Koskettelukirjat

Ihastelin tätä viehättävää Aune Rintalan koskettelukirjaa kirjamuseo Pukstaavissa. Hiiri kissalle räätälinä perustuu kansansatuun hiirien ja kissojen suhteesta ja toteutus on aivan mahtava. 

Kirja on voittanut Tactus-koskettelukirjakilpailun vuonna 2006. Tänä vuonna kilpailu järjestettiin Suomessa ja voittaja Erica Forest Belgiasta julkistettiin kirjamessuilla. Katsokaa tämän vuoden kilpailun kärkikolmikon esittelyä tästä linkistä (linkin löysin Vuokko Keräsen Koskettelukirjat-blogista). Toiseksi tuli Maarit Korhonen Merirosvotarinallaan.

Koskettelukirjojen idea on tuoda kirjallisuutta lähemmäksi esimerkiksi näkövammaisille tai muille, joille tavallisen visuaalisen kirjan seuraaminen on vaikeaa. Mutta pari sanaa tästä Aune Rintalan kirjasta - kuvat on otettu kännykkäkameralla, mutta antavat toivottavasti jotain käsitystä itse ideasta:

                                                                                                                   
Kirjan tarina kulkee tavallisella fontilla ja pistekirjoituksena. Pistekirjoitus ehkä erottuu kannesta
otsikon alla, vaikkei noista alemmista kuvista erotukaan. Tarinaa tukee kankaista ja mm. napeista toteutetut sivut, joiden avulla lapsi voi eläytyä tarinaan. Tässä toteutuksessa, kun vaatteiden räätälöinnistä puhutaan, koskettelusivuilla oli luonnoksia erilaista vaatteista tai esim. kissan tassujen jälkiä kuten tuossa alemmassa kuvassa.

Ihastuin täysillä tähän toteutustapaan. Kosketteluhan on ominaista jo ihan pienille lapsille ja jotain tällaista on hyödynnetty vauvojen lelukirjoissa, joissa voi olla esim. erilaisia rapisevia ja karheita materiaaleja. Jonkin verran tätä ideaa on käytössä myös esim. kuvakirjoissa erilaisten pintamateriaalien käytön myötä, mutta nämä varsinaiset koskettelukirjat erityislapsille ovat oma lukunsa. Tällöin esimerkiksi itse toteutuksen ei tarvitse vastata visuaalista kuvaa vaan kosketuksen kautta mielikuva sisällöstä voi tulla kosketuksen myötä muulla tavoin.

Tällainen toteutustapa avaa kuitenkin myös ulottuvuuksia kirjojen tekemiselle itse. Esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa voitaisiin tarinan kerrontaan yhdistää askastelua ja käsityön moninaisia toteutustapoja. 

Itselleni erilaiset erityiskirjat ovat varsin vieraita eikä minulla ole tietoa esimerkiksi siitä, kuinka kattavasti kaunokirjallisuutta julkaistaan pistekirjoituksena. Pintaraapaisuna tutustuin Celia-kirjaston sivuille.

Kirjasto edistää kirjastopalvelujen saatavuutta esimerkiksi ääni- ja pistekirjoina eli palveluja tarjotaan sellaisille, joille tavallisen kirjan lukeminen on jonkin vamman tai oppimisvaikeuden vuoksi vaikeaa. Vuonna 2012 Celialla oli 20 000 asiakasta. Kirjaston sivuilta löytyi myös tietoa, että vuosittain Celia tuottaa saavutettavaan muotoon 30% Suomessa julkaistusta kauno- ja tietokirjallisuudesta. Jaa-a, äkkiseltään tuntuu, että 30% on aika paljon, mutta olennaista kai on se, mitkä teokset julkaistavaksi valikoituu. Millainen on puolestaan pääsy ulkomaiseen kaunokirjallisuuteen? Olisi hienoa kuulla asiasta siitä enemmän tietäviltä.

Ovatko koskettelukirjat sinulle tuttuja? Onko sinulla käsitystä, miten pistekirjoitusta lukevat kokevat kirjojen saatavuuden?

Ps. Tässä vielä linkki Celian sivuille, joilla on hyvin havainnollinen lyhyt esittelyvideo koskettelukirjoista. Tosiaan, näihinhän voi liittää myös ääntä esimerkiksi tiukuja käyttämällä. Kirjat ovat hienoja käsitöinä tehtyjä uniikkikappaleita, mikä on toisaalta rajoite niiden saamisessa käyttöön.