Isä on metallityömies, "karkaisijamestari", jolla on vasemmistolaisia ajatuksia kuten Åsan äidilläkin. Tämä yhteiskunnallinen vivahde kulkee läpi teoksen ja osaltaan itse tarinakin on jossain määrin kertomus työväenluokkaisesta perheestä. Kannen mainosteksti sai minut ostamaan tämän pokkarin: "Ruotsalaisen kirjallisuuden lapsuudenkuvausten klassikko".
Ruotsalaisuus tulee esille arjen yksityiskohtina, esimerkkeinä Lundius-limppu tai Nygammalt-ohjelma. Monet tuotemerkit ja paikat ovat minulle tuntemattomia, mutta haa, bongasin kuitenkin Hubba Bubba -purkan. Kaikkeen ei suomalaisena lukijana varmaankaan saanut samaa syvyyttä, esim. Lars Wernerin äänestäminen ei sano minulle juuri mitään. Eikä Fälldin tai Mundebo. Carl Bildt ja Mona Sahlin on jo toinen juttu.
Keskeisintä on kuitenkin Åsan suhde isään, joka on alkoholisti. Tyttären hoito on sitä sun tätä, mm. peseminen ei ole niin tärkeää. Aamuisin Åsa joutuu usein odottelemaan isän heräämistä ja leikkii tämän lähellä. Isä tekee kovasti töitä ja Åsan elämä on "tavallista" hoidossa ja koulussa käymistä. Onneksi suku toimii turvaverkkona, kun mummo laittaa ruokaa ja taitaa rahallisestikin avustaa, kun palkkarahat tuppaavat häviämään nopeasti. Äiti häälyy jossain taustalla ja pääsee enemmän mukaan Åsan kasvaessa - lopussa kertoja-Åsa on jo itsekin äiti.
Suhde isään on kompleksinen: toisaalta lapsuus oli onnellinen, toisaalta myöhemmin tulee pitkiäkin taukoja isäsuhteeseen. Kirjassa on vaikeista kysymyksistä huolimatta valoa ja lämpöä. Elämä ei ole niin yksinkertaista - ehkä samanaikaisesti voi sekä rakastaa että olla pettynyt.
Luulenpa, että suomiversio kirjasta olisi ollut viinanhuuruisempi ja vakavampi, jollain lailla angstisempi, mutta eipä langeta sen enempää stereotypioihin. No, pakko kuitenkin sanoa, että suomalaiset vilahtivat parissa sivulauseessa:
Täytettyäni seitsemän äiti, Lasse ja Kajsa muuttivat Västeråsiin, Råbykorsetin lähiöön, jolla oli oma ympäristönkehittämisohjelma ja joka oli kuuluisa sosiaalisista ongelmistaan. Gangstereiden aluetta, iskä sanoi, alkoholistien ja suomalaisten pesäpaikka.
Kaikenkaikkiaan luettava kirja, paikoin ote meinasi herpaantua, mutta loppua kohden taas parani.
Åsa Linderborg: Minua ei omista kukaan
Like, 2009, 286 (s.)
Alkuperäisteos Mig äger ingen, (2007)
Suom. Leena Peltomaa
Minulle tämä kirja oli ristiriitainen kokemus. Toisaalta angstinen ja toisaalta hyvin lämmin. Tämä ei todellakaan ollut perinteinen alkoholistiperhetarina. Jollein kirja olisi omaelämäkerrallinen, olisin saattanut pitää sitä jopa epäuskottavana. Mielenkiintoinen kirja, vaikka odotin kirjalta enemmän vahvan nimen, Minua ei omista kukaan, puolesta.
VastaaPoistaHyvä huomio, että voisi olla jopa epäuskottava. Ehkä minäkin pdotin enemmän.
VastaaPoista=odotin
PoistaOnnetar suosi sinua! Kurkkaahan blogiani... :)
VastaaPoistaVau, miten ihana yllätys!
VastaaPoista