitä voi lokeroida pelkästään "monikulttuurisuus"-teoksiksi.

Kotiinpalaajista on kirjoitettu niin paljon eri blogeissa, että totean tässä vain lyhyesti, että se kertoo nigerialaisen Ifemelun elämästä, kun hän muuttaa Amerikkaan ja pohtii paluuta takaisin kotimaahansa. Rinnalla kulkee hänen entisen poikaystävänsä Obinzen tarina. 

Adichie ei pettänyt taaskaan ja hänestä on tullut yksi viime aikojen suosikkikirjailijoistani. On aivan mahtavaa, miten hän antaa minulle suomalaisena naisena mahdollisuuden hypätä nigerialaisen naisen ajatuksiin. Tähän kai koko kirjallisuuden lumovoima perustuu. Miten hyviä havaintoja hän tekeekään rotujen välisestä kanssakäymisestä ja eri kulttuureista - ja kerrankin blogi kirjassa toimii. Myös hiuksilla on tosiaankin väliä tässä teoksessa.

Kotiinpalaajissa on kaikuja hänen novellikokoelmastaan Huominen on liian kaukana, jossa käsiteltiin myös siirtolaisuutta Yhdysvaltoihin. On myös eräs konkreettinen asia josta pidin: kirja oli ihanan pitkä, joten lukunautinto ei loppunut ihan hetkessä.

Tällä kertaa tässä vertailussa Adichie voitti sata-nolla.

Zadie Smith: Risteymiä

Wsoy, 2012, 349 (s.)

Englanninkielinen alkuteos: NW

Suom. Irmeli Ruuska

Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat

Otava, 2013

Englanninkielinen alkuteos: Americanah

Suom. Hanna Tarkka